Mökkiloinen

Olen viettänyt suurimman osan kesästä toisten kesämökeillä. Perheen, ystävien ja serkun kummin kaimojen. Ei tarvitse edes harkita oman mökin ostamista, kun mahdollisuuksia avautuu eri puolilta Suomea. Askeettisia mökkejä. Luksusmökkejä. Meluisia mökkejä. Talomaisia mökkejä, mökkipihoja ja piharakennuksia. Mitä erilaisempia paikkoja kokea itsensä tervetulleeksi.

Siinä missä jokainen mökki on erilainen, myös mökkiohjelma on vaihdellut, seurasta riippuen. Tietyissä piireissä ei saanut syödäkseen mitään muuta kuin makkaraa pari päivää. Keräsin itse puoliraakoja mustikoita, sillä en ole mikään makkaramuija. Olen mökkeillyt paitsi raivoraittiiden kanssa, myös huomannut tarpeelliseksi ottaa uintireissulle mukaan viinilasi järveen kellumaan. Kilpailuhenkinen luonne koki aggressioita muun muassa mölkkyturnauksen ja uintikisan merkeissä, tämä toki piilotettuna mukacoolin ei kiinnosta-asenteen taakse. Olen vetäytynyt majapaikkaani itkemään suuren porukan pelkoa, vaikka se suuri porukka onkin ollut ihan tuttua. Toisaalta, universaalia kesämökkeilyssäni on ollut saunominen. Voiko suomalainen mökki edes olla saunaton?

En ole edes laskenut, kuinka monta kertaa olen grillannut täytettyjä herkkusieniä. Vaikka grillaaminen tuntuukin olevan aikamoista peruspuuroa, pitää siitä nyt nauttia. Tiedän jo valmiiksi, että tulen ikävöimään talvella tätä yllättävän monipuolista ruuanlaittotapaa. Hiilien hehkua, avotulen lämpöä ja kaasun huminaa. Sihinää ja porinaa. Koekeittiössäni on tänä kesänä syntynyt muun muassa valkoviinistä osso bucoa perunoilla, kantarellitortellineja sipulinvarsilla, grillirapuja, viiden juuston munakasta ja tomaattikeittoa mustikkakermalla. Mökkikilojen määrästä ei ole aavistustakaan.

Olipas ärsyttävä arvoitus. Ei ihme, että tämä kirja on kokenut puukotuksen.

Muutenkin minusta eli vannoutuneesta kaupunkilaisesta, on kuoriutunut tänä kesänä aikamoinen metsäläinen. Huomaan esimerkiksi ärsyyntyväni kuullessani raitiovaunun kirskuntaa hiljaisena aikana, fiilistellessäni ikkuna auki kesää Helsingin olosuhteissa. Ennen kun se ulvova spora oli mielestäni niin kodikkaan kuuloinen. Eräällä erittäin askeettisella mökillä (ajatella, Suomessa on vielä sellaisia mökkejä jonne ei tule edes sähköä!) suuren järven rannalla kölliessäni äksyilin äidille, kuinka egonjatkejahtien kaahailu häiritsee mun olemista. Äiti alkoikin heti tivaamaan, että miten voinkaan asua Helsingissä kun en yhtään ääniä kestä.

Kas, siinä se hienous piileekin. Voin itse päättää mitä haluan tehdä. Jos haluan tuntea kaupungin sykkeen, pysyn kotona Helsingissä. Pitkän landeilun ja kirjaimellisen hiljaiselon jälkeen Uudelle ylioppilastalolle kantautunut livemusiikkikin tuntui taannoin Woodstockilta. Aistin viidellä taajuudella, olo oli kuin tripillä. Ja täten tiedän mitä tehdä, kun keskittyminen lähtee herpaantumaan. Kun luonnonläheisyys, marjanpoiminta ja vetelehtiminen alkaa kiinnostaa, ja tarvitsen tilaisuuden lukemiselle tai saunamaratonille, voin karauttaa jälleen loisimaan jollekin mökeistä. Olen etuoikeutettu, koska mulla on vara valita.