Well, well, wellies

En varmaankaan ole ainoa, josta tuntui viime viikolla, että ulkona sataa jatkuvasti. Vaikka tälle viikolle onkin luvassa mitä todennäköisimmin vuoden viimeiset paljaat sääret-kelit, kyllä ne sadesäät palaavat. Luultavasti korkojen kera.

Sitä on syksy, kolikolla on kääntöpuolensa. Mä esimerkiksi rakastan suuresti sateen tuoksua, alennusmyyntejä, pähkinöitä, kynttilänvalon täyttämiä pimeneviä iltoja, värikkäitä lehtiä, lievästi kirpeää ulkoilmaa, kaakaota ja teetä. Noista nauttiakseen joutuu kuitenkin kestämään ainaista sadetta, sisälle kulkeutuvaa kuraa, flunssakausia ja syksyn mukanaantuomaa väsymystä.

Mä en ole koskaan ollut mikään kumpparityttö, mulla ei ole varmaan kahdeksaan vuoteen ollut kumppareita jalassa. Mutta oikeastaan jo kolme syksyä takaperin ymmärsin, että kumisaappaat ovat pakollinen hankinta, jos asuu Suomessa, ja tahtoo syysaikaankin poistua toisinaan neljän seinän sisältä. Silti vasta viime viikolla päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, ja pistää stopin märissä kengissä rämpimiselle. Tilasin vihdoin ja viimein parin saappaita. Syksyllä 2014 mulla on oikeus olla kuiva.

Mulla oli suuri dilemma väriä valitessani, superkiiltävät palopostinpunaiset kun näyttivät niin houkuttelevalta. Päätin kuitenkin valita käytännöllisemmän väriset. Mikäpä muu voisi olla käytännöllisempi väri kuin musta? Voi olla, mikäli säätila vaihtuu kestosateiseksi, että tänä syksynä juuri muita kenkiä mun jalassa näe.

Vielä mennään!

Olkoonkin, että toi I am the Jokeri-slogan on mun mielestä naurettava. Eikä joukkue nappaa. Ja tunne on tällä hetkellä todella vähissä. Olkoonkin, että mun kenties pahin jääkiekkoon liittyvä painajaiseni toteutui juuri tämän kauden rosterissa. Vieraat koirat puree, ja kipeästi. Silti jotkut muut asiat painavat näitä enemmän vaakakupissa.

Mä seison syyskuun neljännestä päivästä alkaen jälleen omieni riveissä, tutussa päädyssä. Kausikortti tuli tänään, totuttuun tapaan muutama päivä myöhemmin kuin kaikille muille. Silti se tuli. Eikä tätä kautta voisi jättää näkemättä. Tällä kaudella kirjoitetaan historiaa.

The Social Breakfast Club

Oltiin sovittu Leenan kanssa aamupalatreffit, mutta koska kummankin aamu venyi yli puolen päivän, päädyttiin Boulevard Socialiin lounaalle. Mun mielestä päivän ekaa ateriaa voi kuitenkin ihan hyvin kutsua aamiaiseksi. Tapahtui se sitten kahdeksalta tai kahdelta.

Tämä oli siis ensimmäinen kerta, kun testasin lempiravintolani lounaan. Kolme maistuvaa ruokalajia (mulla mereneläviä, yllätys!) kahdellakymmenelläyhdeksällä eurolla oli erittäin kohtuullinen. Jälkiruoka oli valittavina kahdesta vaihtoehdosta, mutta saatiin Leenan kanssa yhdistettyä ne kahden pienen fenkolipehmiksen, tuoreiden marjojen, appelsiininkukkajäätelön ja tiramisun jaettavaksi kokonaisuudeksi. Loistavaa asiakaspalvelua meille maistamishaluisille ruokailijoille!

Kuten aina ennenkin, Boulevard Socialista poistui tyytyväisenä ja sopivan kylläisenä, hymy korvissa. Erittäin maukkaalla ja runsaalla aamiaisella oli hyvä jatkaa päivää.