Vielä hetken verran eilisen puolella nukahdin hiljalleen ikkunalautaa vasten ropisevaan tihkusateeseen. Ja varttipäivän aikoihin sain herätä todennäköisesti siihen samaan sateeseen. Univelat kuitanneena, raukeana ja hyväntuulisena. Tuuli kääntyi pahaksi saadessani aamiaiseksi vuoteeseen raa'an avokadon. Mun mielestänihän avokadon kypsyysasteen pintapuolinen tunnistaminen on itsestäänselvyys, pitäisi varmaan oppia hyväksymään että muille se ei välttämättä ole. Ja käydä aina vain itse itselleen kaupassa.
Aamu venyi kahteen kolmeen. Ostin perjantaina uuden (liian mukavan!) sängyn, ja tänään oli viikon ensimmäinen vapaapäivä. Miksi turhaan nousemaan? Sytytin kynttilät ja pistin helmikuun ensimmäisen elokuvan pyörimään. Vuorossa
Kesäleski, musta tuntuu etten enää nykyään juuri muita katso kuin 50-luvun elokuvia. Tai 40-luvun. Tai jos oikein radikaaliksi heittäydyn, myös 60-luvun.
Mulla on muutto täysin kesken. Pari senkkiä, vaatehuone ja vitriini odottavat vielä löytymistään, tulemistaan tai valmistumistaan. Mikä järki mun olisi etsiä väliaikaispaikkoja tavaroille, joiden tulevat paikat kuitenkin tiedän? Elän laatikkohelvetissä. Ikkunat pitäisi pestä myös ulkoapäin, mutta koska en vielä tiedä millä ihmeellä saan puhdistettua ulospäin aukeavat ikkunat, toivon vain rankkasadetta ja länsituulta.
Ikkunoiden pesun sijaan menin liimaamaan sisustustarraa kylppäriin.
Sisustustarraa? Sisustustarra sisustustarroja sun muita syvällisiä seinätekstejä syvästi vihaavalla ihmisellä? Puolustuksekseni sanon, että mun sisustustarrassa on värejä, oksia ja lintuja, ja se näyttää mun mielestäni tosi kivalta, vaikka se onkin Ikeasta. Äiti meinasi pyörtyä kun näytin sitä sille. Tädilleni en aio sitä näyttääkään.
Kello lähenteli kuutta, ja aloin kuulla tuttua, lempeää sateenropinaa. Palasin takaisin sänkyyn kirja seuranani. Jokereiden pelin ohella loppuillan ohjelmana
Maksim Gorkin Vakooja.
