Meidän Mymmeli on tullut kotiin!

Kaikkien muutto-, remppa- ja lomakiireiden keskellä ei mitenkään olisi ollut tilaa edes pienelle kissalle, joten Mymmelille teki hyvää viettää pari kuukautta tutussa paikassa talvihoidossa. Nyt kun suuremmat kiireet alkavat olla ohi ja koti näyttää lähes kelvolliselta, Mymmelinkin oli hyvä asettua taloksi. Eläminen ilman kissaa ei loppupelissä ole oikein minkään makuista.


Jos joku onnistuu vielä muakin huonommin kuvissa, se on kyllä Mymmeli.

Pulpitos

Kuten aina merenrantalomilla, Barcelonassakin mun ruokavalio koostuu enimmäkseen merenelävistä. Erityisesti mustekalasta, mä rakastan mustekalaa! Olen tähän mennessä syönyt mustekalaa niin keitettynä, grillattuna, paistettuna, kuin myös friteerattunakin.

Mustekalaa oli myös pakko yrittää tehdä itse, koska sitä saa tuoreena kauppahallista ja mulla on niin näppärä pikku keittiö! Resepti on joku periespanjalainen, tutun tutulta saatu perinneresepti, jonka ajattelin jakaa myös kaikille muille mustekalarakastajille.

Kahdelle

 500 g pieniä mustekaloja 

puolikas fenkoli 

1 punainen paprika 

2 valkosipulinkynttä 

3 sardiinifilettä 

1 rkl savupaprikaa (pimenton) 

1 dl kuivaa valkoviiniä 

1/2 tlk tomaattimurskaa 

oliiviöljyä 

suolaa 

(persiljaa) 

Puhdista tarvittaessa mustekalat. Kauppahallin kalamyyjä hoiti puolen kilon puhdistuksen silmänräpäyksessä mun puolesta, koska mä en ole koskaan käsitellyt kokonaisia mustekaloja. Poista fenkolista latvat ja siivuta se. Siivuta paprika ja valkosipulinkynnet.

Kuumenna tilkka öljyä pannulla. Kuullota valkosipulia ja paprikoita hetki, laske lämpöä ja lisää sitten sardiinit ja pimentonmauste. Mä en löytänyt lähikaupasta kuin tomaattimaustettuja sardiinifileitä, joten tyydyin käyttämään niitä. Anna hautua hetki.

Nosta lämpöä ja lisää pannulle valkoviini ja fenkolit. Anna kiehahtaa. Lisää mustekalat, suola ja tomaattimurska, laske taas lämpöä. Hauduta kannen alla vajaa tunti.

Persilja olisi tuonut annokseen paitsi väriä, myös lisämakua, mutta siinä mun surullisessa lähikaupassani ei edes tiedetty mitä persilja on. Fiksumpaa olisi ollut hommata ensin se resepti, sitten sen mukaan ainekset. Mun tapa kun oli ostaa ensin pääraaka-aine, jonka jälkeen pyysin ohjeen, sitten piti vielä metsästää lähistöltä välttävät ainekset kissojen ja koirien kanssa. Mustekala itsessään oli onneksi itkettävän hyvää, patonki tuoretta, ja viini täydentävää.

Instantes

Yhtenä pilvisenä iltana mentiin Väinön kanssa Ciutadella-puiston suihkulähteen juurelle piknikille. Eväät ostettiin Liidelistä, koska se sattui ekana matkan varrelle. Cavapullollinen maksoi naurettavan vähän ja maistui pahalle kuin ruttojuuri. Koska kissat on olleet aika hallitseva teema reissulla (kertonee kroonisesta Mymmeli-ikävästä), yritin metsästää tuosta puistosta tuloksetta kissapatsasta. Sen sijaan lähipuskasta löytyi mammutti.

Toisenlainen kissapatsas löytyi sitten Ravalista. Mä olen aiemmilla reissuilla ihan tietoisesti vältellyt tuota aluetta, mutta tuon Fernando Boteron läskin kissan houkuttelemana annoin mahdollisuuden lähiölle. Paral-lelin metroasemalta heti oikealle keskeistä Ravalia kohti kääntyvältä kadulta löytyi todellinen kansankuppila, varmaan koko kadun ainoa alkuperäisväestön omistama. Pysähdyttiin tuonne kirjoittamaan postikortteja, lasi cavaa maksoi kaksi euroa, olut vielä vähemmän. Omistajapariskunta ei puhunut sanaakaan englantia, mutta tarjosi juoman sivuun useampaa sorttia tapasta - periespanjalaiseen tapaan.

Mä rakastan merta. Voisin istua tuntikausia hiekalla, varpaat vedessä, katse ulapalle päin. En ole koskaan ennen nähnyt yhtä sinistä merta Barcelonassa. Vesi oli henkeäsalpaavan kylmää, mulla oli suunnitelmissa kahlailu mutten uskaltautunut nilkkoja syvemmälle. Mulla oli suunnitelmissa vetää aamulenkit rantabulevardia pitkin, mutta juoksuhousut jäivät Suomeen. Tekosyy se tämäkin.

Alkujaan mun piti viettää lomaa urheilusta, mutta sorruin kuitenkin keskiviikkona katsomaan kotona joka puolella kohutun Barcelona vs se huonompi Manchester-pelin, teemaan sopivien mättöjen kera. Sivumennen sanoen, tiedän kyllä miten Jokereiden eilen kävi, enkä tarvitse aiheesta tänne blogiin muistutuksia.

Ne hetket, kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta niin, että takin sai riisua hetkeksi. Kun sai istua rauhassa katsellen turistikohteen kupeen ihmisvilinää ilman, että itsellä oli kiire mihinkään, saati tarve leikkiä turistia. Kun kylmä vesi maistui elämän nektarilta. Silloin mä olin vilpittömästi onnellinen.