Epäonnekas onnenpäivä

Dädi toi eilen Mymmelin Helsinkiin. Samalla isäni suvaitsi ensi kertaa tulla katsomaan Helsingin kotiani. Harvinaiselle vieraalle oli pistettävä parasta mutta pientä pöytään. Tuorepaahdettua kahvia kliseisesti Costa Ricasta (mun uusin kahvirakkauteni) sekä kuningatarpavlovaa.

Mulle on älyttömän tärkeää tehdä aina kaikki tarjottava itse. Niinpä torstaiyönä vatkasin käsi vääränä pavlovapohjaa. Vain huomatakseni, että keltuaista oli lirahtanut joukkoon. Jonka jälkeen parin krampin tahdittamana uusi yritys. Vain huomatakseni, että tomusokeri on loppufinitokaputt. Koska tykkään soveltaa, ajattelin käyttää ruokosokeria. Kappas, valkoinen marenkipohja ei onnistu ruskealla sokerilla.

Epäonnenpavlovan tarjoiluvati oli päättänyt lähteä päivän aikana omille hiihtolenkeilleen. Asettelin sen ihan tavalliselle lautaselle, jolle se reunoja hipoen mahtui. Toinen kerros halkesi, joten pavlova jäi yksikerrokseksi. Ja liikatäytteiseksi, joka sekin keksi lähteä valumaan. Kiukkuisena roiskin marjat viritelmän pinnalle. Harkittu epäestetiikka on ratkaisu silloin kun mikään ei onnistu.

Perjantai oli kokonaisuudessaan niin katastrofaalinen, että ihmettelin suuresti kuinka kyseessä ei ollut se kuuluisa kuukauden kolmastoista. Niin kamala päivä, että Lennu oli työpäivän päätyttyä ovella vastassa oluen kanssa. Se sai jäädä jääkaappiin odottamaan seuraavaa pahaa päivää, isä tarjosi korvaavan oluen saattomatkalla rautatieasemalle St. Urho's Pubissa. Mua jäi mietityttämään, onko kyseinen paikka ollut presidentti Kekkosen kantapaikka juuri nimensä vuoksi, vai onko se uudelleennimetty siitä syystä että se oli Kekkosen kantapaikka. En uskaltanut kysyä.

Mutta Mymmeli... Se on nyt varmasti maailman onnellisin kissa! Saadessaan maata omalla ikkunalautatyynyllään ja katsella katuvilinää. Ja sängyn alla. Ja sohvalla. Ja jokaisessa auringonlaikussa. Heinäkuu lämmittää sentään sisätiloissa.

Kissansyntymäpäiväjäiset

Tänään, toukokuun toinen päivä, meillä oli kunnia juhlia Mymmelin syntymäpäiviä. Mymmeli täytti kunnioitettavat yhdeksän vuotta. Mulla oli ajatuksissa tehdä Mymmelille oikein komea, vähintään kolmikerroksinen kakku, mutta taidon- ajanpuute ajoi ostamaan kaupasta pakastekakun.

Olisin halunnut herttuatar Mymmeli von Fyffendahlille prinsessakakun, mutta ilmeisesti tänään maailmaan putkahtanut Englannin pikkuprinsessa oli tyhjentänyt pakastealtaat marsipaanikakuista. Täten meidän oli tyytyminen Daim-kakkuun. Kerkesin sentään askarrella töissä Mymmelille hienoimman syntymäpäivähatun, mitä olen koskaan tehnyt. Kyseinen hattu oli elämäni ensimmäinen syntymäpäivähatun yritelmä.

Ensi vuonna kymppi täyteen!

Meidän Mymmeli on tullut kotiin!

Kaikkien muutto-, remppa- ja lomakiireiden keskellä ei mitenkään olisi ollut tilaa edes pienelle kissalle, joten Mymmelille teki hyvää viettää pari kuukautta tutussa paikassa talvihoidossa. Nyt kun suuremmat kiireet alkavat olla ohi ja koti näyttää lähes kelvolliselta, Mymmelinkin oli hyvä asettua taloksi. Eläminen ilman kissaa ei loppupelissä ole oikein minkään makuista.


Jos joku onnistuu vielä muakin huonommin kuvissa, se on kyllä Mymmeli.

Kissanpäivä

Mymmelistä on toivottu paljon omaa postausta, joten kotisunnuntain kunniaksi päätin seurata Mymmelin tapahtumarikkaita tekemisiä yhden päivän ajan.

Mymmeli on laiska, herkkänahkainen ja tuntee oman arvonsa. Kaveri kerran kommentoi Mymmelin lihoneen, ja Mymmeli kohteli kyseistä kaveria pitkän aikaa kuin ruttoista rottaa. Toinen kaveri yritti yhtenä päivänä leikittää Mymmeliä, mutta tähän yritykseen vastattiin jäätävällä tuijotuksella, saaden kaverin tuntemaan itsensä todella tyhmäksi. Mymmeli vaikuttaa sangen ylimieliseltä olennolta.

Koska viikonloppuisin saa nukkua pitkään, mä heräsin jo joskus kahdeksan jälkeen. Mymmeli on viime aikoina nukkunut harvemmin vieressä, mutta tänään heräsin kissa jalkojen päällä. Silittelin kissaa hetken, jonka jälkeen aloitin päivän askareet. Mymmeli jäi vielä pariksi tunniksi sänkyyn.

Aamupäivä meni vaatteiden silittämisessä, ja Mymmeli auttoi parhaansa mukaan olemalla tiellä ja leikkimällä johdon kanssa. Annoin kissalle kauan sitten ostetun pallon ja hiiren, mutta ne eivät olleet kiinnostavia. Mymmeli kökötti vain tuolilla ja tarkkaili maailman menoa.

Kun mä aloin syömään, Mymmeli kävi samaan aikaan rouskuttamassa raksuja. Mymmeli ei suostu syömään kuin kuivaruokaa, joten raksuja on koko ajan saatavilla. Tapana Mymmelillä on useimmiten syödä samaan aikaan kuin muutkin, yksin syöpöttely on kutjaa. Oman ruokailuhetkensä jälkeen Mymmeli palasi pitämään mulle seuraa, ja peseytyi.

Mymmelistä lähtee ihan kamalasti karvaa, ja harjaaminen on jokapäiväistä hommaa. Mymmeli ei ole oikein sinut harjaamisen kanssa, joten usein harjaaminen menee leikiksi ja pureskeluksi. Harjaushetki päättyi silittelytuokioon, jonka jälkeen Mymmeli meni lattialle nukkumaan omalle, mustalle ja karvaiselle Kampelamymmeli-tyynylleen.

Auringon laskiessa ja hämärän koittaessa Mymmeli innostui leikkimään ja juoksentelemaan. Mä en kauaa jaksanut kissan pelleilyjä katsoa, vaan aloin valmistautua yöunille ja makkarin valtaukseen. Toinen nukkuu kun toinen valvoo.

Käykää kaikki kanssakissaihmiset hankkimassa päivän söpöysannos täältä! The Kitten Roundup on kanadalaisen, orpojen kissaemojen ja kissanpentujen pelastamiseen keskittyvän TinyKittens-sijaiskodin livewebkameraprojekti.

Mä olen koko viikonlopun seurannut sivusilmällä noita kissanpentujen temmellyksiä, ja sorruin lahjoittamaankin. Noin 30 eurolla tarjosi pikkukisulle eläinlääkärikäynnin, 35 eurolla poikakissalle ja 50 eurolla tyttökissalle sterilisaation. Oon aika heikko rahahanojeni kanssa, jos eteen tulee jotakin pientä ja sievää.

Tekosyynä sade

Kun vuohenjuustoaddiktiosta ja italiamaniasta on selvitty, mulle on iskenyt kreikkafiilis. Fetasalaattia syödään niin paljon, että viikottaiset natriumin saantisuositukset ylittyvät reippaasti ja heittämällä. Onneksi isä halusi lähteä mun kanssa lounaalle lähikreikkalaisen buffetpöytään, ja kieltäytyi lähtemästä kadun toisella puolella sijaitsevaan matkatoimistoon Kreikanmatkaa varaamaan. Hyvä, että mun isällä on järkeä päässä, mulla kun ei tunnetusti ole.

Tiistai-illan alkuperäinen suunnitelma oli käydä hakemassa Mymmeli äidiltä kotiin, mutta sateella on ihan sama, millaisen katon alla asuu. Suunnitelma muuttui, ja muutin äidille, pahaa maailmaa pakoon. Täällä on ihan hyvä olla, juoda litrakaupalla teetä takkatulen ääressä Sydämen asialla-putkea seuraten. Mitään ei tarvitse tehdä, koska sataa.

Oodi kissalle

Eläimistä tuli susia, millä liikaa häntää, millä iso murheellinen pää. 

Vähä vähältä ne alkoivat sopeutua, kävivät maisemaan taloksi, 
saivat täpliä, somistuivat, joku lensi.

 Kissa, kissa yksin ilmaantui valmiina ja ylpeänä:
se oli heti syntyjään täydellinen, 

kulki yksin ja tiesi mitä tahtoi. 

 Ihminen haluaisi olla kala tai lintu, 
käärme saisi mielellään siivet, 
 koira on pelkkä vikaan mennyt leijona, 
insinööri soisi olevansa runoilija, 
kärpänen kokee lentää kuin pääskynen, 
 runoilija yrittää matkia kärpästä, 
mutta kissa haluaa olla vain kissa 
 ja yhtä kissaa se on hännästä viiksiin, 
harmaasta aavistuksesta elävään hiireen,
 yön pimeydestä kultaisiin silmiin. 

Ei ole sen veroista ykseyttä, 
ei kuu eikä kukka ole rakennettu niin hyvin:
 se on niin yksi kappale kuin aurinko 
tai topaasi ja sen joustava ääriviiva on siro ja luja kuin laivan keula. 
 Sen keltaisista silmistä jää yksi ainut viiru 
johon lentävät yön kolikot. 

 Oi pikkuinen keisari ilman keisarikuntaa, 
 isänmaaton valloittaja, 
 salongin pieni tiikeri, 
 eroottisten taivaskattojen lemmensulttaani, 
 sinä komennat myrskyssä rakkauden tuulta kun liikut ja painat maata vasten neljä herkkää jalkaa, 
 nuuhkit, epäilet kaikkea mitä maa kantaa päällään, 
sillä kaikki on saastaista kissan tahrattomalle käpälälle.

 Oi huoneiston joutilas peto, 
yön röyhkeä käpälänjälki, 
laiska, jäntevä ja etäinen, syöverinsyvä kolli, 
 asumusten salainen poliisi, 
jonkin kadonneen sametin tunnusmerkki, 
varmaankaan et ole lajina arvoitus, 
kaiketi et ole mysteerio, 
kaikki sinut tuntevat; kuulut ihan tavallisimpaan talonväkeen, 
kaiketi kaikki luulevat niin, 
kaikki luulevat olevansa kissansa isäntiä, 
 omistajia, kissan enoja, kavereita, virkaveljiä, oppilaita tai ystäviä. 

 Minä en. 
Minä luulen toisin. Minä en tunne kissaa. 
Minulle on tuttua monenmoinen, 
elämä ja sen arkipelaagi, meri ja kaupungin laskemattomuus, 
 kasvitiede, naiset ja niiden kummat salat, 
 matematiikan kertotaulut ja miinukset, 
maan vulkaaniset suppilot, 
palokuntalaisten palkitsematon hyvyys, pappien sinertävä atavismi, 
 mutta kissasta minä en saa selvää. 
Minun järkeni liukastuu sen välinpitämättömyyteen, sen silmissä on kultaiset numerot. 

 Pablo Neruda - Andien mainingit

Mymmeli, mamman rakkain, pitkäaikainen elämänkumppanini ja paras ystäväni. Joku, joka on aina rakastanut mua vilpittömästi ja tulee aina rakastamaan, täyttää tänään kahdeksan vuotta. Valitettavasti mä olen poissa, mutta tiedän Mymmelin olevan hyvien ihmisten seurassa. Ja me juhlitaan yhdessä sitten, kun mä palaan.

Ostern

Lankalauantai oli täällä Lahdessa nätti ja aurinkoinen, joten mä päätin lähteä viettämään sitä landelle äidin luokse. Mymmelikin nautti silminnähden saadessaan ulkoilla vapaasti kuivalla pihalla. Mymmeli on siitä typerä kissa, että se pysyy aina näköetäisyydellä talosta, vaikka vieressä olisi metsää, lätäkköä ja vaikka mitä jännittävää. Eikä se pyydystä mitään heinäsirkkoja isompaa, ja tulee kutsuttaessa luokse.

Avattiin terassikausi syömällä. Mun teki mieli perinteistä pääsiäisruokaa, lammasta, uunijuustoa ja suklaata. Tämä oli se pääsyy käväistä äidin luona, juhlaruokatraditioista on aina ennen pidetty kynsin hampain kiinni. Nyt namit jäi saamatta ja me grillattiin. Ja lihakin oli poroa. Kai ne perinteet on tehty rikottavaksi.

Sä kysyt, ja kaikki on ookoo

Helsinki 78-82 ft. Villa Nah - So Lifelike

Havahduin siihen, että en ole pitkään aikaan kirjoittanut postausta siitä, mitä mulle kuuluu juuri nyt, missä mennään. Nää on henkilökohtaisesti mulle aina kaikkein mielekkäimpiä postauksia, enkä oikein ymmärrä, miksi nämä ovat jääneet niin pitkäksi aikaa unholaan...

Mymmeli tuli kotiin, iloinen jälleennäkeminen, kuten kuvastakin huomaa! Mymmelin piti alun perin olla äidillä hoidossa vain yhden yön yli, maaliskuun ekan viikonlopun, kun mä olin Helsingissä Talviklassikoimassa ja jatkoilemassa. Äiti ei kuitenkaan raaskinut tuoda kissaa mulle heti takaisin, vaan vierailu venähti. Ottaisi oman kissan jos ajallaanpalauttaminen on niin vaikeaa... Onneksi Mymmeli on taas täällä, mulla ehti olla jo ikävä!

Mulla ois lukemista vaikka muille jakaa! Mä luen todellakin laidasta laitaan, tällä hetkellä listalla niin chick-lit-hömppää, eroottista historiafiktiota, informatiivista tekstiä, kuin inspiraatiotakin. Nykyään luen paljon vähemmän, kuin ennen. Aiemmin kirjoja tuli ahmittua ihan romaani päivässä-tahtia. Nyt olisi mukamas tärkeämpääkin tekemistä, ja lukuharrastus on jäänyt vähemmälle.

Tänään avattiin terassikausi! Olin satamassa kahvilla, ja koska aurinko paistoi niin kauniisti, päätettiin kahvitella ulkona. Huono idea, tuuli oli armoton. Meteorologien lupaama taka-taka-talvi siirtänee terassikauden vakiintumista arkirutiineihin pidemmälle kevääseen.

Shades of Pink

Siim Liivikin lanseeraama Disney-lausahdus olisi sopinut mainiosti tähänkin postaukseen otsikoksi. Miksi mun pitää tuhlata kaikki hienot ideat aina saman tien?

Tänään olikin sitten tähän mennessä hienoin olympialaispäivä. Mymmeli on oppinut meidän yli seitsemän yhteisen vuotemme aikana niin rutinoituneeksi penkkiurheilijakissaksi, ettei se hätkähtänyt mistään. Ei edes Törmäsen vahingoniloisesta räkätyksestä.

Viime päivinä olen tehnyt suurta vaatekaappiraivausta, ja löysin noi yli kolme vuotta sitten ostetut vauvanvaaleanpunaiset farkut, joita on käytetty varmaan alle viisi kertaa. Aika ottaa vahinko takaisin! Kuin ihmeen kaupalla ne mahtuvat vielä päälle.

Meinasin tuomita useamman vuoden käytössä olleet pahasti rähjääntyneet "valkoiset" Converseni jo jonnekin kenkien hautausmaalle, mutta kannatti luottaa pinkkiin, sillä Vanish Oxi Action ja kloriitti tekivät jälleen kerran taikojaan. Nauhojen oikeaoppisesta pujottelusta mulla ei ole aavistustakaan, noilla mennään! Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen, ehkä conssit pääsevät näkemään vielä yhden kevään.

Pikkuiloja

Tulppaani on talvikukka. En tiedä kuka on keksinyt, että tulppaaneja tulisi pitää Aalto-maljakossa, tai miten sisustuslehtiin saadaankin luotua aina niin rennon ja ryhdikkäännäköiset tulppaaniasetelmat. En uskalla rikkoa perinteitä, joten tulppaanini tulevat jatkossakin kukoistamaan Aalto-maljakossani eräänlaisessa roiskaisu-asetelmassa. Onneksi en ole floristi.

Kävin eilen katsastamassa Johannan uuden kodin ja todistamassa tappioputken varmaa jatkumista. Johanna teki meille kanasalaattia. Musta tuntuu, että mä syön nykyisin enemmän muualla kuin kotona. Ystävät tekee elämän helpommaksi.

Vauva.fi-palstan mielensäpahoittajat ovat ilmeisesti neljän päivän viiveellä ymmärtäneet mun kunnianloukkaukseen verrattavissa olevan ja elinkautisen arvoisen susiraja-heittoni. Rakkaat terveiset ja kiitokset teille, tänään poksahti 100 000 kävijän raja rikki ♡

Näin kulutan aikaa

Oletin, että mulla olisi kerrankin kiireetön aamu syödä aamupalaa. Varasin lehden, chai lattea ja ison kulhon jogurttia müslilla ja pakastemustikoilla ajatuksena nauttia aamusta. Todellisuus oli toinen, hotkaisin aamupalani kolmessa minuutissa ja ehdin lukea pääkirjoituksen. Nauttiminen kielletty.

Isäni tarjosi lounasaikaan sulamin onnitellakseen mua eräästä hyvinmenneestä venäjän kieleen liittyvästä jutusta. Teerenpelin sulamit ovat ihanan makuisia, mutta tosi vaikeasti syötäviä, ja liiankin täyttäviä. Mä en jaksanut syödä kuin toisen niistä. Esiteini-iässä tuli vedettyä toast-överit äidin kaivettua jostakin kätköistä aidon kasarivoileipägrillin. Niitä leipiä tarjottiin valehtelematta joka toinen ilta, ja mulla pursui kaikki sulat juustot, kuumat tomaatit ja rapeat kuoret korvista ulos monen monta vuotta. Nykyään taas maistuu.

Kaveri oli viettänyt loppuvuoden Thaimaassa, kaksi viikkoa myöhässä tullut kortti sai mut hieman surkuttelemaan noita lumikinoksia ja reilu viidentoista asteen pakkasia. Kaukokaipuu on kova! Mutta tyytyväinen saa olla, mieluummin lunta maassa kuin sitä ainaista loskaa ja muuta märkää. Kun vain lämpötilat pysyisivät siinä inhimillisessä yhden ja viiden pakkasasteen välimaastossa.

Lähipiiriin kuuluva eläinlääkäri on ollut mulle kultaakin kalliimpi aarre. Mymmeli inhoaa kuljetuskoppaa, ja jos sellaiseen joskus joutuu, huuto on melkoinen. Saati, että joutuisi näkemään jonkun toisen eläimen, jo naapurin useamman kerroksen päässä haukkuva koira karmii Mymmeliä. Helpoimmalla sekä kissa että omistaja pääsevät eläinlääkärin tullessa kotikäynnille. Mymmeli sai tuntea nahoissaan tarkastuksen ja lääkityksen ihan olohuoneen lattialla. Jos 10 päivän lääkekuuri ei helpota, luvassa on eläinsairaalan kauhunhetket jokaiselle kolmelle osapuolelle. Jo aamuin illoin tapahtuva, legendan mukaan hyvänmakuisen tabletin anto on sellaista tahtojen taistelua.

P.S. Ostin kengät! Hupsistakeikkaa!