Vuosi vuodelta alan saada varmuutta siitä, että lempivuodenaikani on kuitenkin syksy. Siltä se aina aluksi tuntuu, kunnes viikkotolkulla jatkuva viima ja tihku alkaa tulla korvista ulos.
Kirpeä aamutuuli tarttuu kashmirvillaiseen huiviin kun juoksen jälleen kerran liian aikaisin kulkevaa sporaa kiinni. Merivesi on mustaa, mutta syksy on aikaa, milloin musta valloittaa vaatekaapinkin. Se vain kuuluu asiaan. Parista viiteen kupillista kahvia tappaa aamukooman. Miten työpiste ilman ikkunoita tuntuu yhtäkkiä niin valoisalta?
Kasvoille iskevä jäähileiden sekainen tihkusadekaan ei haittaa, mä olen palaamassa kotiin! Saan sytyttää kynttilät, heittää jalkaani vaaleanpunaiset pörrösukat ja keittää muumiteetä. Koska olen 22-vuotias. Jep, syksy on sitä aikaa kun kaikki kaivavat kaappien kätköistä kynttilät ja lämpimät töppöset, ja juovat teetä litrakaupalla. Vaikkeivat edes tykkäisi teestä.
Mun pitäisi tehdä kouluhommia, sen sijaan kultaakin kalliimpi aika kuluu besserwisseröinnin, innovatiivisen maailmanparannuksen ja epäoleellisten snapchatkuvien parissa. Kallisarvoinen aika, joka pitäisi kuluttaa sivistykseen ja kirjoitustöihin. Tyhjäntoimittajan tutkinto tulossa.