Gaijin

Maanantai-iltana juhlistettiin Johannan synttäreitä Gaijinissa. Tää oli täysi win-win-situation, oon itsekin halunnut kyseiseen ravintolaan syömään jo useamman vuoden ajan, ja tiesin Johannan arvostavan ruokalahjaa. Vein sentään sankarittarelle kukkia!

Olin kuullut vähän kritiikkiä Gaijinin vieri viereen-pöytäasettelusta ja meluisasta tunnelmasta. Omasta mielestänikin naapuripöytä oli vähän liian lähellä, mutta onneksi siinä ei istunut ketään. Ei häiritty Johannan kanssa koko ravintolaa omilla jutuillamme.

Mä en ole mikään ravintolakriitikko, en edes ruokahifistelijä, mutta osaan kyllä sanoa mikä on hyvää ja mikä on pahaa. Valintana oli Gaijinin maistelumenu sillä perusteella, että päästään maistamaan mahdollisimman paljon kaikkea. Ja kaikki, mitä söin, oli äärimmäisen hyvää. Ruoka oli luonnollisesti laadukkaista raaka-aineista, visuaalisesti näyttävää ja makuyhdistelmät yksinkertaisia olematta tylsiä. Muuta ei tarvita.

Palvelu oli huippuluokkaa, asiallista ja rentoa olematta ylimielistä ja tärkeilevää. Asiakas todellakin haluttiin ottaa huomioon. Vesikannuun ei tarvinnut itse koskea, henkilökunta piti huolen siitä, että lasi ei ollut koskaan tyhjä. Ruokia tuli syötyä niin käsillä, puikoilla kuin haarukka-lusikkayhdistelmälläkin. Mä tykkään, kun illallisella on monia elementtejä.

Varsinainen pääruoka eli Gaijin Tonkatsu antoi mahdollisuuden askarteluun ja luovuudenkäyttöön: salaatinlehdelle kasattiin oman maun mukainen yhdistelmä leivitetystä possusta, erilaisista kastikkeista ja pikkelöidyistä vihanneksista. Mun suosikkini oli chilikastike ja kurkku.

Jälkkäri kruunasi illan, eikä laskunmaksaminen harmittanut yhtään. Hyvästä ruuasta maksaakin mielellään. Nähtiin myös itse omistaja! Ilta venyi yllättävän pitkäksi allekirjoittaneen loistavien Helsinki autoillen-navigointitaitojen ansiosta. Onneksi meillä oli kyyti takaisin Lahteen. Koska kumpikin kotiutui täysin vatsoin ja kello läheni yhtä, paluumatkan tunnelma oli erittäin hilpeä. Radion sijasta laulettiin niin joulu- kuin rippikoululauluja, ysäriklassikoita unohtamatta.

Klassikko II

Tapahtuma alkoi marssilla Narinkkatorilta Olympiastadionille, poliisisaattueessa tietenkin. Laulut kaikuivat seitsemässä eri tahdissa tuhatpäisessä ihmismassassa, ainakin siltä se mun korvaan kuulosti. Mulla oli vähän kipeä olo enkä saanut omaa ääntäni kulkemaan.

Omieni katsomotoiminnasta olin ylpeä. Mä en yleensä koskaan hypi matseissa, koska mulla on huonot polvet, on vaikea huutaa, hengittää ja hyppiä samaan aikaan, siitä tulee tyhmä olo ja pelin seuraaminenkin hankaloituu. Nyt mä hypin ja pompin ihan innoissani myös silloin, kun ei edes olisi ollut tarpeellista. Pistetään sen syyksi, että mulla oli varpailla kylmä.

Jokereiden ainoa maali meni multa täysin ohi jonkun reippaasti janojuomaa nauttineen ifk-fanin hyökätessä meidän fanikatsomoon riehumaan, ja siitä aiheutunutta yleistä hässäkkää seuratessa. Aika nopeasti tajusin, että siellähän tehtiin maali, ja loikkasin spontaanisti vieruskaverin osittain päälle, osittain syliin halaamaan ja juhlimaan. Maalit pitää aina juhlia ystävien seurassa. Harmi ettei ifk-sankari tullut uudemman kerran katsomovierailulle, Jokerit olisi saattanut tehdä enemmänkin ottelun voittamiseen tarvittavia maaleja.

Ottelun jälkeen mulla oli tunteet sangen pinnassa, ja onnistuin eksymään tytöistä jollekin sivukadulle, ympärilläni vain sadoittain ifk-faneja. Tollaisille kujille tollaisen pelin jälkeen ei ikinä pitäisi mennä yksin Jokerivaate yllä. Kysyin ystävällisennäköiseltä pariskunnalta tietä rautatieasemalle, jonka sijaan he opastivat mut jonnekin Töölö GYMille. Hauska pila. Ehkä se oli vihje.

Lisää kävelyä saatiin jatkoille mentäessä. Mä tiesin, että Fredrikinkatu risteää Bulevardin kanssa, joten suunnattiin sinne päin. Harmi vaan etten ottanut huomioon sitä, että kohde olisi saattanut olla Fredrikinkadun toisessa, ja tässä tapauksessa myös läheisemmässä päässä. Ylimääräistä kävelyä vajaa kilometri.

Meillä oli viralliset jatkot Fredan Tivolissa. Kyseessä oli mun ensimmäinen ja todennäköisimmin myös viimeinen kerta kyseisessä baarissa. Paikka olisi saattanut olla musta tosi kiva joskus kolme-viisi vuotta sitten, nyt musta tuntui, että olin ihan väärä ihminen tuonne. Alunperin jatkojen piti olla Teatterissa, jossa olisin ollut noin sata kertaa mieluummin. Jokerijatko-osuutta oli ehkä kaksi ja puoli tuntia, jonka jälkeen baari oli kaikille avoin. Mulle henkilökohtaisesti illan kohokohta oli kiva keskusteluhetki lempipelaajan kanssa. Loput pari tuntia istuin tylsistyneenä rappusten sivussa, ympärilläni vaihteleva määrä ihmisiä naurattamassa ja juttelemassa mukavia.

Voitonmakuun päästiin lopulta ihan oikeassa talvisäässä käydyssä Chicago-Pittsburgh-ulkoilmaottelussa. Lunta satoi varmaan enemmän kuin Lahdessa koko talven aikana. Kertoo musta paljon ihmisenä, että jääkiekko menee bilettämisen edelle, ja kylässäkin on pakko saada katsoa "tärkeä" peli.

Klassikko

Peli, jonka lippu kolahti postilaatikosta jo elokuussa. Peli, jota on odotettu kuin menninkäinen auringonlaskua. Peli, jossa astutaan vähän lähemmäksi jääkiekon alkuaikoja. Peli, jossa ratkaistaan kenties lopullisesti Stadin herruus. Derbypäivä. Viimeinen derby.

Mun aamu alkoi vapaaehtoisella ylösnousemisella jo puoli kahdeksalta. Äiti haki Mymmelin eilen hoitoon, ja kissatta nukkuminen sujui ennakko-odotuksista poiketen huonosti. Heräsin viisitoista kertaa yön aikana noin vartiksi kerrallaan, odottaen, josko se kissa jostain hyppäisi viereen nukkumaan. Eipä hypännyt.

Aamu-, aamupäivä- ja päiväkahvin voimalla eteenpäinmeneminen tietää, että olen erittäin väsynyttä eli rasittavaa seuraa. Onneksi Leena on luvannut olla mun vierelläni niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin. Tyhmistä lupauksista joutuu kärsimään, nimimerkillä kokemusta on.

Suoraan sanottuna olin pettynyt, kun Talviklassikkoa ei päästy käymään oikeassa talvisäässä. Kuvat vihreän ruohon keskellä kököttävästä kiekkokaukalosta eivät ole talvisia eivätkä klassisia. Enkä nyt tarkoita, että olisin toivonut tappavia 20 asteen pakkasia. Ne ovat kirjaimellisesti liian jäätäviä, varsinkin yhdistettynä helsinkiläishenkiseen merituuleen. Stadikalla on tuullut aina kuin venäläisfilmeissä mun ollessa vierailulla.

Olisin ollut iloinen kunnon talvipukeutumismahdollisuudesta, että olisin saanut heittää toppahousut ja uggit jalkaan, karvalakin päähän ja kolmet lapaset päällekkäin. Jatkotkin kun alkavat käytännössä suoraan matsin jälkeen, olisin voinut vaikka baarijonossa riisua toppahousut kassiin, vaihtaa kengät, ja ollut valmiina juhlaan. Mulla oli jopa Muumi-kädenlämmittimet valmiina, mutta sitten saatiin pilvisiä plusasteita. Olisi voinut sääherra tehdä edes yhden päivän poikkeuksen.