Täydellisyydestä

Koska mä en voi olla täydellinen, voinko mä olla riittävä? Voinko mä olla mitään? Mikä riittää?

Noiden kysymysten syvissä pyörteissä mä olen viettänyt viime päivät. Koko kuluva syksy on ollut muutosten aikaa. Irtiottoja ja -päästöjä, joustamista, mukavuusalueelta poistumisia, rajojen rikkomisia ja heittäytymistä. Välillä voimien loppuminenkin on liipannut läheltä.

Vaikka sitä ei äkkivilkaisulla uskoisi, mä osaan olla vaativa perfektionisti. Tuhlaan energiaa kuunnellessani päänsisäistä ääntäni, joka kertoo, etten mä koskaan tule olemaan riittävä, vaikka tekisin mitä tai yrittäisin kuinka kovasti. Muille mä annan virheet helposti anteeksi, mutten itselleni. Näin syyskuun aikana sisäinen perfektionistini on nostanut päänsä mun fyysistä päätäni korkeammalle.

Omien vikojen, virheiden ja heikkouksien herrattareksi pääseminen on mulle vaikeaa. Vaikka katsoisi peiliin ja tiedostaisi täysin, että suurin vika löytyy itsestä, asian hyväksyminen ei meinaa onnistua. Ja itselleen on vaikeaa olla armollinen. Jos joskus onnistun jossakin, mä harvoin uhraan ajatustakaan hyvinmenneelle suoritukselle. En taputa itseäni olalle, en iloitse kuinka olen hyvä, upea ja mahtava. Totean korkeintaan, että noin se pitääkin suorittaa, virheettömästi, nyt eteenpäin.

Pahoja asioita sattuu, ja jokainen määrittää oman pahuutensa rajat. Pahan ei tarvitse olla median demonisoima sodan uhka, tai julma ja käsittämätön perhesurma. Pieni henkilökohtainen teko tai toteamuskin voi tuntua pahalta. Negatiivisuudet pitäisi vain käsitellä ja puhua läpi, niistä pitäisi yrittää päästä yli. Laskea se graniittilohkare pois sydämeltä, antaa oman olon olla helpompi.

Viime aikoina mun on ollut todella vaikea antaa itselleni lupaa valittaa, antaa lupaa epäonnistua, antaa armoa. Vielä vaikeampi on ollut antaa uusia mahdollisuuksia ja pyytää apua. Sitä ei saa pyytämättä. Ja apua ei osaa pyytää, jos ei ymmärrä sitä tarvitsevansa. Pitäisi uskaltaa näyttää omat heikkoutensa ja virheensä. Pitäisi uskaltaa hyväksyä oma epätäydellisyytensä. Onneksi tiedän, että mulla on lupa olla epätäydellinen itseni.

Mojito cheesecake

Anna toivoi multa nimipäiväkahvipöydässä esiintyneen mojitojuustokakun ohjetta. Resepti on sovellettu ruokala.netin reseptin pohjalta sopimaan romminystävän suuhun, sekä irtopohjakakkuvuokaan, joka on halkaisijaltaan 24 cm.

Pohja

250 g minttutäytekeksejä

40 g voita

Täyte

4 liivatelehteä

200 g maustamatonta tuorejuustoa

4 dl vaniljarahkaa

2 dl kuohukermaa

2 limeä

Minttusiirappi

1,5 dl sokeria

1 dl vettä

3 rkl rommia

1 vaniljatanko

tuoretta minttua

Leipominen kannattaa aloittaa minttusiirapin valmistuksella. Halkaise vaniljatanko ja kiehauta se kattilassa sokerin, veden ja mintunoksien kanssa (itse laitoin 6 oksaa.) Lisää rommi ja keitä miedohkolla lämmöllä reilut 15 minuuttia.

Murskaa keksit. Mä olen kokenut hyväksi tekniikaksi laittaa keksit muovipussiin ja rutistella ne rikki joko käsin tai kaulimella. Sulata voi. Sekoita keksinmurut voisulaan. Öljyä irtopohjakakkuvuoka kevyesti, ja painele seos vuoan pohjalle.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vaniljarahka ja kerma sähkövatkaimella vaahdoksi. Sekoita maustamaton tuorejuusto joukkoon. Pese limet, raasta niiden kuoret ja purista mehut täytteen joukkoon. Sekoita huolellisesti.

Nosta minttusiirappi pois hellalta ja poista vaniljatanko ja mintunoksat. Esimerkiksi syömäpuikoilla poisto onnistuu näppärästi! Purista liivatelehdet kuivaksi ja liuota minttusiirappiin. Valuta minttusiirappi ohuena nauhana täytteen joukkoon, koko ajan voimakkaasti sekoittaen. Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle. Peitä vuoka kelmulla, ja hyydytä jääkaapissa yön yli.

Mä käytin rommina Havana Club Añejo 7 Añosia, vaalea rommi toimii ehkä jopa paremmin. Ainakin väristä tulisi kirkkaampi. Mä vain satun tykkäämään enemmän tummasta rommista. Kakku toimii varmasti myös ilman rommia, tällöin lisäisin siirappiin vielä ylimääräisen puoli desilitraa vettä.

Nimipäivät

Ainakin Iltalehden mukaan yhden iin Idat eivät omista enää ensinkään nimipäivää, vaan neljästoista yhdeksättä on pyhitetty vain meille Iidoille. Iltalehtihän on tunnetusti maailman luotettavin ja puolueettomin uutislähde, mutta saatoin vähän iloita yhden nimen nimipäivästä.

Sunnuntaina siis vietettiin mun nimipäiviä. Tarjolla oli tänä vuonna ruma kattaus: sipulipiirakkaa, paria sorttia keksejä, mojito-juustokakkua ja kinkku-juustomuffinseja. Ruma paitsi siksi, että punasipulit ottivat vähän liikaa väriä, myös koska muffinsseista ja kekseistä tuli kiireessä erittäin epämuotoisia. Ja lautasliinat loistivat poissaolollaan, eikä mun symmetriatajulla tehdä mitään kivaa mintunlehdistä. Tärkeänä juhlapäivänä kannattaisi ehkä herätä aiemmin kuin kymmeneltä. Toisaalta, en edes muista milloin olisin viimeksi nukkunut noin myöhään. Hyvä uni kun on kultaakin kalliimpaa.

Vanhemmat poislukien, mulla käy sukulaisia kylässä kutakuinkin kerran vuodessa. Juurikin näin nimipäivillä. Kun on syntynyt jouluaattona, syntymäpäivät jäävät useimmiten sen joulutohinan alle, ei silloin kukaan ehdi kyläilemään. Pian kahdenkymmenenkahden vuoden kokemuksella en voi suositella kenellekään jouluaattona syntymistä.

Mä olin pukeutunut kuulemma jopa pelottavan konservatiivisesti. Tollanen suora ja lyhyt mekko ei ihan vastaa mun käsitystä konservatiivisesta, mutta makuja kun on monenlaisia. Ensi kerralla pitää varmaan laittaa päälle jakkupuku. Rusettimekko on itävaltavanhempien ostama joululahja.