Pala Afrikkaa

Afrikan kokeminen, erityisesti Tansanian kiertomatkan muodossa. Tuo monivuotinen haaveeni joudutaan täten ylemmän tahon hyvinperustelluista syistä hautaamaan syvälle ehkä joskus-haavelistalle. Onneksi jonkinasteisia kompromissiratkaisuja löytyy. Esimerkiksi Afrikan syöminen.

Melkein naapurista löytyy etiopialainen ravintola, Kuningatar Saba, joka oli pakko käydä testaamassa. Abessiiniruoka kun jakaa voimakkaasti mielipiteet. Yhden mielestä se on vain liian hapokasta sienimäistä rieskaa ja seitsemää sorttia soosia, maistumatta millekään tunnistettavalle.

Mä kokeilin tehdä etiopialaista sen ollessa vallitseva ruokatrendi pari-kolme vuotta sitten, mutta mun sörsselistä tuli kaikkea muuta kuin autenttisen näköistä. Näin jälkikäteen on ilo todeta, että makukaan ei ollut autenttinen, oikea etiopialainen ruoka on mun mielestä ihan itkettävän hyvää.

Bongorumpujen kuminan, lämpimien maanläheisten värien ja makunystyrät räjäyttäneen maustemyrskyn keskellä aika tuntui pysähtyvän. Sydän sykki ilosta jokaisen suupalan myötä, tällaista ravintolakokemusta en ole saanut kokea aikoihin. Orastava flunssanpoikanenkin tuli abortoitua alkutekijöihinsä ruuan voimalla. Jatkoakin ajatellen, Kuningatar Sabaan lähteminen on paljon helpompaa kuin Afrikkaan. Kaukokaipuu lievitetty ainakin hetkeksi.

8 kommenttia

  1. Mitä haluaisit sanoa av-palstalla sinua puolustelevalle, joka alapeukuttaa sinua haukkuvia viestejä ja herjaa todella rumin sanoin muita keskustelijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen hänelle jo aiemmin sanonut, olemme vaihdelleet sähköposteja.

      Tuo hänen tekemänsä "hyväntekeväisyystyö" suututtaa ja kiukuttaa mua enemmän, kun yksikään palstalle tehty loukkaamisketju. Hän esittää perättömiä väitteitä, jonka mukaan mua vainoaisi yksi ja sama mielenterveyspotilas. Minulle hän on luvannut paljastaa kyseisen ihmisen henkilöllisyyden, mikäli maksaisin hänelle tuhat euroa. En ole rahapulassa eikä minua kiinnosta, joten tarjousta en ole ottanut vastaan. Tiedän itse jo useita henkilöitä, jotka ovat herjauksen takana. Tuosta idiootista puolustelijasta massapeukkuineen ei ole ollut mulle muuta kuin haittaa. Hänen takiaan moni mun vakkarilukija on lopettanut blogin lukemisen ja mulle kommentoimisen. Hänen takiaan mua loukkaavat ja herjaavat viestit vauvapalstalta poistetaan, ennenkuin ehdin tekemään niistä rikosilmoituksen. Asiallista keskustelua vauvapalstalla minulla ei ole mitään vastaan, ja haukkujakin kestän paremmin kuin moni muu kanssabloggaaja. Viimeisen kerran, vetoan sinuun sydänjuuriani myöten, palstapuolustelija. Lopeta toi välittömästi, aiheutat sillä mullekin uskomatonta haittaa.

      Poista
    2. Minulle hän on luvannut paljastaa kyseisen ihmisen henkilöllisyyden, mikäli maksaisin hänelle tuhat euroa. En ole rahapulassa eikä minua kiinnosta, joten tarjousta en ole ottanut vastaan." Maken järki?

      Poista
    3. Oho, tunnekuohuissa kirjoitin kommenttia ja sanelee näköjään höpöhöpöä :D tarkoitin tuolla, että tieto siitä, kuka mun herjaamista harrastaa, ei ole tonnin arvoinen. Joka todennäköisesti olisi vielä omasta päästä heitetty.

      Poista
  2. Voisit ihan miettiä blogin tasoasi ja antiasi bloggarina eikä syytellä muita ihmisiä lukijakadosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää varmaan vaikka eihän mussa nyt voi olla mitään vikaa.

      Poista
  3. Oi Kuningtar Saba on mun ja muutaman kaverin vakkaripaikka aina kun saadaan kaikki kokoon ja jotain päätetään syödä, aivan mielettömän hyvää ruokaa! Ainoa haitta on että se sormin syöminen on jotenkin niin hauskaa että aina raflaillan jälkeen tekee mieli syödä kaikkea sormin... :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua niin harmittaa, etten tunne kauhean monia ruuan suhteen ennakkoluulottomia helsinkiläisiä - olisin halunnut kokeilla porukkamenua :/

      Mä tein klassisen virheen, ja hieraisin silmiä tunti-pari ruokailun jälkeen. Vaikka olin ehtinyt pestä kädet noin miljoona kertaa, jotenkin ne mausteseokset pääsivät imeytymään syvälle, ja kirvely oli melkoinen :D

      Poista

Toivottavasti jätät edes jonkinlaisen puumerkin käynnistäsi :) Pyrimme vastaamaan kaikkiin kommentteihin!

Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, tai kommenttisi on herjaava, loukkaava tms. älä tule tänne tai mene muuallekaan vinkumaan kun epäasiallinen kommenttisi on poistettu.