Eristäytymiseni on kestänyt nyt yksitoista päivää.
Tiedän, että tämä aihe jakaa mielipiteitä. Toiset ovat stressaantuneita, kärsivät taloudellisesta ahdingosta ja sosiaalisuuspalkki on punaisella. Jotkut ovat jo käyneet aallonpohjalla, ja pyrkivät palautumaan. Jokaisella meistä on oma resilienssinsä. Omalta osaltani voin kertoa, etten ole pitkään aikaan tuntenut oloani yhtä elinvoimaiseksi. Minusta tämä on ihanaa!
Avasin uniongelmiani jo tarkemmin tällä viikolla. Olen elänyt kuin pellossa. Olen katsonut tuntitolkulla Milanon naisten paratiisia, ja puhun lähes fluenttia italiaa pitkälti tämän ansiosta. On ollut jännittävää herätä ilta-auringon paistaessa silmiin tai keskiyön suden hetkeä ympäröivään hiljaisuuteen, nousta aamupalalle auringon laskiessa ja leipoa aamunkoittoon.
Mulla on vihdoinkin aikaa remontoida ja sisustaa Simsissä San Myshunon Arvokorttelin asunnot industrial-tyylisesti, ja lukea sängyssä tuntitolkulla Pompeijin viimeisistä hetkistä tai kreikkalaisesta seksuaalietiikasta. Surettaa, että Kaisa-kirjasto meni kiinni karanteenini aikana. Glyptoteketin hautakammiossa syttyi palava halu egyptologian opintojen suhteen. Olisin halunnut opiskella klassista egyptiä. Tutustua hieroglyfien saloihin.
Löysin muuton yhteydessä kymmenittäin sheet maskeja, joita hamstrasin vielä Töölössä asuessani korealaisen kosmetiikan buumin ollessa kuumimmillaan. Suurimmassa osassa päiväystäkin jäljellä vain hetki.Vaikken nykyään pidäkään kertakäyttöisiä yksittäispakattuja maskeja mitenkään kestävän kehityksen tuotteena, ei niitä poiskaan aleta heittämään. Nyt niitä voi käyttää vaikka päivittäin. Mikäs sen rennompaa kuin maata sheetmask naamalla viinilasi kädessä hyvän musiikin äärellä. Vain kylpyamme puuttuu.
Mutta, tekemättömät asiat painaa.
En ole neljän yliopistovuoteni aikana onnistunut saamaan aikaa opintopsykologille, ja tässä aletaan olla sellaisessa lopun aikoja ennustavassa kulminaatiopisteessä. Kyse ei ole siitä, etten osaisi tai ettei mua kiinnostaisi, päin vastoin. Olen niin perfektionisti, etten uskalla mennä tenttiin tai palauttaa esseitä jos koen etten pysty antamaan parastani. En halua olla opettajalle pettymys. Olen saanut somepersoonastani inhottavaa palautetta parilta yliopisto-opiskelijalta. En uskalla mennä massaluennoille tai tiedekuntatentteihin. Yliopistolla on ihmisiä, joiden näkeminen on laukaissut mussa paniikkikohtauksen.
Polvi on välillä niin kipeä, etten pysty nousemaan sängystä vaikka haluaisinkin. Siinä missä muiden karanteeni tuntuu olevan yhtä suorittamista, mä tunnen huonoa omatuntoa omasta kykenemättömyydestäni. En pysty konmarittamaan kaappeja apinan raivolla, enkä jaksa seistä omin jaloin niin kauan, kuin risoton hämmentäminen vaatisi.
En loihdi usean ruokalajin illallista tai kasvata ituja, vaan syön lähinnä juustoa, veriappelsiineja, tomaatteja ja pastaa. Pastaa sadalla eri tavalla. Saati että treenaisin... Pitäisikö poikkeusaikana olla jotenkin poikkeuksellinen? Poikkeuksellisen atleettinen, produktiivinen, terveellinen, energinen. Kaunisteleva, teennäinen sosiaalinen media välittää helposti sen kuvan, että tässä maailmantilassa pitäisi olla jokin yli-ihminen.
Soisi, että näinä outoina aikoina olisimme suopeampia toisten toimintamalleja kohtaan.
Ei kommentteja
Toivottavasti jätät edes jonkinlaisen puumerkin käynnistäsi :) Pyrimme vastaamaan kaikkiin kommentteihin!
Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, tai kommenttisi on herjaava, loukkaava tms. älä tule tänne tai mene muuallekaan vinkumaan kun epäasiallinen kommenttisi on poistettu.