Petergof

Taannoin Pietari Suuri tahtoi rakennuttaa palatsialueen, joka vetäisi vertoja Versailles'lle. Niin Suomenlahden rannalle, noin 30 kilometrin päähän Pietarin keskustasta syntyi Pietarhovi, Petergof. Valtava kompleksi alapalatseja, maisemapuutarhoja, metsäpolkuja ja painovoimalla toimivia suihkulähteitä. Nykyään puistoalueelta löytyy myös lukuisia turistihattukojuja, kitchejä lasten leikkisuihkulähteitä, musiikkiesityksiä, golfautokierroksia ja syötävää laidasta laitaan. Nähtävyydeksi tehty.

Tilasin rapusalaatin. Missä on rapu? Missä on salaatti?

Sisätiloista mä en osaa sanoa mitään - en ehtinyt vieläkään tutustumaan palatsiin. Taannoin koulun kanssa käytiin vain kääntymässä pääsuihkulähteellä, nyt meidän aikamme kului rauhallisesti ristiin rastiin kävellessä ja piknikillä istuskellessa. Kaikkein rähjäisimmilläkin nurmikentillä istuminen on oikeasti kiellettyä, siellä missä kaikki muutkin istuvat. Me ehdittiin piknikoida toista tuntia, kunnes vihainen puistovahti puhalsi pilliin ja käski ihmisiä nousta pois. Vasta toisella kerralla käskyllä näytti olevan jotain vaikutusta. Puistovahtiakin pelottavampi tapaus oli mun kimppuun hyökännyt moraalinvartijamummo, joka valisti muunmuassa, että ruoho ei ole enää vihreää kun kaikki käyvät siinä kuljeksimassa. Näinhän se on.

Pietarhoviin pääsee ainakin Avtovon metroasemalta bussilla numero 200, tai kantosiipialuksella Talvipalatsin takaa. Onneksi me mentiin autolla. Ajoittaisesta pilvisyydestä huolimatta kyseinen sunnuntai oli niin kuuma päivä, että mä vain nuokuin flegmaattisena koko menomatkan. Matka kesti yli tunnin suuntaansa. Julkisilla olisi mennyt vielä pidempään.

Suokki

Siitä on jo aikaa, kun lyötiin viimeksi tyttöjen kanssa hynttyyt yhteen jokin järkevä tekeminen mielessä. Tänään oli järkevä päivä - mentiin piknikille Suomenlinnaan! Mä leivoin mun perinteistä feta-pinaattipiirakkaa, ja Iia oli leiponut marjapiirakkaa. Ostettiin torilta herneitä ja mansikoita, ja lounastettiin sushilla. Syöminen on ihan hyvä syy elämiselle.

Eikä se elämä helpompaa voisi olla ystävien seurassa, meren äärellä auringon paistaessa ja aaltojen kuohuessa. Mä ilmeisesti ehdin tottua Venäjällä tappohelteisiin, koska mulla ei ollut tänään yhtään liian kuuma! Hymyilin vain muiden valittaessa sulamisestaan. Tiedän, että ikävöin näitä helteitä talvella.

Huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja

Ihan niin armoton se Venäjä ei ollut. Kotiuduttu on lähes ehjänä, rahallisesti rutiköyhänä, mutta toisella tapaa uskomattoman rikkaana. Paljon näin ja vielä enemmän koin.

Mun on nyt äärimmäisen vaikeaa lähteä avaamaan tätä parin viikon reissua enää jälkikäteen. Munhan piti postata reissusta, mutku. Se kuuluisa mutku! Mun piti ostaa prepaidi, mutta en saanut sellaista, koska en ole Venäjän kansalainen. Enkä halunnut tehdä megakallista ja pitkää operaattorisopimusta.

Monesta kahvilasta löytyi langaton netti, mutta en jaksanut kuljettaa konetta mukanani julkisilla paikoilla. Ja mä halusin keskittyä elämään, en tuijottamaan läppärin näyttöä. Olosuhteiden pakosta suostuin pitämään lomaa blogista, ja ai että kun mä nautin siitä! Yritän postata näinä lähipäivänä muutamia kertomuksia Venäjänmaalta. Kuvat on tallessa, kuten muistotkin.

Ensimmäiset suomipäivätkin menivät koomassa ja kokemuksia kertaillessa. Näiden 48 suomitunnin aikana olen ollut äärimmäisen väsynyt, kuumeinen ja voimaton. Venäjä jätti jälkensä. Mutta ne jäljet kertovat eletystä elämästä.