Instantes

Yhtenä pilvisenä iltana mentiin Väinön kanssa Ciutadella-puiston suihkulähteen juurelle piknikille. Eväät ostettiin Liidelistä, koska se sattui ekana matkan varrelle. Cavapullollinen maksoi naurettavan vähän ja maistui pahalle kuin ruttojuuri. Koska kissat on olleet aika hallitseva teema reissulla (kertonee kroonisesta Mymmeli-ikävästä), yritin metsästää tuosta puistosta tuloksetta kissapatsasta. Sen sijaan lähipuskasta löytyi mammutti.

Toisenlainen kissapatsas löytyi sitten Ravalista. Mä olen aiemmilla reissuilla ihan tietoisesti vältellyt tuota aluetta, mutta tuon Fernando Boteron läskin kissan houkuttelemana annoin mahdollisuuden lähiölle. Paral-lelin metroasemalta heti oikealle keskeistä Ravalia kohti kääntyvältä kadulta löytyi todellinen kansankuppila, varmaan koko kadun ainoa alkuperäisväestön omistama. Pysähdyttiin tuonne kirjoittamaan postikortteja, lasi cavaa maksoi kaksi euroa, olut vielä vähemmän. Omistajapariskunta ei puhunut sanaakaan englantia, mutta tarjosi juoman sivuun useampaa sorttia tapasta - periespanjalaiseen tapaan.

Mä rakastan merta. Voisin istua tuntikausia hiekalla, varpaat vedessä, katse ulapalle päin. En ole koskaan ennen nähnyt yhtä sinistä merta Barcelonassa. Vesi oli henkeäsalpaavan kylmää, mulla oli suunnitelmissa kahlailu mutten uskaltautunut nilkkoja syvemmälle. Mulla oli suunnitelmissa vetää aamulenkit rantabulevardia pitkin, mutta juoksuhousut jäivät Suomeen. Tekosyy se tämäkin.

Alkujaan mun piti viettää lomaa urheilusta, mutta sorruin kuitenkin keskiviikkona katsomaan kotona joka puolella kohutun Barcelona vs se huonompi Manchester-pelin, teemaan sopivien mättöjen kera. Sivumennen sanoen, tiedän kyllä miten Jokereiden eilen kävi, enkä tarvitse aiheesta tänne blogiin muistutuksia.

Ne hetket, kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta niin, että takin sai riisua hetkeksi. Kun sai istua rauhassa katsellen turistikohteen kupeen ihmisvilinää ilman, että itsellä oli kiire mihinkään, saati tarve leikkiä turistia. Kun kylmä vesi maistui elämän nektarilta. Silloin mä olin vilpittömästi onnellinen.

Flowerista

Paolo Nutini - These Streets

Asukuvia el Bornin pikkukujilta! Mulla on jalassa siniset kukkahousut, jotka olivat kuulemma ihan hirveän rumat talven ainoa alennusmyyntiostokseni. Hintaa viisi euroa joten raskin ostaa kanssaihmisiä kammottavat pöksyt. Ja noi ovat ihan luvattoman mukavat jalassa! Kuten nuo kahdeksan senttiä korkeat valkoiset avokkaat, yhtään korkeammilla ei olisi jaksanut kipitellä kujia ja kiviä pitkin koko päivää.

Samaisella reissuilla tein Barcelonan ensimmäisen ja mitä todennäköisimmin viimeisenkin ostoksen: ostin jostakin el Bornin kivijalkasisustuspuodista kitschin huipentuman, lihavan kultaisen kissapatsaan, joka oli yllättävän kevyt ja halpa ollakseen kultainen. Musta tuntuu, että mua saatettiin huijata. Mähän yleisesti ottaen inhoan kaikkia koriste-esineitä, mutta se läski kissapatsas oli niin symppis, että ei voinut vain tylysti kävellä ikkunan ohi.

Desayunos

Mä olen ollut joka aamu ihan fiiliksissä siitä, että Barcelonan kodissani on leivänpaahdin! Mä en ole syönyt paahtoleipää ikuisuuksiin, ja vuosien tauon jälkeen se maistuu joka ikinen aamu niin hyvältä! Oma keittiö on taivaanlahja, La Boqueria-kauppahallia saa kiertää harva se päivä, ja liesi on viisi kertaa nopeampi kuin kotona. Täällä mulla on oikeasti aikaa tehdä ruokaa, niin aamuin kuin illoinkin. Ja kun teen liioitellun kokoisen aamupalan, ei keskellä päivää tarvitse poiketa syömään - ellei niin tahdo.

Päivittäin teen vähintään aamupalan. Mun aamupala on koostunut ainakin siitä pyhästä paahtoleivästä ja aprikoosimarmeladista, mikäli edellispäivältä on jäänyt tähteitä, teen niistä munakkaan. Kuten kuvan valkosipuli-tomaattimurska-juustomunakas. Useimmiten lisäksi tuorepuristettua appelsiinimehua sekä karhunvatukoita ja hedelmiä jogurtin kanssa, mutta kuviin on vain valikoitunut äijämäisemmät aamupalat. Vielä aion uskaltaa paistaa vohveleita - jos vain saan jostain vohveliraudan käsiini.