Luonto kutsuu ja jokainen voi päästää minun laillani sisäisen kärbänsä ulos.
Oli ehkä maailman paras idea lähteä katsomaan vanhaa pappaani mummolaan, kello kahdeksan illalla. Mikäs siinä, sisällä ei kumminkaan kauaa viihdytä ja pihalla lääniä mennä ja möykätä niin ei haittaa vaikka vanhus päättääkin mennä vetämään zetaa.
Mitään fiksua ei kylläkään saatu aikaan. Ajoin mä meidän vihreä konepeltsisen vanhan Golfin mökille tyssäten kytkimen nostamiseen ainakin 10 kertaa ja loikkien kengurubensalla, mutta perille päästiin.
Ehkä paras tylsän automatkan vietto tapa on täyttää ristikkoa. Siks sellanen pitää olla aina kassisa mukana, sitä on kiva töissäkin tuhrata kun kukaan ei näe.
Viinimarjat on pahoja, mutta samalla niihin jää kouukkuun kun maistaa yhdenkin.
Loppuillasta telkkarista tuli jotain ihan ihme ohjelmaa, missä tämä kuskinainen neljän lapsen kanssa popitti Armin & Dannyn Tahdon sulle olla hyvin hellää vanhassa punasisustaisessa Fiat 127:ssa.
(Rökitän kyseisessä biisisä singstarilla yli 9000 pistettä, wuhuu!)
Ohjelma muutenki hyppäs tästä -80 luvun meiningistä yhtäkkiä 2000 lukuun kun lapsilla oli läppäreitä ja kännyköitä sun muuta.
***
Iltapalaksi on hyvä vetää itsetehtyä mustikkapiirakkaa (myllyn parhaan valmismurotaikinasta ja äitin keräämistä mustikoista vuodelta 1975) vaniljakastikkeen ja kuningatarjäätelon kera.
Joskus sadepäivä tulee kuin tilauksesta. Silloin saa tekosyyn olla tekemättä mitään, sateellahan voisi vaikka kastua. Ei edes tarvitse siivota, sade on itsessään niin masentava asia, että ei tarvitse tehdä ikäviä asioita. Tässä yhteiskunnassa on suorastaan ruma olla tekemättä mitään. Minusta on oikein kivaa, että tänään sataa.
Sadepäivään sopii ehdottomasti joku lämmin keitto, joka on helppotekoinen, mausteinen ja itsestäänvalmistuva. Tänään siis tomaattipohjaista linssikeittoa. Lisänä itsetehtyjä auringonkukansiemensämpylöitä, musta tuntuu, että mä leivon joka päivä. Nimikkotee kuuluu asiaan.
Sateen hyvä puoli on myös siinä, ettei tarvitse kuunnella tuolla 20 metriä alapuolellani aina arkisin tapahtuvaa, kerrassaan rasittavaa autokatosremonttia. Sateenropinan sijaan välillä on mukava kuunnella musiikkia. Joose Keskitalon angstifolk sopii sadepäivään kuin Artturi kaappiin. Kuunnelkaa itse!
Äitini kanssa on tullut vietettyä hyvin vähän aikaa kuluneina kuukausina. Lupasin aikoja sitten äidille viedä hänet Ismo Alangon keikalle huhtikuussa, mutta liput oli myyty loppuun alta aikayksikön. Hämeenlinna sijaitsee kohtuullisen matkan päässä, joten kynnys sinne lähtemiseen ei ollut korkea minun kysyessäni perjantaina äitini halukkuutta kuulla Ismo Wanaja Festivaleilla. Kokemuksen hinta olikin sitten kaikkea muuta kuin kohtuullinen.
Yleensä vältän autolla ajamista niin paljon kuin mahdollista. Äiti vakuutteli vielä perjantai-iltana että juna on helpoin vaihtoehto, mutta arvata saattaa kenelle napsahti kuskinrooli lähtiessämme kohti Linnaa.
Mä en ollut ehtinyt syödä ennen lähtöä, joten päätettiin pysähtyä jossain huoltoasemalla vähän ennen keskustaa, jotta jaksetaan paremmin päivä. Äiti meni edeltä, joten pyysin sitä tilaamaan mulle jonkun pienen hampurilaisen ja kahvin. Se mitä mä sain eteeni, oli kyllä vähän suuruudenhullu pieni hampurilainen:
Eka keikka, mitä me nähtiin, oli Peer Güntin. Mä en ollut kuullut aiemmin elämässäni kuin kymmenisen biisiä, en tiennyt edes kolmikon nimiä. Kuitenkin sytyin jo siinä vaiheessa, kun lavalletulobiisinä oli lähes samannimisestä näytelmästä tuttu Vuorenkuninkaan luolassa.
Cheekin keikan aikana vedin semitukevat poskihumalat, ja päätin viedä äidin autoon huilaamaan ja syömään eväitä (kyllä, sillä oli mukana eväät kylmälaukussa, vaihtokengät, kolme takkia ja ties mitä muuta tuikitarpeellista.) Petri Nygård olisi voinut järkyttää äitiäni liiaksi.
Mulle oli yllätys, että äiti oli kuunnellut Klamydiaa ja halusi nähdä keikan. Oltiin vaihteeksi ajoissa liikkeellä, joten saatiin seurata keikkaa sangen takaata. Äiti innostui niin paljon, että osti lähes asiallisen paidankin. Jostain syystä saatiin paheksuvia katseita äidin kävellessä auton rattiin päivän jälkeen. Hän oli siis vesiselvä.
Äiti vastasi pääasiassa festarialueella otetuista kuvista, koska mulla ei ollut vetoketjullista laukkua ja sieltä se kamera olisi voitu jopa varastaa, joten jo valmiiksi heikko laatu ei ollut kummoinen. Sentään tämä musta ja Ismo Alangosta otettu kuva oli ihan julkaisemisen arvoinen. Olisin halunnut eturiviin, mutta lavalla tunti Ismon jälkeen esiintyvä Yö oli saanut faninsa valtaamaan eturivin hyvissä ajoin. Ai että ku vitutti niiden vaan seisoessa siinä ja jutellessa toisilleen keikan aikana.
Ismon keikan jälkeen mulle heitettiin lavalta sekä vesipullo että plektra. J. Karjalainenkin oli hyvä, se soitti kaikki mun lempibiisit. Oltiin jo lähdössä pois, kun törmäsin Janne Lahteen, jolla on kunnia olla yksi mun lempikiekkoilijoista. Nimmarit kirjaan ja muutama hali kruunasivat päivän erittäin onnistuneeksi.
