Lokakuun vika

...on huomenna. Mä kuitenkin pistin koko kuun pakettiin jo tänään, huomenna ei millään ehdi viettää hetkeäkään kotona. Sää on ollut ihanan aurinkoinen, ja mua harmittaa, etten ehtinyt ulkoilemaan kuin vasta auringonlaskun aattohetkenä. Ei toi lenkkeily oo pimeällä kivaa, varsinkaan suomaastossa.

Sen sijaan olen tänään tehnyt havaintoja. Kuten sen, että olen lähes poikkeuksetta pukeutunut mustaan tässä kuussa. Ja esimerkiksi useammin kuin kerran tähän liian helppoon, liian helposti yhdisteltävään neulemekkoon. Kaikki meni tänäänkin hyvin, kunnes tölväisin siivouksen ohessa reilun lorauksen kloriittia päälleni. Toivottavasti toi mekko ei ole täysin menetetty tapaus.

Olen myös juonut syksyn ekan ja kuukauden (jos en koko syksyn) vikan kaakaon. Ei toi paria vuosikertaa useammin oikein maistu, mä oon niin vannoutunut kahvityttö. Yritin huijata Johannaa kylään, mutta sillekään ei kaakao napannut. Sen sijaan seurana toimi Jonathan Kerrigan Sydämen asialla, ja mulle tuli hirveä hinku aloittaa jouluvalmistelut.

Lakkasin Louboutin-kynnet hetken mielijohteesta. Tavallinen musta kun olisi liian tylsää. Mun älykkyysosamäärä ei valitettavasti riitä kakspuoleisten kynsien kuvaukseen. Ainakaan kylppärin keinovalossa yhdellä kädellä puhelimen kameralla ilman kunnollisia kuvanmuokkausmahdollisuuksia.

Viimeistä kertaa lokakuussa mulla myös oli aikaa lukea. Lukea jotain oikeasti tärkeää, eli Skandinavian mytologiaa. Kynttilän valossa.

Mittelmeer

Voisin elää loppuelämäni pelkillä Välimeren alueen ruuilla. Ensinnäkin siksi, että se on iso alue ja vaihtoehtoja löytyy satoja ultrakevyestä ruuasta tuhtiin, makumaailmasta toiseen. Toiseksi, se sisältää niin paljon mun lempielementtejä, kuten fetaa, aurinkokuivattuja tomaatteja, mereneläviä, oliiveja, rosmariinia ja vuohenjuustoa. Ei tuolla ruoka-alueen tarjonnalla yksinkertaisesti voi kyllästyä. Tai jäädä nälkä.

Mä en ole K-ryhmän kanta-asiakas, mutta silti välillä löydän Pirkka-lehden eteisen lattialta. Ei se mitään, tykkään Pirkan ruokaohjeista. Kuten näistä munakoiso-fetaviipaleista, joita tein tänään ruuaksi. Rakastan mielettömästi munakoisoa, niin täytettynä, moussakassa, salaateissa, kuin paistettuina viipaleina. Rakastan jopa niin paljon, että halusin aikoinani Louis Vuittonin epi-nahkaisen Alman munakoison värisenä. Onneksi en sitä koskaan hankkinut, tiedän, etten oikein ole Vuittonin tyttöjä. Silti munakoiso on niin kauniin värinen, varsinkin syksyyn sopiva kylmähkö tumma violetti.

Rakkaudesta toiseen eli vuohenjuustoon. Jätän vain tämän kuvan viime viikon vuohenjuustosalaatista tähän, en ole ikinä saanut juustoa paistettua yhtä kauniisti.

Ikävä

Mä heräsin tänään painajaiseen, jossa juoksin 20-luvun hapsumekossa ja Sinkkis-Carrien sinisissä häämanoloissa karkuun miestä, joka oli kuulemma isäni kaksoisveli. Heräsin lievässä paniikissa, ja turvassa ollaan, isällä ei ole yhtään veljeä ja se oli vain unta-läpikäynnin myötä mulle tuli ihan hirveä ikävä. Hirveä ikävä korkokenkiä.

Niinpä mä heitin jalkaan tosi korkeat avokkaat, sellaiset, joilla ei ole ainakaan puoleen vuoteen mitään asiaa ulkoilmaan, ja aloin tekemään kodin pikku askareita. Mä tein reilunkokoisen viikonloppuaamupalan korkkarit jalassa, jonka söin korkkarit jalassa. Sitten maksoin laskuja korkkarit jalassa, ja imuroin korkkarit jalassa eteisen ja olohuoneen. Edelleen korkkarit jalassa mä istahdin sohvalle tyytyväisenä siitä, että yksinasuminen mahdollistaa kaikki tällaiset järjenköyhät mieliteot ilman kenenkään kummasteluja, tai pahimmassa tapauksessa jopa kieltämistä.

Uni sai mulle myös pakkomielteen hapsumekossa. Niitä myytiin reilu viisi vuotta sitten pitkään henkkamaukalla, alessakin niitä näkyi kuukausikaupalla varmasti alle kymmenellä eurolla, vaan minä hömelö en tajunnut omaani silloin ostaa, ja kadun tätä ohikävelyä edelleen säännöllisin väliajoin. Päivän agendana onkin etsiä jostain nettikaupasta se hapsumekko, ettei vastaavia painajaisia tarvitse enää katsella. Ja äkkilähtö sellaiseen maahan, missä korkokenkien käyttö on mahdollista tähän vuodenaikaan.