Ikävä

Mä heräsin tänään painajaiseen, jossa juoksin 20-luvun hapsumekossa ja Sinkkis-Carrien sinisissä häämanoloissa karkuun miestä, joka oli kuulemma isäni kaksoisveli. Heräsin lievässä paniikissa, ja turvassa ollaan, isällä ei ole yhtään veljeä ja se oli vain unta-läpikäynnin myötä mulle tuli ihan hirveä ikävä. Hirveä ikävä korkokenkiä.

Niinpä mä heitin jalkaan tosi korkeat avokkaat, sellaiset, joilla ei ole ainakaan puoleen vuoteen mitään asiaa ulkoilmaan, ja aloin tekemään kodin pikku askareita. Mä tein reilunkokoisen viikonloppuaamupalan korkkarit jalassa, jonka söin korkkarit jalassa. Sitten maksoin laskuja korkkarit jalassa, ja imuroin korkkarit jalassa eteisen ja olohuoneen. Edelleen korkkarit jalassa mä istahdin sohvalle tyytyväisenä siitä, että yksinasuminen mahdollistaa kaikki tällaiset järjenköyhät mieliteot ilman kenenkään kummasteluja, tai pahimmassa tapauksessa jopa kieltämistä.

Uni sai mulle myös pakkomielteen hapsumekossa. Niitä myytiin reilu viisi vuotta sitten pitkään henkkamaukalla, alessakin niitä näkyi kuukausikaupalla varmasti alle kymmenellä eurolla, vaan minä hömelö en tajunnut omaani silloin ostaa, ja kadun tätä ohikävelyä edelleen säännöllisin väliajoin. Päivän agendana onkin etsiä jostain nettikaupasta se hapsumekko, ettei vastaavia painajaisia tarvitse enää katsella. Ja äkkilähtö sellaiseen maahan, missä korkokenkien käyttö on mahdollista tähän vuodenaikaan.