Ikävä

Mä heräsin tänään painajaiseen, jossa juoksin 20-luvun hapsumekossa ja Sinkkis-Carrien sinisissä häämanoloissa karkuun miestä, joka oli kuulemma isäni kaksoisveli. Heräsin lievässä paniikissa, ja turvassa ollaan, isällä ei ole yhtään veljeä ja se oli vain unta-läpikäynnin myötä mulle tuli ihan hirveä ikävä. Hirveä ikävä korkokenkiä.

Niinpä mä heitin jalkaan tosi korkeat avokkaat, sellaiset, joilla ei ole ainakaan puoleen vuoteen mitään asiaa ulkoilmaan, ja aloin tekemään kodin pikku askareita. Mä tein reilunkokoisen viikonloppuaamupalan korkkarit jalassa, jonka söin korkkarit jalassa. Sitten maksoin laskuja korkkarit jalassa, ja imuroin korkkarit jalassa eteisen ja olohuoneen. Edelleen korkkarit jalassa mä istahdin sohvalle tyytyväisenä siitä, että yksinasuminen mahdollistaa kaikki tällaiset järjenköyhät mieliteot ilman kenenkään kummasteluja, tai pahimmassa tapauksessa jopa kieltämistä.

Uni sai mulle myös pakkomielteen hapsumekossa. Niitä myytiin reilu viisi vuotta sitten pitkään henkkamaukalla, alessakin niitä näkyi kuukausikaupalla varmasti alle kymmenellä eurolla, vaan minä hömelö en tajunnut omaani silloin ostaa, ja kadun tätä ohikävelyä edelleen säännöllisin väliajoin. Päivän agendana onkin etsiä jostain nettikaupasta se hapsumekko, ettei vastaavia painajaisia tarvitse enää katsella. Ja äkkilähtö sellaiseen maahan, missä korkokenkien käyttö on mahdollista tähän vuodenaikaan.

16 kommenttia

  1. Turha sun on ostaa uusia vaatteita kun mikään kaupan kokoista ei mahdu sun päälles!!

    VastaaPoista
  2. Hirveet kengät! Ei tollasella pysty kukaan kävelemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pystyn ihan kelvollisesti kaupungissa, mukulakiville en noiden kanssa lähtis harppomaan.

      Poista
  3. Toivottavasti tämä on pysyvä trendi blogissasi ettet laita kasaa kuvia rumasta naamastas. Toisaalta ei oo kyl mulle mitää välii ku en kuitenkaan lue sun blogiis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi osasit kuitenkin jättää kommentin :)

      Poista
  4. MÄKI HALUUN LÄMPIMÄÄN! mihin lähetään? :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua houkuttais eniten Kuuba tai Meksiko :D

      Poista
    2. ei mul oo sellasee ikinä rahaa. :c

      Poista
    3. Näyttää uhkaavasti siltä ettei mullakaan piiiiitkään aikaan :D

      Poista
  5. Mitä tossa aamupalalla on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Caprin salaatti, eli mozzarellaa, tomaattia, balsamicoa ja basilikaa. Hedelmäsalaatti verigreipistä, klementiinistä, ananaksesta ja kookoksesta. Croissantteja, ruisleipää, chorizoa, juustoa ja kasviksia.

      Poista
  6. Olipa tosi typeriä kommentteja tuolla alussa. Ihailtavan positiivisesti jaksat kuitenkin suhtautua noihin anonyymeihin ilkeilijöihin. Kirjoitat muutenkin tosi kivasti. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä on niin lyhyt, että turhanpäiväiselle negailulle ei raaski antaa tilaa. Kiitoksia :)

      Poista

Toivottavasti jätät edes jonkinlaisen puumerkin käynnistäsi :) Pyrimme vastaamaan kaikkiin kommentteihin!

Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, tai kommenttisi on herjaava, loukkaava tms. älä tule tänne tai mene muuallekaan vinkumaan kun epäasiallinen kommenttisi on poistettu.