Äiti on kenties ainoita ihmisiä jotka antavat mun joskus ajaa. Tänään hän soitti iloisena, että nyt lähdetään autoilemaan, on kaunis ilma ja sopivasti ruuhka-aikakin, pääset ajamaan kaupungissa liikenteen seassa. Silloin harvoin kun ajan, ajan jotakin Lahti-Orimattila-maantietä, ja lähinnä vain silloin, kun muu liikenne on minimissä. Nyt mentiin kerralla mukavuusalueiden ulkopuolelle.
Oltaisiin äidin kanssa oikein viihteellinen Suomen surkein kuski-parivaljakko. Mamma ei anna mulle pienintäkään mahdollisuutta ajatella itse, vaan huomauttaa hyvissä ajoin jok'ikisestä tasa-arvoisesta risteyksestä ja kolmiosta. Mä tottakai tiuskin takaisin, että osaan kyllä lukea liikennemerkkejä, anna mun joskus ajatella. Sitten kihistään kumpikin kiukusta hiljaa, kunnes mä itkua niellen ajan jonnekin parkkiin ja äiti vaatii saada ajaa, koska osaa paremmin. Todella kannustavaa. Tänään mä en (ihme kyllä!) joutunut luopumaan kuskinpaikastani.
Mikään ei ole turhauttavampaa, kuin ajella ilman päämäärää. Siksi mentiin Mukkulan Sinuhelle kahville. Äiti osti mulle leipomon puolelta laskiaispullan, kun tiistaina valitin, miten multa jää aina kausileivonnaiset syömättä. Sinuhelta jatkettiin Iskun tehtaanmyymälään etsimään mulle uusia tuoleja, mutta poistuttiin tyhjin käsin. Ja lopulta kirpputorille.
Mulla on viikonloppuna kasaribileet tulossa, eikä mulla ole mitään teemaansopivia vaatteita. 80-luku ei ihan ollut mun vuosikymmen, mutta kirpparilta löytyi oikein