CHICAGO 187 3.0

Long time no ocean!

Meinasin aloittaa juhlallisen päheästi I'm back-fraasilla, mutta se olisi ollut ehkä turhan jerekaralahtimainen. Pitäkää silti päänne ylhäällä!

Aikansa kutakin, niin myös blogitaukoa. Rehellisesti sanottuna, olen haaveillut jatkamisesta käytännössä heti kun blogin suljin, ja paluukin on ollut mahdollinen varmaan yli kuukauden päivät. Lähipiirin lähes yksimielinen tyrmäys pisti kuitenkin jarrut päälle, kunnes kävin pohtimaan, olenko aiemminkaan välittänyt toisten mielipiteistä, jotka ovat omaa tahtoani vastaan? En. Otan muiden toiveet ja mielipiteet toki huomioon, mutta lopullisen päätöksen teen minä itse. Minun blogini.

Ulkoasua on taas päivitetty. Graafikkoystäväni loi blogille ihan ikioman logon! Koska mä olen viettänyt pastellikevättä, päätin ottaa pastellivärit myös uudelleensyntyneen blogin ensimmäiseksi teemaksi. Eikä kyseessä ole mitkä tahansa vaaleanpunainen ja -sininen, vaan vuoden 2016 Pantone-värit! Trendien aallonharjalla, kuten aina.

Mä tykkäsin, ja tykkään edelleen enemmän sivupalkista vasemmalla puolella, mutta moni koki sen ongelmalliseksi. Koska about kolmessa neljästä blogista sivupalkki on oikealla puolella, lukijat vain turtuvat navigoimaan oikeanpuoleisesti, ja mun päinvastaisuus aiheutti kolareita ja kuolleita kulmia. Mennään siis liikennesääntöjen mukaisesti!

Ja pingviinit, nuo vuosia sivupalkissa taapertaneet pingviinit. Mauno, Tauno, Urmas, Armas ja Käpytikka. Ne jatkavat mukanakulkemista yhä edelleen. Alusta asti jäädäkseen.

2016 Oscars: Red Carpet

Tämä yö vierähtää Oscar-gaalan parissa. Mä en ole niin elokuvasnobi, että osaisin arvioida, kuka tai mikä minkäkin palkinnon ansaitsee. En ole nähnyt kuin murto-osan ehdokaselokuvista, joten mun on parempi arvostella jotakin, josta ymmärrän enemmän. Eli mekkoja.

Ilta on kulunut erittäin pienimuotoisten juhlien parissa, täydessä tällingissä. Koska olen juttelutuulella, kirjoitan pari sanaa punaisen maton topeista ja flopeista tännekin.

Jennifer Garner on u-pe-a! Täydellinen leikkaus ja erilaiset materiaalit tekevät klassikkomustasta mielenkiintoisen. Varmasti ainoa Versacen luomus, johon tosissani haluaisin pukeutua, ihan riemusta kiljuen!

Toinen upea musta, Sarah Silverman ja Zac Posenin elegantti merenneitomekko. Tämä oli mun suosikkeja, kaverin inhokkeja. Mun mielestä yksinkertainen on kaunista, siisti kampaus ja kapeat roikkuvat korvakorut sliippaavat siluettia entisestään.

Tummansininen toimii! Sofia Vergerankin puvussa on todella kaunis leikkaus. Suuret, roikkuvat ja kimaltavat, puvun koristeluita toistavat korvakorut, sekä puolestaan puvun väriä toistava sormus ovat piste iin päälle. Mulle tuli vahvat vanhojentanssivibat tästä Marchesan mekosta, jos olisin itse tanssinut, olisin halunnut jotakin tämän tyylistä.

Priyanka Chopra paljastelee oikein! Nakumekot alkavat olla jo aika väsyneitä, mutta tämä toimii! Zuhair Muradin näyttävässä valkoisessa mekossa lehdet ja kukat on aseteltu tarkkaan, eikä lopputulos näytä halvalta. Vyö tekee asusta selkeästi gaalamekon eikä hääpuvun, joskin laukku oli mielestäni vähän huti.

Tykkään kukkamekoista. Tykkäsin myös Isla Fischerin Marchesan kukkamekosta. Printtiä näkee valitettavan harvoin Oscar-gaalassa, mutta tämä oli nappivalinta. Raikas ja kesäinen, mäkin haluan ensi kesäksi viileän vaalean neutraalin kukkamekon! Mun mielestä Marchesa oli ylivoimaisesti punaisen maton ykkönen tänä vuonna.

Brie Larsonin sähkönsinisessä Guccin mekossa oli jo melkein liian antava kaula-aukko mun makuuni, mutta läpikuultavat kerrokset pelastivat paljon. Aaltoileva helma on elegantti, ja olen satavarma, että statement-vyöt ovat tämän vuoden juttu.

Heidi Klumista ensimmäinen mielikuva oli Muumien mörkö kevään hempeissä trendiväreissä.

Jennifer Lawrencelta näkyy liikaa! Miksi läpinäkyvään yläosaan pitää yhdistää valtava kaula-aukko? Alaosa on epämääräinen röykkö, muistuttaa mun seiskaluokalla virkkaamaa ponchoa. Harvinainen floppi Diorilta. Suttuinen meikki ja tylsä kampaus eivät parantaneet vaikutelmaa tippaakaan.

Kerry Washingtonin Versacessa alaosa toimii, yläosa on kuin fetissikaupasta ostettu. Mustakärkiset kengät näyttivät hassulta pilkistäessä halkiosta, mutta korut ovat kauniit.

HAM

Mä en sitten koskaan ole vinkkieni kanssa kauhean ajoissa. Kävin tänään katsomassa paljon kehutun, viimeistä viikkoa esilläolevan Ai Weiwein näyttelyn Helsingin taidemuseo HAMissa. Ja joo, tykkäsin. Ostin samalla vihdoin ja viimein kauan havittelemani Museokortin - mikäs parempi tapa tappaa tylsyys kuin museoreissu? Ei enää ikinä tylsäpäiviä!

Ai Weiwei on kiinalainen toisinajattelija. Ja taiteilija ja aktivisti. Ai Weiwei uskaltaa luoda kriittisiä teoksia, jotka eivät miellytä Kiinan valtiota. Hän on saanut sakkoja, maastapoistumiskieltoja ja vankeusrangaistuksia, eivätkä nämä ole hiljentäneet taiteilijan protestointia. ArtReview on taannoin valinnut Ai Weiwein 2000-luvun vaikutusvaltaisimmaksi taiteilijaksi, joten näyttely kannattaa katsastaa ihan vain nimenkin vuoksi.

Helsingin näyttelyn teemaksi taiteilija valitsi puun. Veistokset olivat vaikuttavan kokoisia, näyttelytilojen seiniä hallitsi velkakirjatapetti. Ai Weiwei uudelleenkäyttää monissa teoksissaan antiikkipuuta, jota uudistuva nyky-Kiina ei oikein pidä arvossaan. Taiteilija tuhoaa esineen käyttötarkoituksen, mutta antaa sille uuden muodon ja takaa sen pysyvyyden.

Äkkiseltään kauniilla ja viattomalla puukaapilla saattaa olla ruma tarina kerrottavana: se onkin roskakaappi, jonne kadulle jääneet lapset olivat kiivenneet kylmältä suojaan, sytyttäneet tulen ja kuolleen häkämyrkytykseen. Tragedia, jonka kiinalaishallinto yritti haudata maton alle, jonka taiteilija toi tietoisuuteen. Ai Weiwei näyttää keskisormea ruotsinlaivalle ja tanssii Gangnam Stylea. Esineet ovat ajatuksia herättäviä, merkityksellisiä, jopa hämmentäviä.

HAMin tiloissa on nyt näkyvillä myös nuoren Karoliina Hellbergin VILLE-näyttely, joka päättyy sunnuntaina Ai Weiwein tavoin. Värikäs näyttely kertoo kuvitteellisesta paikasta, ehkä Ranskassa, joka ainakin selittäisi näyttelyn nimen. Karoliina Hellbergiä pääsee katsomaan ihan ilmaiseksi HAM-galleriassa, joka on omistettu suomalaiselle nykytaiteelle ja jossa näyttely vaihtuu aina seitsemän viikon välein.

Tänään oli päivä, jolloin harppasin mukavuusalueitteni ulkopuolelle. Mä en esimerkiksi tykkää käydä yksin missään. Musta on kiusallista olla julkisilla paikoilla yksin, siellähän voi tulla vastaan vaikka joku paha ihminen, joka haluaa ilkeillä mulle... Tänään suljin silmäni kanssaihmisiltä ja poistuin yksin kotoa. Keskityin taiteeseen, en pelkäämiseen.

Ryhdyin myös toteuttamaan taidetta HAMin taidepajalla, kouluaikojen kuvistunnit kun aiheuttivat lievät traumat opettivat itseäni hyväksymään symmetriatajuttomuuteni ja taiteelliset lahjattomuuteni. Palaute ruotsinvärisestä teealusesta oli taidepajalla vain hyvää ja kannustavaa. Vaikka se oli yksinkertainen ja alakoulutasoinen... Poistuin HAMista ihmeellinen, kevyt hyvän olon tunne niskassani. Jälleen omia pelkoja haavoitettu itseään satuttamatta.