Q&A: ANSWERS PART III


Jos olisi mahdollista tietää oma kuolinpäivänsä, haluaisitko tietää sen? Tottakai! Onhan se hyvä varautua. Ihan omaistenkin puolesta, voi sitten itse järjestellä omat hautajaiset.

Jos olisit kala, uisitko myötävirtaan vai vastavirtaan? Vain kuolleet kalat uivat myötävirtaan. Mä en ole vielä kuollut.

Jos pääsisit tapaamaan yhden julkisuuden henkilön, kenet tapaisit? Kamala ku julkisuuden henkilö on niin laaja käsite. Vladimir Putin olisi mielenkiintoinen tavata, mutta mä pelkään pahoin etten osaisi pitää suutani tarpeeksi kiinni ja söisin samalla tapaamisella kohtalokasta poloniumsushia.

Entä jääkiekkoilijan? Vakiovastauksena Patrick Sharp. Tai sitten maailman paras aktiivijääkiekkoilija eli Pavel Datsjuk.

Jos et olisi suomalainen, minkä maalainen haluaisit olla? Itävaltalainen.

Jos voisit samantien noin vain muuttaa pois Suomesta, mihin muuttaisit? Mikä estää sinua muuttamasta? Jos tällä sekunnilla pitäisi tehdä päätös, muuttaisin jonnekin jossa en ole ikinä vieraillut. Esimerkiksi vaikka Chicagoon, tätähän kaikki ovat odottaneet! Suurin este poismuutolle on vanha kissa, jonka kanssa haluan viettää hänen viimeiset vuotensa. Mymmeliä olisi turha rääkätä lentokoneella.

Jos sinulla olisi mahdollisuus päästä avaruuteen, menisitkö? Totta hitossa!

Jos saisit elää uudelleen elämäsi, tekisitkö sen? Muuttaisitko jotain siinä? Opiskeluvalinnat ovat vähän mietityttäneet. Mun piti hakea Tikkakosken ilmailulukioon, mutta se olisi ollut turhaa koska tiesin jo silloin, että pituus ei ikinä riitä lentolupakirjaan. Mä myös halusin Kallion ilmaisutaidon lukioon, mutta äiti ei antanut mun muuttaa alaikäisenä yksin Helsinkiin. Toisaalta elämäni olisi hyvin erilaista, moni ihminen olisi jäänyt kohtaamatta.

Jos pitäisi valita yksi Disney-mies, joka olisi luonteeltaan ja ulkonäöltään samanlainen kuin jossain Disney-elokuvassa, kenet haluaisit poikaystäväksi? En vain osaa ajatella että seurustelisin piirretyn miehen kanssa. Mutta alle kouluikäisenä olin rakastunut Thomasiin Pocahontaksesta, eli sanon vaikka sen.






Mikä on Disney-elokuvasuosikkisi? Juurikin se Pocahontas

Mikä on lempiviikonpäiväsi? Sunnuntai, koska se on lähes varmuudella vapaapäivä.

Oletetaan että joutuisit vankilaan. Mistä syystä joutuisit sinne? Pelaisin Monopolia.

Lempieläimesi? Kirahvi.

Mikä olet horoskoopiltasi? Seuraatko horoskooppeja? Mä luen horoskooppeja sillai kliseisen ironisesti aina välillä jos on joku iltapäivälehti käsillä. Olen kauris.

Leikitkö koskaan noilla sivupalkin ihanilla pingviineillä? Haha toisinaan kyllä jumitun hetkeksi niiden pariin :D

Mitä kieltä luontoäiti puhuu? Elekieltä.

Montako selfietä otat päivittäin? Tähän ei ole mitään keskiarvoa. Jos alan ottamaan selfieitä, se vaatii ehkä sen 410 otosta per yksi julkaisukelpoinen. Viime selfiestä taitaa olla toista viikkoa aikaa.

Screenshot viimeisimmästä WhatsApp-keskustelusta? Näitä mä en ole koskaan ymmärtänyt. En keskustele mitään mielenkiintoista.

Kolme käytetyintä emojia? Sydänsilmäemoji, see no evil ja pussaava emoji.

Vastaa rehellisesti: 1. se mitä viimeksi söit on hääkakkusi 2. ne vaatteet mitä sulla on nyt päällä on hääpukusi 3. se biisi mitä kuuntelit viimeksi on häävalssisi 4. kenelle viimeksi viestitit on sulhasesi 5. se paikka missä olet nyt on hääpaikkasi. Millaset häät saat?
1. Lämmin Kuppi-keitto. Tomaatti-vuohenjuusto. 2. Musta trikoomekko ja leopardiballerinat. 3. En oo itseasiassa varma, joko Kivesveto Go Go - Äiti hei tai Ludovico Einaudi - Eros 4. Eksä. 5. Sporassa. Kuulostaa ylitsepääsemättömän kamalilta häiltä.

Ei kommentteja

Toivottavasti jätät edes jonkinlaisen puumerkin käynnistäsi :) Pyrimme vastaamaan kaikkiin kommentteihin!

Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, tai kommenttisi on herjaava, loukkaava tms. älä tule tänne tai mene muuallekaan vinkumaan kun epäasiallinen kommenttisi on poistettu.