Oh breeze!

Mumford & Sons - Ghosts that we knew

Pitäisi pyhittää siivouspäivä. Olen huomannut, että mulla on taipumus tehdä vain kivoja asioita, ja suhtautua niihin ikävempiin ei mua haittaa ollenkaan-asenteella. Siksi mulla on melkein joka ilta silityspiste television ääressä, ja samalla listanpäälliset yskivät pölystä. Viikkosiivouksen sujuessa vähän niin ja näin, olen saanut tänään kontata seiniä pitkin, silmät jostain muustakin kuin kloriittihuuruista vuotaen. Perjantaina kylään on tulossa Erittäin Tärkeitä Ihmisiä, joten tämänpäiväisen ja -iltaisen urakan jäljiltä pintasiivous riittänee perjantai-aamusta.

Kohta yöt alkavat olla liian kylmiä parvekeyrteille, ja ne pitäisi nostaa sisään. Lounaaksi vuoden viimeiset ulkonakasvaneet rucolat, äidin tomaatit ja balsamicosiirappia. Maistoin sitä yli vuosi sitten kreikkalaisessa ravintolassa, mutta vasta nyt sain aikaiseksi keittää itse kokoon edes pikkupurkillisen siirappia. Maistuis varmaan mansikoiden kanssa.

Tänään on ollut ihanan raikas ilma, ja olen saanut pitää koko päivän parvekkeen ovi auki. Kotona tuoksuu nyt paitsi siivousaineilta, myös miellyttävältä syksyltä. Ei millekkään puolimaatuneelle mätäkuulle, vaan sisääntunkeutuvalle tuulelle ja jollekin sumuiselle ja pihlajanmarjaisalle. Ulos mentäessä päätin turvautua takkiin ja muhkeaan huiviin, flunssanparantelu jatkuu vielä.

Mua on oikeastaan koko vegaanikuukauden aikana houkuttanut selvittää, miltä falafel maistuu, joten kutsuin Johannan illasta ruokailemaan käyttäen syntymäpäiviä tekosyynä. Tarjolla siis pelkkää vegaanikebabia, kaunis drinkki on Coca-Colaa limeviipaleella ja heikosti näkyvät, mutta siitä huolimatta juomassa kelluvat pinkit möhkäleet ovat jääpaloja. Ja ei, meistä kumpikaan ei ollut synttärisankari.

Vain vähän liikaa mä sieniä napostelen

Mun elimistö on valinnut kenties parhaimman mahdollisen ajan syysflunssalle. Nyt kun on alkanut nimipäiväjuhlaviikko huipentuen SM-liigakauden avaukseen. Mä olen onneksi taistelijaluonne, ja aion lähteä kalanperkaajien valtakuntaan lähes 300 kilometrin päähän vaikka sitten sadan asteen kuumeessa viiteen vilttiin kääriytyneenä.

Elämä siis tuntuu tällä hetkellä hoipertelulta tukevassa tunnelissa. Ulkona on ollut aurinkoa, vettä ja varmasti ihan hirveän kuuma ja ihana ulkoilukeli. Mulla on ollut koko päivän yllä pyjama, kollarit, joulusukat ja poncho. Mitään ei jaksa tehdä, ei edes seisoa yli viittä minuuttia, puhumattakaan esimerkiksi olon helpottamisesta apteekkikäynnin avulla. Jopa ajattelu sattuu. Onneksi äiti tietää parhaiten miten lohduttaa sairasta lasta.

Myönnetään, että lähes kaksi litraa äidin keräämiä, valmiiksi putsattuja ja paloiteltuja kantarelleja sai mut itkemään ilosta. Niin hassua, joitakin vuosia takaperin suorastaan ällösin noita limalötjäkkeitä, korkeintaan pitsassa sai olla vähän niitä ei-minkään-makuisia-tölkkisieniä. Nykyisin niitä menee litrakaupalla vuodessa. Sienistä saa varioitua erilaisia ruokia viikkokausiksi. Voisin kirjoittaa vaikka oodin sienille, jos sulkakynä pysyisi kädessä.

Mamman sieniyllätys säästi mut nälkäkuoleman välttävältä kaupassakäynniltä. Mä pääsisin tekemään sienipiirakkaa! Mä olen sitä mieltä, että kipeänä syödään juuri sitä mikä maistuu, jos jotain ylipäätään pystyy maistamaan. Eräs tietynlainen sienipiirakka vaan sattuu olemaan syysajan lohturuokaa, tosin vegaanilupaus pakotti tekemään muutamia radikaaleja muutoksia mun selkäytimeen hakattuun luottoreseptiin.

Ei voita eikä jogurttia taikinaan, muna-kerman tilalle riisikermaa. Pilkoin kantarellien joukkoon yhden jääkaapin perälle melkein unohtuneen herkkutatin, ja kuorrutin komeuden soijajuustolla. En aiemmin edes tiennyt, että sellaista on olemassa! Valejuusto oli vähän kiusankappale, eikä suostunut ottamaan väriä ennen kuin voitelin juustokohdat oliiviöljyllä ja paahdoin grillivastusten alla. Maku ei ollut se autenttinen Iidan sienipiirakka, mutta maistui hyvälle siitä huolimatta.

Kantarellipiirakan seurana toimii muumitee asiaankuuluvasta lempparimukista. Ihan parasta! Sohvalla on kaikkein kivointa syödä, varsinkin kun telkkarista tulee BB. En ole katsonut kyseistä hölpänpölppää yli viiteen vuoteen, mutta nyt Andy McCoy on pakottanut minut lähes joka ilta ruudun ääreen. Ohjelman toivoisi sulattavan kaikki pöpöt päästä. Ei meitä ole luotu sairastamaan.

Loppuun vielä terveiset teille 1500:lle vauva.fi-foorumin käyttäjälle, jotka ovat tänään eksyneet blogiini jonkun keskustelun kautta. Pahan mielen vuoksi en viitsi käydä katsomassa mistä olette jutelleet, mutta toivottavasti teillä on ollut hauskat keskustelut :)

Backhand Forehand Boom Boom Boom

Ylvis - The Fox

Minä ja Johanna vietimme perjantaina illanistujaisia, tarkemmin määritellen 2012 NHL Entry Draft-afterpartyja. Kyseiset kekkerit ovat olleet suunnitelmissa yli vuoden, mutta vasta nyt saatiin tartuttua toisiamme niskasta kiinni. Taustalla oli hauska pikku vedonlyönti 17 kuukauden takaa, jonka me molemmat menimme häviämään. Päätettiin jakaa panos kahtia, Johanna osti viinipullon ja minä viinilieriön. Iskin silmäni VOSS-vesipulloa muistuttavaan italialaiseen VOGA-viiniin, jolle keksin käyttötarkoituksia myös pullon tyhjennyttyä.

Ei hyviä illanistujaisia ilman ruokaa. Mä askartelin pestosarvia, Johanna teki kanapestopastaa. Mulla oli kanan tilalla aurinkokuivattuja tomaatteja ekstra-annos. Hämärässä illassa ei ollut toivoakaan saada annoksista selkeää ja ruuan arvolle sopivaa kuvaa, joten näillä mennään. Hyvää oli!

Oheisohjelmaan kuului muun muassa hiustenlaittoa, edustavien kuvien ottoa (ei onnistunut), Juhani Tammisen tanssikoulu, viisasta pohdiskelua, hyvää musiikkia (kuten Apulannan Jejapekkatommi), hirveää musiikkia (kuten Frederikin Ilmaveivi), naurukuolemia ja erittäin hyvä juomapeli.

Neljän seinän illallinen ei riittänyt, vaan pyörähdettiin myös yöelämässä. Dublin-Amarillo-Chicago-Glow-Dublin kuulostaa pitkältä reissulta, mutta sitä se ei kyllä käytännössä ollut. Järkevämmällä menosuunnitelmalla oltaisiin toki pärjätty vähemmillä askeleilla. Ilta huipentui itsenöyryytykseen Dublinin karaokessa Teuvo maanteiden kuninkaan muodossa. Ei, tilanteesta ei tule julkisia todisteita.