Näin minä syön!

Tyypillinen aamupala: vihreää teetä, soijajogurttia ja hedelmiä, tällä kertaa mustikoita ja kiiviä.
Vaihtoehtoisesti jotain hiivatonta leipää, kuvassa teeleipää kurpitsan-, seesamin- ja auringonkukansiemenillä, hummusta ja salaattia. 

Lukijan toivomuksesta kuvasin muutamia vegaanikuukauteni aikana tekemiäni ruokia, ja laadin niistä postauksen. Toiveen heittänyt lukija halusi tietää, onko kaikki vegaanisafka vain epämääräistä vihreää mössöä. No eihän se oikeasti ole, vaikka kuvien perusteella niin saattaisi luullakin.

Kesäkurpitsakeittoa riisikermalla ja rucolankukilla

Tomaattikeittoa, tofutti-soijatuorejuustoa ja kantarellifocacciaa

Mä olen aina ollut suuri keittojen ystävä, ja olisin varmasti voinut elää koko kuukauden pelkillä keitoilla. Multa löytyy kymmenien kasviskeittojen reseptit ihan omasta päästäni, koska olen hyvä varioimaan. Vegaanikuussa ei olisi ollut kuitenkaan mitään haastetta, jos kaikki kuukauden ateriat olisivat tuttuja ja loppuunkäytettyjä. Yleensä soseutan kaikki kasviskeitot, mutta nykyruokavaliollani kaipaan jotain pureskeltavaa, joten annoin sattumien jäädä.

Avokadot tomaattisella linssitäytteellä

Seesamkuorrutettua tofua, avokado-vuonankaalisalaatti ja kurpitsansiemeniä

Toinen mun suuri rakkaus on avokado, tuo jumalten hedelmä, kuten guatemalalainen tuttavani meidät kerran esitteli toisillemme. Ei me oltaisi mitään esittelyjä kaivattu, avokadoa mulle on syötetty ihan pienestä pitäen, ja se on juuri kaikesta epähedelmämäisyydestään johtuen mun lempihedelmä ja kuuluu muutenkin viikoittaiseen ruokavaliooni. Avokado on kokenut viime vuosina Suomessa pienen inflaation, ja ruokaohjeita, joita on toisinaan hauska testata, löytyy joka puolelta. Mieluiten syön kuitenkin avokadoni lusikalla suoraan kuoresta.

Soijaragù kesäkurpitsasuikaleilla ja vihreillä pavuilla

Soijarouhe. Sitä ei vaan pysty käyttämään. Mä ehdin olla yläaste-lukioikäisenä useamman vuoden kasvissyöjä, radikaaleimmillani jätin kalan pois, ja äitini kosti tämän keittämällä joka aterian oheen Iidalle kattilallisen sahanpurua soijarouhetta. Niin kovat traumat takavuosista on jäänyt, että hyvistä henkisistä tsemppiyrityksistäni huolimatta en käyttänyt tuota ravinnetta kuin kerran kuukauden aikana. Ragù on mun lempipastakastike ja oikeasti niin hyvää, että edes jauheliha soijalla korvattuna ei voi maistua pahalle. Yllettiin luokkaan ihan kiva, eikä soijaragù pääse uudelle kokeilulle enää tässä elämässä.

Tulinen kasvissosekeitto soijajogurtilla ja kurpitsansiemenillä, ruisleipä valkosipulihummuksella, tomaatilla ja jalapenoilla 

Kaikki tuota ruokalistaani lukevat kuolleet hyvinvointigurut, kiihkovegaanit ja ravintoterapeutit luultavasti pyörivät haudassaan. Kyllä, olen paha vegaani, koska en pysty sopeutumaan ajatusmaailmaan elämästä ilman lihaa, sillä käytinhän soijarouhetta nimenomaan jauhelihan korvikkeena, ja mun keittoihin kuuluu "maito"tuote. Käytän myös paljon sitä hirveää gluteenia, sillä teen leipäni itse, ja vielä puolikarkeista vehnäjauhoista. Puhumattakaan kuinka hirveän määrän sokeria olen syönyt kiskomalla kilokaupalla hedelmiä, enkä pelkkiä marjoja, joiden sokeri on jollakin taikakonstilla parempaa, kuin hedelmien oma sokeri.

Temakisushi porkkanalla, seesaminsiemenillä ja paprikalla, misokeitto

Hedelmäsalaatti minivesimelonista, kiiveistä, mansikoista, ananaksesta, klementiineistä, päärynästä ja viinirypäleistä. 

En kuitenkaan välitä. Tämän projektin tavoitteena ei ollut elämäntapamuutos, vaan itseni haastaminen. Paitsi että sain suuren suuni avulla sotkettua itseni tähän kuukauden vegaaniliemeen, mua myös ihan oikeasti kiinnosti tietää itsekurini taso. Vaikka koskaan ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa, voin jo tässä vaiheessa sanoa kuritasoni olevan kiitettävä. Voitetusta haasteesta saa aina antaa palkinnon, joten mä aion marssia kolmen päivän päästä sadanviidenkymmenen metrin matkan lähimpään mäkkäriin ja ostaa euron juuston.

Orvonpäivä

Mulla on huomenna nimpparit! Sattuneista syistä huominen menee lähes merta edempänä kalassa, joten sukulaisille piti tarjoilla kakkukahvit näin epäonnenpäivän kunniaksi. Mä en ole orpo, vaan mulla on maailman parhaat vanhemmat, toinen vie mut sunnuntaina Ian Andersonin, toinen marraskuussa Ismo Alangon konserttiin. Ei se materia, vaan ne elämykset.

Ruokatarjoilu oli vähän haasteellista mun vegaaniruokavalion takia. Mulla ei todellakaan ollut intoa taikoa hatusta vegaanikakkujen ja -piiraiden reseptejä, vaan päätin mennä resepteillä, jotka osaan jopa unissani kädet selän takana. Pestosarvet sentään sisälsivät vain sallittuja aineita, joten mun ei tarvinnut maha kurnien kyynel silmäkulmassa katsoa toisten herkuttelua. Mikään tarjottu ei kuulemma ollut kenenkään mielestä pahaa. Vilpittömät onnittelut jokaiselle Suomen alle 1348:lle Orvolle!

Oh breeze!

Mumford & Sons - Ghosts that we knew

Pitäisi pyhittää siivouspäivä. Olen huomannut, että mulla on taipumus tehdä vain kivoja asioita, ja suhtautua niihin ikävempiin ei mua haittaa ollenkaan-asenteella. Siksi mulla on melkein joka ilta silityspiste television ääressä, ja samalla listanpäälliset yskivät pölystä. Viikkosiivouksen sujuessa vähän niin ja näin, olen saanut tänään kontata seiniä pitkin, silmät jostain muustakin kuin kloriittihuuruista vuotaen. Perjantaina kylään on tulossa Erittäin Tärkeitä Ihmisiä, joten tämänpäiväisen ja -iltaisen urakan jäljiltä pintasiivous riittänee perjantai-aamusta.

Kohta yöt alkavat olla liian kylmiä parvekeyrteille, ja ne pitäisi nostaa sisään. Lounaaksi vuoden viimeiset ulkonakasvaneet rucolat, äidin tomaatit ja balsamicosiirappia. Maistoin sitä yli vuosi sitten kreikkalaisessa ravintolassa, mutta vasta nyt sain aikaiseksi keittää itse kokoon edes pikkupurkillisen siirappia. Maistuis varmaan mansikoiden kanssa.

Tänään on ollut ihanan raikas ilma, ja olen saanut pitää koko päivän parvekkeen ovi auki. Kotona tuoksuu nyt paitsi siivousaineilta, myös miellyttävältä syksyltä. Ei millekkään puolimaatuneelle mätäkuulle, vaan sisääntunkeutuvalle tuulelle ja jollekin sumuiselle ja pihlajanmarjaisalle. Ulos mentäessä päätin turvautua takkiin ja muhkeaan huiviin, flunssanparantelu jatkuu vielä.

Mua on oikeastaan koko vegaanikuukauden aikana houkuttanut selvittää, miltä falafel maistuu, joten kutsuin Johannan illasta ruokailemaan käyttäen syntymäpäiviä tekosyynä. Tarjolla siis pelkkää vegaanikebabia, kaunis drinkki on Coca-Colaa limeviipaleella ja heikosti näkyvät, mutta siitä huolimatta juomassa kelluvat pinkit möhkäleet ovat jääpaloja. Ja ei, meistä kumpikaan ei ollut synttärisankari.

Vain vähän liikaa mä sieniä napostelen

Mun elimistö on valinnut kenties parhaimman mahdollisen ajan syysflunssalle. Nyt kun on alkanut nimipäiväjuhlaviikko huipentuen SM-liigakauden avaukseen. Mä olen onneksi taistelijaluonne, ja aion lähteä kalanperkaajien valtakuntaan lähes 300 kilometrin päähän vaikka sitten sadan asteen kuumeessa viiteen vilttiin kääriytyneenä.

Elämä siis tuntuu tällä hetkellä hoipertelulta tukevassa tunnelissa. Ulkona on ollut aurinkoa, vettä ja varmasti ihan hirveän kuuma ja ihana ulkoilukeli. Mulla on ollut koko päivän yllä pyjama, kollarit, joulusukat ja poncho. Mitään ei jaksa tehdä, ei edes seisoa yli viittä minuuttia, puhumattakaan esimerkiksi olon helpottamisesta apteekkikäynnin avulla. Jopa ajattelu sattuu. Onneksi äiti tietää parhaiten miten lohduttaa sairasta lasta.

Myönnetään, että lähes kaksi litraa äidin keräämiä, valmiiksi putsattuja ja paloiteltuja kantarelleja sai mut itkemään ilosta. Niin hassua, joitakin vuosia takaperin suorastaan ällösin noita limalötjäkkeitä, korkeintaan pitsassa sai olla vähän niitä ei-minkään-makuisia-tölkkisieniä. Nykyisin niitä menee litrakaupalla vuodessa. Sienistä saa varioitua erilaisia ruokia viikkokausiksi. Voisin kirjoittaa vaikka oodin sienille, jos sulkakynä pysyisi kädessä.

Mamman sieniyllätys säästi mut nälkäkuoleman välttävältä kaupassakäynniltä. Mä pääsisin tekemään sienipiirakkaa! Mä olen sitä mieltä, että kipeänä syödään juuri sitä mikä maistuu, jos jotain ylipäätään pystyy maistamaan. Eräs tietynlainen sienipiirakka vaan sattuu olemaan syysajan lohturuokaa, tosin vegaanilupaus pakotti tekemään muutamia radikaaleja muutoksia mun selkäytimeen hakattuun luottoreseptiin.

Ei voita eikä jogurttia taikinaan, muna-kerman tilalle riisikermaa. Pilkoin kantarellien joukkoon yhden jääkaapin perälle melkein unohtuneen herkkutatin, ja kuorrutin komeuden soijajuustolla. En aiemmin edes tiennyt, että sellaista on olemassa! Valejuusto oli vähän kiusankappale, eikä suostunut ottamaan väriä ennen kuin voitelin juustokohdat oliiviöljyllä ja paahdoin grillivastusten alla. Maku ei ollut se autenttinen Iidan sienipiirakka, mutta maistui hyvälle siitä huolimatta.

Kantarellipiirakan seurana toimii muumitee asiaankuuluvasta lempparimukista. Ihan parasta! Sohvalla on kaikkein kivointa syödä, varsinkin kun telkkarista tulee BB. En ole katsonut kyseistä hölpänpölppää yli viiteen vuoteen, mutta nyt Andy McCoy on pakottanut minut lähes joka ilta ruudun ääreen. Ohjelman toivoisi sulattavan kaikki pöpöt päästä. Ei meitä ole luotu sairastamaan.

Loppuun vielä terveiset teille 1500:lle vauva.fi-foorumin käyttäjälle, jotka ovat tänään eksyneet blogiini jonkun keskustelun kautta. Pahan mielen vuoksi en viitsi käydä katsomassa mistä olette jutelleet, mutta toivottavasti teillä on ollut hauskat keskustelut :)

Last Days of Summer

Nyt sitten ehti iskeä se mun aloitusviestissä mainitsemani motivation lack, ja bloggaaminen on vähän jotenkin unohtunut. Ihan kuin mulla olis ollut tosi kiireistä ja toiminnantäyteistä elämää. Pihavaahteran punaisten lehtien prosenttiosuus on päivä päivältä suurempi, ja öitä ei enää tarkene nukkua avoimen ikkunan alla. Aika kerrata, missä neiti on kulkenut kesänsä viimeiset päivät.

Kävin rapsuttamassa heppoja, ehkä istuin myös selässä. Hoidettiin alta pois joka kesän pakollinen Porvoo-visiitti kahvilan, Pentikin, korukaupan ja Lidlin verran. Ostokset olivat suorastaan järkevät. Myös Julia ehti Lahti-visiitillään mun kanssa kahville, kuvanottohetkellä juomat olivat vasta matkalla pöytään. Vuoroin vieraissa, tosin mä oon useamman Roihuvuorivierailun auki.

Tein omatoimisen Helsinkikierroksen, johon kuului asuntonäyttö Etu-Töölössä (ei, musta ei tule vielä Helsinkiläistä), lempikortteli, Zara, kahvit (okei pelkkää Starbucksin valmislitkua) Tuomiokirkon portailla, ja monta tuntia Kansalliskirjastossa taidehistoriaa venäjäksi lukien. Mä osaan hyvin laittaa itseni viihtymään.

Juhlin useampaan otteeseen lempipelaajani NHL-sopimusta. Jokereilta Chicagolle, lempparilta lempparille. Vois mennä paljon huonommin.

R.I.P. Maston Jokeriura. Tältä näyttää, kun 156-senttiselle puetaan 196-senttisen puolustajan paita. Korkokengistä ei ollut yhtään apua.

Ehdin lyödä EVVK-leiman koko European Trophylle, mutta kummasti löysin itseni melkein vieraista Valtti Areenalta ZCS Lions-pelistä huutamassa ohjeita kolmella kielellä. Paitahuoltokin on ulkoistettu mulle, jotta Jokerit voisi palkata Irvingin. Siinä on mulle pitkästä aikaa omaleimainen maalivahti, joka antaa positiiviset kylmät väreet.

Käytiin äidin kanssa Satamassa nauttimassa luultavasti kesän viimeisistä auringonsäteistä ja ulkoruokinnasta. Isän luona pääsin vuosien tauon jälkeen kylpyammeeseen. Kylpyamme on aina ollut mun suuri rakkaus, ja suostunkin muuttamaan nykyisestä asunnostani vain ammeelliseen kotiin. Laivalta löytyi tuliaislaukku ihan mun makuun. Jos ton kirjavuoren vaan ehtisi joskus lukaista...

Oikeastaan ainoa alunperinkin kiinnostava ET-höntsä oli Jaffan ifk-peli. Sieltä siis löysin itseni. Kuuluisalla tuurillani olin poissa katsomosta kummankin Teuvon maalin aikana, jos sellaisen edes kerran näkisi livenä. Matsin jälkeen jatkot meidän narrifanien kantakapakassa, West Cornerissa. Westi on niin hauska paikka, ettei sieltä yksinkertaisesti voi lähteä ajoissa pois, eli juna meni ja minä jäin. Vielä yksi Helsinki-yö. Toinen kuva on lainattu Leenalta. Sori!

Tänään kävin myös pitkästä aikaa Johannan luona kahvilla. Neljä ja puoli tuntia lasketaan käymiseksi. Mun Dublin-kaipuu ei saanut vastakaikua, joten tyydyttiin nauttimaan olut per naama saippuakuplien, pään seudun karvojen värjäilyn, kahvilitran ja yleisen kikattamisen ohella.

Mä saatoin vähän soittaa suutani, ja rangaistuksena saan elää koko syyskuun vegaaniruokavaliolla. Mulla on suurin ikävä juustoa. Tänään en ole ehtinyt syödä muuta kuin hedelmiä, olen siis fruittari, ainakin yhden päivän. Vai ovatko fruittarit jo sukupuuttoon kuollut ihmistyyppi?