Kuinka raja tuli vastaan

Mä sitten pidän yllätyksistä, joista olen viime aikoina saanut nauttia ihan olan takaa. Kuten eilen, kun kutsuin Johannan kahville. Sain avata oven Johannalle, pitsalle ja bisselle, ja vastaanotin painokkaat terveiset, kuvittelitko että pääset lähtemään ilman läksiäisiä?

Jep, minä tosissaan muutan. Kaikki ovat varmaan yllättyneitä kun kerron, että Helsinkiin. Onhan tää ollut vuosikaudet siellä joskus-suunnitelmalistalla, mutta kun ryhdyin toimeen, kaikki sujui yllättävän nopeasti. Vaikka mä heittäydyin todella nirsoksi vaatimuksineni. Vähintään 40-neliöinen kaksio, kantakaupungista, ei 40-80-lukujen talo, julkiselle liikenteelle matkaa korkeintaan 200 metriä, julkisen liikenteen vuoroväli vähintään 10 minuuttia, ja etäisyys keskustasta sellainen, että mä osaisin ryömimiskunnossakin tulla kotiin. Vaatimuksista huolimatta mun ja Mymmelin kodinetsinnässä meni alle viikko.


Istuttiin sitten Johannan kanssa olohuoneen lattialla, ja syötiin maailman parasta pitsaa. Eli Ylämummon lätkä-pitsaa, kinkku-ananas-aurajuusto. Ruokajuomana Esaa, legendojen olutta. Kuin tilauksesta alkoi Chicagon peli. Paikallista aikaa ennen kello kahtatoista. Illanistujaiset kaaoksen keskellä matolla olivat hauskat, suorastaan railakkaat, eikä fiilis ollut yhtään haikea.

Koko ajan takaraivossa jäkättää vain ilkeä ääni, joka kysyy miksi en ole muuttanut aiemmin? Lahdella ei ole aikoihin ollut mulle käytännössä mitään annettavaa. Valtaosa ihmisistä, joita pidin ystävinä, on kääntänyt minulle selkänsä. Tuntemattomatkin ihmiset osaavat olla poikkeuksellisen ilkeitä. Elämäni valo on Helsingissä. Rauhallisesta kotitalostani on tullut viimeisen puolen vuoden aikana joku yleinen bilemesta. Jossain munkin sietokyvyllä menee rajat. Mä en halua asua pahoinvointikaupungissa, ja ratkaisu löytyy helpoimman kaavan kautta: lähden itse pois. Ruoho on vihreämpää etelässä ihan kaiken järjenkin mukaan.

Jotain hyvääkin Lahteen jää. Kuten lähisukulaiset, paras ystävä ja Ylämummo. Niiden luo on aina välillä varmasti mukava palata. Jos tulee "koti"-ikävä, takaisin pääsee kohtuullisen nopeasti. Keskimäärin tunti ja kymmenen minuuttia lähijunalla.

Anatomical Collages

En tiedä onko anatomiasta kiinnostunut suorastaan perverssi ilmaisu, mutta sellainen mä olen. Vanha lääkiksen pääsykoekirja Galenos on ollut useamman vuoden mun suosikkeja (erityisesti sydänjutut) ja vanhat opetustaulut anatomiasta ovat varsin ihania.

Opetustauluihin pohjautuvat monet Travis Bedelin kollaaseista. Näin Bedelin taidetta vilaukselta vuosi-pari sitten, mutta vasta törmättyäni taannoin taideblogi Colossalin vanhaan artikkeliin minulle selvisi kollaasitaiteilijan henkilöllisyys.

Täyttämällä ehkä joidenkin mielestä karmivat anatomiataulut kukkasilla, perhosilla ja pikkulinnuilla tehdään täysin luonnollisesta vielä asiasta astetta luonnollisempaa. Tuon kaktuskallon tai kukkaiskeuhkot huolisin kotiini koska tahansa. Taiteilija on toteuttanut kollaasinsa perinteisellä leikkaa-liimaa-tekniikalla. Näistä voisi olla inspiraatiota tylsille vapaapäiville. Mikäli kaivan jostakin sisäisen taiteilijani esiin...

Riisuttu

 Maailman rumin jääkaappi on täten riisuttu postikorttipeitteestään, ja kolmattasataa postikorttia siirretty albumeihin ja muistovihkoihin.

Yhden ajan loppu.