On my fingers

Mullahan on juuri sellaiset sormet, joissa ei suositella pidettävän minkäänlaisia sormuksia. Lyhyet, paksut ja punakat. Silti mun sormista löytyy kaksi sormusta miltei joka päivä.



Molemmat lempisormukseni ovat vanhoja, naarmuisia, suvun perintöä, ja juurikin siksi niin rakkaita. Pronssinen kissasormus on kummitädin vuosikymmeniä sitten hetken mielijohteesta teettämä. Vaikka mä puhdistan sen päivittäin, siinä näkyy vuosien naarmut ja vihreä patina, jota en saa irti sitten millään. Jos jollekin on jäänyt epäselväksi, niin pidän kissoista. Harmi, että pronssi on materiaalina sellainen, joka värjää mun sormea vihreäksi, enkä raski kisusormusta ihan päivittäin käyttää.

Siro kultainen kaareva sormus puolestaan on myös vuosikymmeniä sitten teetetty 1800-lukulaisen isoisotädin vanhasta vihkisormuksesta. Sama kulta ja samat kivet, mutta täysin eri muoto. Harmi, että mulla ei ole tarkkaa tietoa miltä alkuperäinen sormus on näyttänyt. Se on ollut mulla yötä päivää oikeassa nimettömässä viime syksystä asti, kun sain sormuksen itselleni, ja näen aina välillä painajaisia jossa tuo kyseinen sormus katoaa. Jos mun pitäisi valita mulle tärkein esine, se olisi juurikin tuo sormus. Materiaan kiintyminen on kummallista.

Kronberget

Yksi mun must see-kohteita Helsingissä on jo vuosia odottanut Laajasalossa. Kruunuvuoren hylätyt huvilat. Luin männäviikolla alueen historiasta Minna Torpan ja Aurora Reinhardin kirjan Kruunuvuori - unohdettujen huviloiden tarina. Vaikka huviloiden kohtalon ajatteleminen saa mut todella surulliseksi, halusin päästä ne vielä näkemään. Aluetta uudelleenrakennetaan ja huvilat ovat lähes maan tasalla, joten nyt olivat viime hetket käsillä. Niinpä vapaan sunnuntaipäivän kunniaksi pakattiin kimpsut ja kampsut (=kännykkä ja matkakortti) ja lähdettiin seikkailuretkelle Itään kohti huviloiden hautausmaata.

Mä olen luonteeltani seikkailija, joten mun oli pakko päästä käymään jossakin huvilassa sisällä. Sisälle menoa en missään nimessä suosittele kenellekään, sillä talot ovat romahtamisvaarassa ja täynnä lasinsirpaleita. Mansardikattoinen niinkutsuttu Puutarhurin huvila vaikutti turvallisimmalta helppokulkuisimmalta tutustumiskohteelta, uskallettiin jopa yläkertaan, ja pieni itku pääsi kun näin nuo muinaisen lastenhuoneen kukkasin koristellut seinät. Yläkerrassa oli lisätaiteiltu epämääräisin graffitein, harjoiteltu jotakin jännittävää näytelmää ja tehty nuotioita. Onneksi ei ollut koko talo palanut.

Vaikka tuuli kuin tunnelissa, mä sinnittelin pitkän pitkän aikaa rantakivillä, katsellen meren kuohuja, iloiten välillä vilkkaavasta auringosta. Ja koska seikkailun ei tarvinnut päättyä taloille, kiivettiin koko Kruunuvuoren huipulle. Ja laskeuduttiin alas lähes pystysuoraa kalliota öljysataman aidassa roikkuen.

Hiuspäivitystä

Olin vähän ylimitoittanut lounaan keston, ja mulle jäi turhaa ylimääräistä aikaa ennen iltapäivän kampaajakäyntiä. Aiemmin olen vältellyt Stockan Hulluja Päiviä kuin hullu huonettaan, mutta nyt hukkaanheitettävä aika sai vedettyä mut mukaansa tuohon kaaokseen.

Mä yritin tuloksetta metsästää Oiva Toikan Uhuu-pöllöä tarjouksesta. Väinö kommentoi sitä kuuden huntin perunaksi, kun sitä vielä nettikuvastosta etsin. Ja musta kun se olisi ollut niin kiva. Onneksi jääkaapista löytyy sattumalta peruna, Väinö lupasi luoda mulle siitä vastaavan pöllön.

Sen sijaan aurinkopuuteri löytyi! Koin lievän järkytyksen kuullessani, että mulle tutusta ja mieluisasta Guerlainin aurinkopuuterista on useampia sävyjä - mulla on ollut se brunettien versio tähän asti. Koska vanha aurinkopuuteri vetelee viimeisiään, päätin antaa mahdollisuuden blondiversiolle. Mua vartenhan se on lanseerattu. Mukaan lähti myös pirteä keväthuulipuna, koska niitä ei voi koskaan olla liikaa.

Ja ne hiukset... Niistä tuli erittäin hyvät! Kirkkaammat, kiiltävämmät, lyhyemmät ja tuuheammat - ainakin joksikin aikaa. Tajuton tuuli ja takatalven lumitihku vaan tekivät tuhojaan, enkä saanut hiihtää loppupäivää kivalla tukalla. Hyvää kevättä vaan!