I'm just looking for my stallion

Alexa Wilding - Stallion

Hihkuin onnesta päästyäni lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen ratsaille. Mä olin tosi innokas heppatyttö ala- ja yläasteen, mutta vakiotallin lopettaminen tappoi mun motivaation. Uutta tallia ja uusia kivoja hevosia kun ei raaskinut etsiä. Viiteen vuoteen en ollut edes rapsuttanut hevosta, ennen lauantaipäivää.

Jotain traagista oli tapahtunut mun hevosvapaiden vuosien aikana. Ratsastushousut olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen, ja saappaat kutistuneet pohkeista niin, että eivät solahtaneet jalkaan. Syytän tästä neljän vuoden korkokenkätreeniä. Erittäin huono saapaskorvaaja löytyi valkoisista converseista. Voin kertoa, että nilkat ovat mustelmilla, seuraavalle kerralle pitänee soveltaa toisenlaiset kengät.

Tänään oli ravintolapäivä. Mä olen vaikka kuinka monta kertaa aikaisemmin aikonut mennä, mutten ole muistanut ehtinyt ajallaan. Nyt tuli oikein kutsu, joten käytiin tutustumassa Kahvila Huishaisin valikoimaan. Käytiin kääntymässä omalaatuisissa kyläjuhlissa, jonka jälkeen Kehräämön Tehtaaseen brunssille. Bloggari unohti toimenkuvansa ja oli ahne, eikä jaksanut asetella ruokaa kuvauskelpoiseksi. Siksi kuvassa on epämääräinen kasa kaikkea.

Ratsastusmuistot verestin itseäni peräti vanhemmalla vetreällä ruunalla, mutta se etsimäni orikin löytyi tallista. Tosin se oli shetlanninponi ja vain vuoden ikäinen.

Sehän on hidas ja pitkä protesti

Koska olen aivan liian laiska, jotta Dubliniin kakkosen hanoille tieni veisi, päädyimme Jonnan kanssa viettämään tyttöiltaa meillä. Mä olen aina ollut hyvä majoittamaan kaukomailta, kuten Tampereelta tulevia matkailijoita, joten pyjamabileet passasivat paremmin kuin hyvin. Itse edustin oman joukkueen paidassa, tarkemmin sanottuna Ruud van Nistelrooyn kymppipaidassa vuodelta 2004, josta ovat Vodafonet kuluneet aikapäiviä sitten pois.

Lämpöähän oli kunnioitettavat 9 astetta, joten me päätettiin julistaa syyskausi avatuksi kynttilöiden ja rommitotin voimalla. Vähän ennen yhtätoista kipitin shortseissa kauppaan ostamaan oleellisuuksia, kuten pakastepizzaa, sipsejä ja limpparia, toivottavasti ei pöpöt ehtineet iskeä! Pitänee kaivaa pidempiä vaatteita jo kehiin.

Jonnan kanssa sitten paitsi syötiin ja juotiin lisäaineita ja muita epäterveellisyyksiä, myös ihailtiin auringonlaskuja ja ideoitiin. Mä olen suorastaan loistava kehittelemään erilaisia juomapelejä, mutta en koskaan pääse testaamaan niitä käytännössä. Nyt kirjoitettiin 90-luvun legendaarisinta kotimaista sarjaa kunnioittaen Kyllä isä osaa-juomapeli. Päätettiin ottaa se mun jokaisen Nekalavisiitin kohokohdaksi. VR:n tarjouksia odotellessa!

Pakko vielä jakaa tähän loppuun suru-uutiset. Ben Eaves, lasiluilla varustettu huippuluokan yksilötaidon omaava sentteri ja täysi Jokerisydän lopettaa uransa pitkän loukkaantumiskierteen vuoksi. Aika julistaa sentterinmetsästys virallisesti alkaneeksi.
Thank you for everything, Ben! Take care, you'll never be forgotten.

Out of many, one people

Bob Marley - One love

Paikallinen sadekausi jatkuu vielä, ja vetinen harmaus sekä yleinen tekemisenpuute herättävät mielettömän kaukokaipuun. Jos en pääse Jamaikalle, tuon Jamaikan luokseni. Maailma on taide, se selvästi ilmaisee itseään sateen muodossa, maalaamalla taivaankannen likaisen siniharmailla vesiväreillä. Mä en osaa maalata, joten itseilmaisu hoituu ruuan avulla. Tämähän ei vieläkään ole ruokablogi.

Banaanit ovat aina olleet mulle vähän epämieluisia ystäviä, enkä ole syönyt niitä käsittelemättömänä kuin pakon edessä. Jamaikalainen banaanikeitto oli joskus ensimmäinen lääke mun banskuasennevammaan. Keitettynä banaani ei maistu enää imelälle ja rakenne on muuttunut sametinpehmeäksi, kerma pehmentää chilin alkumakua, mutta yllättää kyllä ajan kanssa. Chiliä saa laittaa reilusti, mikä antaa keitolle sen ainoan pirteyden - värinsä puolestahan se muistuttaa pitkälti ulkona vallitsevan sään sävyjä.