Mun aamu alkoi vapaaehtoisella ylösnousemisella jo puoli kahdeksalta. Äiti haki Mymmelin eilen hoitoon, ja kissatta nukkuminen sujui ennakko-odotuksista poiketen huonosti. Heräsin viisitoista kertaa yön aikana noin vartiksi kerrallaan, odottaen, josko se kissa jostain hyppäisi viereen nukkumaan. Eipä hypännyt.
Aamu-, aamupäivä- ja päiväkahvin voimalla eteenpäinmeneminen tietää, että olen erittäin väsynyttä eli rasittavaa seuraa. Onneksi Leena on luvannut olla mun vierelläni niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin. Tyhmistä lupauksista joutuu kärsimään, nimimerkillä kokemusta on.
Suoraan sanottuna olin pettynyt, kun Talviklassikkoa ei päästy käymään oikeassa talvisäässä. Kuvat vihreän ruohon keskellä kököttävästä kiekkokaukalosta eivät ole talvisia eivätkä klassisia. Enkä nyt tarkoita, että olisin toivonut tappavia 20 asteen pakkasia. Ne ovat kirjaimellisesti liian jäätäviä, varsinkin yhdistettynä helsinkiläishenkiseen merituuleen. Stadikalla on tuullut aina kuin venäläisfilmeissä mun ollessa vierailulla.
Olisin ollut iloinen kunnon talvipukeutumismahdollisuudesta, että olisin saanut heittää toppahousut ja uggit jalkaan, karvalakin päähän ja kolmet lapaset päällekkäin. Jatkotkin kun alkavat käytännössä suoraan matsin jälkeen, olisin voinut vaikka baarijonossa riisua toppahousut kassiin, vaihtaa kengät, ja ollut valmiina juhlaan. Mulla oli jopa Muumi-kädenlämmittimet valmiina, mutta sitten saatiin pilvisiä plusasteita. Olisi voinut sääherra tehdä edes yhden päivän poikkeuksen.
