Pietarinkirja

Alan reissu reissulta saada varmistusta siitä, että Pietari on minulle se toinen kotikaupunki. Sinne on aina niin helppo lähteä, ja siellä on aina yhtä helppo kulkea. Tämä Pietarin reissu oli edellisistä poiketen sangen kliininen. Tallikadun hotelli, ydinkeskustan nähtävyydet ja kaksi jalkaa, jolla kuljettiin. Nyt ei seikkailtu saarilla tai metrotunnelissa.

Vaan ei sitä metroa kannata pelätä, sillä Pietari on pitkien etäisyyksien kaupunki. Korttelivälit ovat omaa luokkaansa, sillä sisäpihat ovat usein massiivisia. Sisäpihoilla voi kohota jopa salaisia taloja joilla on salainen oma sisäpihansa! Mua huvittaa aina jos joku Pietarissa vieraillut valittaa kuinka vaikeaa oli tulla juna-asemalta hotellille. Takseja ei ollut kuin pimeitä, ne ovat kalliita (pyytävät vähintään 1500 ruplaa, itse tinkaan hintakatoksi 500 mikä on aina riittänyt) ja joutui lopulta kävelemään kilometrikaupalla kun taksikuski ei saanut selvää turistin sanomasta osoitteesta. Ja sen majapaikan sijainti oli surkea, Talvipalatsille piti kävellä kolme kilometriä vaikka matka näyttikin ihan lyhyeltä kartalla...

Käyttäkää hyvät ihmiset metroa! Pietarin metrossa on helppo suunnistaa ja vaihtaa linjaa, vaikka ei tunnistaisikaan kyrillisiä kirjaimia. Linjat ovat sekä numeroitu että värikoodattu, ja kuten valtaosassa maailman metroja, tarvitsee vain katsoa linjan päätepysäkki jotta osaa valita oikean puolen. Asemalta pääsee Nevskille yhdellä vaihdolla vartissa. Metroasemat bongaa hyvin katukuvasta, ja metroon ostetaan erikseen poletit, zetonit. Niitäkin on naurettavan helppo ostaa - sen kun menee luukulle, iskee rahat kouruun ja sanoo lukumäärän. Adin, dva, tri... Jos Venäjä ei luonnistu, sormillakin voi näyttää. Yhdellä zetonilla saa yhden matkan (mahdollisine vaihtoineen), ja hinta on 35 ruplaa eli vähän alle 50 senttiä. Huh, tulipahan saarnattua!







Pietari on elävä kaupunki. Joka kerralla löytää uuden paikan, jota ei edeltävällä reissulla vielä ollut, ja seuraavan kerran se saattaakin olla ihan uudessa paikassa. Paikallisten innovatiivisuus on ihailtavaa. Kuka perustaa antikahvilan, kuka vintage-naamiaisasuliikkeen, ketkä kommuunin valokuvanäyttelyineen ja design-myymälöineen. Mitä ikinä keksiikin haluta tai kokea, se onnistuu Pietarissa.

Pietari on kattojen kaupunki. Aikoinaan Pietari Suuri ei halunnut yhdenkään keskustan rakennuksen olevan Talvipalatsia suurempia, joten yhdenmuotoiset katot jatkuvat korttelikaupalla. Maisemat ovat mielettömät, oltiin sitten sliipatussa ydinkeskustassa tai rosoisemmalla laitakaupungilla. Olen aikaisemmilla reissuilla vain nopeasti piipahtanut yläilmoissa eri kattoterasseilla. Tämäkin reissu oli valitettavan sateinen, sillä mun toiveena oli lähteä opastetulle kattokävelylle. Vielä jonakin päivänä. Onpahan tekosyy hakea taas uusi viisumi.








Pietari on käytännöllinen kaupunki. Ympäri vuorokauden aukiolevia Produkti-pikkukauppoja on joka kulmalla. Julkinen liikenne on toimiva, erityisesti metro on pomminvarma (onko tuo epäkorrekti, piruja seinälle maalaava ilmaus?) joten omaa autoa ei tarvitse. Suojatien liikennevaloissa on sekuntikellot, jolloin osaa suhteuttaa tien ylittämisen kannattavuuden. Pääkatu Nevskillä on poikkeuksellisen hyvin toimiva wifi. Alkoholia voi juoda kadulla, kunhan pullo on piilotettu paperipussiin. Eihän sitä tiedä mitä pussissa on!

Pietari on kissojen kaupunki. Eremitaasin kellarissa asuu kymmeniä vahtikissoja. Perinteisesti kissat käyskentelivät museossa suojellen sen taideaarteita rotilta. Perinnettä kunnioittaen kissat ovat saaneet valtakunnakseen Talvipalatsin kellarin, jossa niitä hoidetaan, ruokitaan ja lääkitään. Samoilla kulmilla on myös Kissatasavalta, omalla kissaviisumillaan. Tie kissojen luo muistuttaa reittiä Narniaan: mennään yhteen tiettyyn kaappiin ja sanotaan kolmesti miau.

Pietari on ihana kaupunki. Käykää, jos ette ole vielä käyneet. Jos olette, käykää uudestaan!