Gifted

Mua pyydettiin esittelemään joulu- ja synttärilahjoja, joten tässä niistä muutamia. Mun ehdoton lemppari on toi Chicago Blackhawks-karvalakki. Sen sain isältäni, ja oon äärimmäisen ylpeä, että se valitsi oikean joukkueen. Lisäksi olin vähän närkästynyt, kun isän ensimmäinen lahja mulle oli iso laatikollinen mun vanhoja cd-levyjä, jotka olivat (SYYSTÄ!) unohtuneet vintille ja kaapinperukoille lapsuudenkotiin, esimerkiksi huikeat NRJ Hits 2&3, Smurffit Rap Rock-hitit ja Teletapit-cd, mutta maailman hienoin hattu käänsi mun ajatukset isästä lopulta hyvin positiiviseksi. Korsin Hamilton on onneksi musta ja ajaton, mä en pystyisi kantamaan mitään logoja kilometrin päähän huutavia monogrammihirvityksiä, vaan suosin enemmän pelkistettyjä ja neutraalinvärisiä laukkuja.

Mulla on ollut jo pari vuotta käytännössä joka paikassa mukana sellainen lievään kulttimaineeseen noussut vaaleanpunainen Kirja, johon sitten erinäiset ihmiset ovat kirjoittaneet mulle terveisiä, on kirjoitettu ylös hauskoja mutta huonoja ajatuksia, oon kerännyt nimmarit siihen ja kaiken maailman muistoja maan ja taivaan välillä. Nyt se alkaa ikävästi olla viittä vaille täynnä, onneksi Johanna pelasti tilanteen antamalla mulle lahjaksi Kirja II:n, eli huonot jutut saavat edelleen jatkua. Karkkiosasto jäi noihin epäkorrektin nimen omaaviin vaahtotäytteisiin suklaisiin, piparminttukepit on paketoinnista ylijääneitä koristeita.

Lisäksi mä sain mm. veden/teenkeittimen, pari kirjaa, samppanjapullon, suomirokkitrivian, naamarasvan ja yllättäviä Tapaninpäivävieraita, oli lievästi sanottuna noloa, kun mulla ei ollut juurikaan mitään tarjottavaa. Onneksi äiti tuli pelastamaan pakastekakun kanssa, ja toi myös mulle herkkuja, kuten buffalomozzarellaa, vuonankaalia ja suihkutettavaa balsamicoa. Mä tein niistä päivän ruuakseni salaatin. Nyt aion keskittyä katsomaan alle 20-vuotiaiden MM-kisoja, keitän varmaankin sitä teetä ja luen. Projektina edelleen muinaisskandinaavinen mytologia.

Farsgrisar

Aatto alkoi aamukolmelta. Mä olen vihdoinkin saanut koneen takaisin (se oli ollut korjattuna jo iät kaiket, mutta liike oli unohtanut ilmoittaa mulle, ja mä puolestani olen liian kiltti hoputtaakseni ketään) ja oli ihanin tunne pitkään aikaan käpertyä omaan sänkyyn katsomaan harvinaisen koskettavaa ja lämminhenkistä NHL-ottelua. Välillä vilkuilin puhelimella the Erik Karlsson Showta ja Meripoijumäättää, mutta kyllä Patrick Sharpin kaksi maalia lämmittivät sydäntä paljon enemmän. Kertoo ilmeisesti jonkunasteisesta riippuvuudesta, kun katsoo kahta NHL-peliä samaan aikaan. Tai omistautumisesta. 5-2 ja Chicago antoi mulle loistavan avauksen elämäni ensimmäiseen aamuun Amerikan täysi-ikäisenä.

Mä en mitenkään himoitse jouluruokia - syön kyllä mielelläni, mutta en ala ehdoin tahdoin näkemään vaivaa pelkästään itseni takia. Paljon kivempaa on mennä valmiiseen pöytään - tänä vuonna isälle. Sielläkin oli tosin tarjolla kummallisuuksia, kuten karjalanpaistia, eikä lainkaan kinkkua. Isä ei koskaan halua lahjoja, joten puoli kuudelta tänä aamuna mä leivoin (ja koristelin) possupipareita suuren boksillisen.

Suunnitelmissa oli järjestää mulle kunnon ysäriusateemalla sweet 21-partyt tiarojen ja missinauhojen kera, mutta mun hivenen hankala syntymäpäivä rajoitti, ja lopulta torppasi koko idean. Onneksi Johanna tuli juhlimaan, ja lisää tyttöjä loppuillasta. Mun tarjoilut on juhlaruuaksi vähän nihkeät - juustolautanen, mätiä, sienisalaattia, katkarapucocktail ja peuranpaistia - joskin juuri sellaiset oheisnaposteltavat, kaveriseurailtaan sopivat.

Nyt aion mennä nukkumaan, ja nukkua äärettömän pitkään. Mulla on ollut uskomattoman paljon niin tiedostettua kuin tiedostamatontakin stressiä, flunssaa ja yleistä epäonnea, joten joulunaluspäivien unet ovat jääneet niukkaakin niukemmiksi. Ylitsepääsemättömästä väsymyksestä kertoo sekin, että mulla soi tauotta päässä joululaulujen sijaan Kummelista tuttu Apinaa koijataan. Onneksi enää ei ole kiire mihinkään.

Kuninkaan Frappuccino

Noilla hakusanoilla olen viimeeksi tunkeutunut googleen joskus aamupäivästä. Uskoakseni kiireessä ja vahingossa olen sotkenut vanhan haun päälle osittain uuden, en kuollaksenikaan muista mitä olin googlettamassa. En ainakaan tietoja monarkkisista starbucks-juomista, on vain yksi kuningas, ja se on Erik Karlsson.

Mä suhtaudun aina vähän nihkeästi, kun Suomen katukuvaan ilmestyy näitä monikansallisia starbuckseja, jotka jyräävät sympaattiset suomalaiset pikkukahvilat alleen. Aika tekopyhää multa, Wienissä kavereiden kanssa tapaamiset sovittiin alkavaksi lähes aina Oopperan viereisestä Starbucksista ja Barcelonassa asuin Starbucksin yläpuolella. Globaalit ketjut on musta kivoja niin kauan, kun ne eivät rantaudu Suomeen. Ne ovat olennainen osa sitä lomailua (lentokenttästarbucks laskettaneen lomailuksi), suomijuntti on ihan kikseissä kun pääsee ulkomailla jopa Burger Kingiin! Kuvia pitää ottaa ja lällätellä kavereille kuinka mä söin lounaaksi Whopperia ja iltapäivän shoppailukierroksen lomassa Tally Weijlillä siemailin takeaway-Hazelnut-latteani. Kun BikBok ja Cubus tulivat Suomeen, multa meni alta paras tekosyy matkustaa Norjaan. Ei ole kivaa, kun muut voivat pukeutua samoihin halpoihin ketjuvaatteisiin kuin minä. Osaan kyllä halutessani olla oikea tekopyhyyden kuningatar.

Kuningatar kävi perjantaina Starbucksissa. Helsinki tekee musta hektisen, mun piti ottaa kuva niin Stockmannin jouluikkunasta kuin asukuvatkin Keskuskadun tuikkivien kuusien välissä. Turistiviboja välttääkseni (ja koska Starbucksin jono kiersi satakolmekymmentäviisi kertaa korttelin ympäri) räpsäisin pari kuvaa the Helsingistä silmät kiinni sinnepäin. Ei olisi kannattanut, hämärässä noista ei ota mitään selvää, tarkennus osunut Jupiteriin ja valot ovat piirtäneet kauniin abstraktisgraafiset jäljet kuviin. Vähemmän hektinen ihminen olisi esimerkiksi voinut pysähtyä kuvan ottamisen ajaksi, edes sekunniksi.

Suuresti jonoja vihaavana kysyin kahviseurakaverilta, eikö Helsingissä ole mitään muuta kahvilaa kuin Starbucks. Kuulemma juuri tuona perjantaina ei ollut, ja mä olin luvannut lähteä nimenomaan Starbucksiin joten sieltä oli pakko se kahvi hakea. Koska jonottaminen kesti ikuisuuden ja kaverinkin aika oli hyvin kortilla, take away oli ainoa vaihtoehto. Saatoin kaverin kotiinsa ja käytiin kuulumisten vaihto loppuun metrossa. Mä juoksin Stockmannille hakemaan viime hetken lahjat, jonka jälkeen kävin niin Espoossa kuin Vantaallakin jakamassa sukulaisille ja ystäville heidän lahjansa. 70 kilometriä HSL:n kyydissä, seitsemän kilometriä kävelyä. Saatoin olla hieman väsynyt päivän jälkeen.

Lauantaina sain kokea niin jouluruokaonnellisuutta, kuin paketointiraivareitakin. Koska oma koti ei vielä tunnu tarpeeksi jouluiselta, lähdin Tiialle yöksi Riihimäelle. Ehkä välillä tekee hyvää ajatella jotain muutakin kuin joulua.