Kuninkaan Frappuccino

Noilla hakusanoilla olen viimeeksi tunkeutunut googleen joskus aamupäivästä. Uskoakseni kiireessä ja vahingossa olen sotkenut vanhan haun päälle osittain uuden, en kuollaksenikaan muista mitä olin googlettamassa. En ainakaan tietoja monarkkisista starbucks-juomista, on vain yksi kuningas, ja se on Erik Karlsson.

Mä suhtaudun aina vähän nihkeästi, kun Suomen katukuvaan ilmestyy näitä monikansallisia starbuckseja, jotka jyräävät sympaattiset suomalaiset pikkukahvilat alleen. Aika tekopyhää multa, Wienissä kavereiden kanssa tapaamiset sovittiin alkavaksi lähes aina Oopperan viereisestä Starbucksista ja Barcelonassa asuin Starbucksin yläpuolella. Globaalit ketjut on musta kivoja niin kauan, kun ne eivät rantaudu Suomeen. Ne ovat olennainen osa sitä lomailua (lentokenttästarbucks laskettaneen lomailuksi), suomijuntti on ihan kikseissä kun pääsee ulkomailla jopa Burger Kingiin! Kuvia pitää ottaa ja lällätellä kavereille kuinka mä söin lounaaksi Whopperia ja iltapäivän shoppailukierroksen lomassa Tally Weijlillä siemailin takeaway-Hazelnut-latteani. Kun BikBok ja Cubus tulivat Suomeen, multa meni alta paras tekosyy matkustaa Norjaan. Ei ole kivaa, kun muut voivat pukeutua samoihin halpoihin ketjuvaatteisiin kuin minä. Osaan kyllä halutessani olla oikea tekopyhyyden kuningatar.

Kuningatar kävi perjantaina Starbucksissa. Helsinki tekee musta hektisen, mun piti ottaa kuva niin Stockmannin jouluikkunasta kuin asukuvatkin Keskuskadun tuikkivien kuusien välissä. Turistiviboja välttääkseni (ja koska Starbucksin jono kiersi satakolmekymmentäviisi kertaa korttelin ympäri) räpsäisin pari kuvaa the Helsingistä silmät kiinni sinnepäin. Ei olisi kannattanut, hämärässä noista ei ota mitään selvää, tarkennus osunut Jupiteriin ja valot ovat piirtäneet kauniin abstraktisgraafiset jäljet kuviin. Vähemmän hektinen ihminen olisi esimerkiksi voinut pysähtyä kuvan ottamisen ajaksi, edes sekunniksi.

Suuresti jonoja vihaavana kysyin kahviseurakaverilta, eikö Helsingissä ole mitään muuta kahvilaa kuin Starbucks. Kuulemma juuri tuona perjantaina ei ollut, ja mä olin luvannut lähteä nimenomaan Starbucksiin joten sieltä oli pakko se kahvi hakea. Koska jonottaminen kesti ikuisuuden ja kaverinkin aika oli hyvin kortilla, take away oli ainoa vaihtoehto. Saatoin kaverin kotiinsa ja käytiin kuulumisten vaihto loppuun metrossa. Mä juoksin Stockmannille hakemaan viime hetken lahjat, jonka jälkeen kävin niin Espoossa kuin Vantaallakin jakamassa sukulaisille ja ystäville heidän lahjansa. 70 kilometriä HSL:n kyydissä, seitsemän kilometriä kävelyä. Saatoin olla hieman väsynyt päivän jälkeen.

Lauantaina sain kokea niin jouluruokaonnellisuutta, kuin paketointiraivareitakin. Koska oma koti ei vielä tunnu tarpeeksi jouluiselta, lähdin Tiialle yöksi Riihimäelle. Ehkä välillä tekee hyvää ajatella jotain muutakin kuin joulua.

Richmond

1. Yllättävää kyllä, en osannut päättää Esaksi kavereiden kesken kutsutun Heinekenin ja Somersbyn väliltä, joten otin molempia.
2. Papillonin ekat "muutamat"
3. Singstar sai luvan toimia aamuherätyksenä.
4. Tiia teki mulle aamukampauksen!
5. Jo kulttimaineeseen nousseeseen Kirjaan kirjoitettiin asiallisia ja asiattomia juttuja halki päivän ja yön.
6. Pakollinen junamatkustamiseen liittyvä rataräpsy.

Aikaa vietettiin Graniitti-nimisellä aukiolla, joka toimi skeittiteinien kokoontumispaikkana sekä kamanvälityspisteenä. Yllättävän nopeasti meille tuli sekä kylmä että pissahätä, joten päätettiin vaihtaa leiriä. Siirryttiin Papilloniksi kutsuttuun ravintolantapaiseen, jonka tuomitsin heti nimen perusteella strippiluolaksi. Todellisuus oli sentään toinen. Muutaman vettä väkevämmän jälkeen palattiin Graniitin lavalle istumaan, kunnes päätettiin mennä Ykkösgrillin kautta kotiin. Humalaisen ärrävikaisen naisen suusta tuli kutakuinkin "arrhuustohrulkeba", kuin ihmeen kaupalla oikeaa ruokaa sieltä tuli.

Tässä kotona sitten odotellaan, että dädi veisi mut syömään. Onneksi on omaa aikaa olla syntyjen syvien ja suurten kysymysten äärellä. Kuten sen, mitä Jere Karalahti juo voitonjuhlissa hänen joukkueensa voittaessa mestaruuden? Mun vahva intuitio on, että Angry Birds-limpparia.

Graniittikiveä

Täällä sitä sitten ollaan, radalla tyttöjen kesken. Aikasemmin päivällä saarnasin tuttavalle "herranjumala keskellä viikkoa!?" Syön sanani.

Mä (me) tunnetaan ittemme samaa aikaan keskenkasvusiks ja liian vanhoiks. Parikymppiset ämmät istuu paikallisella torilla juomassa pussikaljaa kun ympärillä oli alunperin 12 frontside olliee, nyt oon jo laskuissa seonnu ku niitä tulee ovista ja ikkunoista. Mä olisin kovaa vauhtia menossa jo Iidan mukaan perhosstrippiklubille mutta nää seuralaiset on vähän vastahakosia. Tässä kun mä keskityn räpläämään mun puhelinta ja mietin kehtaanko tässä ihmisten keskellä rupee tekee klassista leijona-aplarimössöö, nää kaks on vieny keskusteluansa aina lintujen paskomisesta ulkomaalaisten kautta sukututkimuksiin.

Jatkuu.

Kello on 1:10, Iidalla on hikka. Falafellat naamariin ja nukkumaan.

Pikaterkut

Lahden ja Riihimäen välillä on noin 60 kilometriä matkaa. Autolla sen ajaa alle tunnissa, jos sellaisen rattiin uskaltaa hypätä. Junalla matka kestää 40 minuuttia, ja jämäopiskelija saa kortillaan matkan lähes taloudenkaatavaan hintaan: 3,25 €

Jotenkin tuntuu uskomattomalta, että mä käyn Riksussa niin harvoin. Ok, viimeeksi toukokuun alkupuolella, mutta sitä edeltävä kerta venyykin jo vuosien taakse. 2011 olisko? Ja mä kun haluisin useammin nähdä pikkuserkkua ja mun melkein kummityttöä.

Arvata saattaakin, että lähden nyt elämysmatkalle radan taakse. Takaisin aamulla anivarhain, illan ohjelmaan tuskin kuuluu mitään. Ehkä muutama Heineken. Tai Somersby. Makuasiat voi muuttua, ja mulla ne muuttuu n. vartissa.