Farsgrisar

Aatto alkoi aamukolmelta. Mä olen vihdoinkin saanut koneen takaisin (se oli ollut korjattuna jo iät kaiket, mutta liike oli unohtanut ilmoittaa mulle, ja mä puolestani olen liian kiltti hoputtaakseni ketään) ja oli ihanin tunne pitkään aikaan käpertyä omaan sänkyyn katsomaan harvinaisen koskettavaa ja lämminhenkistä NHL-ottelua. Välillä vilkuilin puhelimella the Erik Karlsson Showta ja Meripoijumäättää, mutta kyllä Patrick Sharpin kaksi maalia lämmittivät sydäntä paljon enemmän. Kertoo ilmeisesti jonkunasteisesta riippuvuudesta, kun katsoo kahta NHL-peliä samaan aikaan. Tai omistautumisesta. 5-2 ja Chicago antoi mulle loistavan avauksen elämäni ensimmäiseen aamuun Amerikan täysi-ikäisenä.

Mä en mitenkään himoitse jouluruokia - syön kyllä mielelläni, mutta en ala ehdoin tahdoin näkemään vaivaa pelkästään itseni takia. Paljon kivempaa on mennä valmiiseen pöytään - tänä vuonna isälle. Sielläkin oli tosin tarjolla kummallisuuksia, kuten karjalanpaistia, eikä lainkaan kinkkua. Isä ei koskaan halua lahjoja, joten puoli kuudelta tänä aamuna mä leivoin (ja koristelin) possupipareita suuren boksillisen.


Suunnitelmissa oli järjestää mulle kunnon ysäriusateemalla sweet 21-partyt tiarojen ja missinauhojen kera, mutta mun hivenen hankala syntymäpäivä rajoitti, ja lopulta torppasi koko idean. Onneksi Johanna tuli juhlimaan, ja lisää tyttöjä loppuillasta. Mun tarjoilut on juhlaruuaksi vähän nihkeät - juustolautanen, mätiä, sienisalaattia, katkarapucocktail ja peuranpaistia - joskin juuri sellaiset oheisnaposteltavat, kaveriseurailtaan sopivat.

Nyt aion mennä nukkumaan, ja nukkua äärettömän pitkään. Mulla on ollut uskomattoman paljon niin tiedostettua kuin tiedostamatontakin stressiä, flunssaa ja yleistä epäonnea, joten joulunaluspäivien unet ovat jääneet niukkaakin niukemmiksi. Ylitsepääsemättömästä väsymyksestä kertoo sekin, että mulla soi tauotta päässä joululaulujen sijaan Kummelista tuttu Apinaa koijataan. Onneksi enää ei ole kiire mihinkään.

31 kommenttia

  1. Paljon paljon onnea, 21 on hyvä ikä!! :)

    VastaaPoista
  2. Ensin haukut Raantaa, nyt Määttää. Eikö sulle yksikään suomalainen kelpaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelpaa toki :) Määttä nyt vain tuli sniikisti ohitetuksi ja jäi jonnekin lipumaan, katso vaikkapa itse http://www.youtube.com/watch?v=XA_qwzenVm4

      Poista
  3. Rauhallista joulua ja onnellista uutta-vuotta 2012!

    VastaaPoista
  4. Teethän sen joululahjapostauksen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voinhan mä sen oikeestaan tehdäkin, sain pari kivaa lahjaa :) Vaikka huomenna valoisaan aikaan.

      Poista
  5. Vähänkö Chicagon veska on paska, oli nolo imu se nj:n eka maali

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpönpöpönpöppö, New Jerseyn eka maali oli täydellinen oma maali ohjaten turhake Kostkalta.

      Poista
  6. Vähän kivat noi jenkkipiparisydämet! :) muutkin on tosi kauniita.

    VastaaPoista
  7. Hyvää Joulua! En ole lukenut blogiasi, mutta joku kirjoittelee sinusta koko ajan herjaavia viestejä vauva.fi av-palstalle. Sinuna pyytäisin niiden poistamista ''ilmoita asiattomasta sisällöstä' kohdasta. Jos tuollainen jatkuu, kannattaa harkita poliisille ilmoittamista! Kirjoitan tämän siksi, etten ymmärrä, miksi joku haluaa Jouluna kirjoitella noin ilkeästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poliisi ei tee asialle mitään niin kauan kun kongreettista rikosta ei tapahdu, heillä on tärkeämpääkin tekemistä. En myöskään suostu käymään vauvapalstalla lukemassa keskusteluja itsestäni, mulle tulee siitä paha mieli.

      Poista
    2. Ok, ymmärrän. Tuo vauva.fi sivusto saisi pitää vähän tarkempaa kontrollia. Uskoakseni on rikos sekin, että herjaa julkisella sivustolla jotakuta. Niin tai näin, mutta luulen että taustalla on yksi häiriintynyt tyyppi kirjoitustyylistä päätellen ja toivottavasti et sen kummemmin ajattele asiaa.

      Poista
  8. Patrick Sharp on ollu tälläkin kaudella ihan paska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ha :D viimeiseen kahdeksaan peliin tehot 7+5 kuvastavat kyllä hienosti paskuutta.

      Poista
  9. Toivottavasti sulla oli oikein epäonnistunut ja paska joulu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivotuksesta <3 Itseasiassa, kyllä se lopulta oli.

      Poista
  10. Miks sulla on samaa lahjapaperia käytetty ku Annika-O:n blogissa? :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpäs kuule tiedä! Ehkä Annikakin on käynyt Clas Ohlsonilla ostamassa lahjapaperia "3 rullaa 2 euroa"-tarjouksesta.

      Poista
  11. Eli Patrik Sharp on sun lempipelaajas?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teuvo Teräväinen on. Chicagolta mun lemppari on Marcus Krüger, ja Patrick Sharp on paitsi se joukkueen kuumin, myös loistava pelaaja.

      Poista
  12. Siis tarkoittaa ko toi mg64 possun kyljessä Mikael Granlundia??

    VastaaPoista
  13. Mä en tajua mikä ihmisiä vaivaa. Älä välitä tommosista säälittävista paskoista. Sä olet nätti ja vaikutat hyvältä tyypiltä. Pidä pää pystyssä! :)

    VastaaPoista
  14. Mua ihan oikeasti harmittaa sun puolesta aina blogissa käydessä tämä pskan määrä kommenteissa. Yleensä eksyn vauva-palstan kautta minne selvästi sua joku inhoava teinityttönen käy aina kirjoittelemassa niitä katkeria avauksia. Törkeää nettikiusaamista, ei sun noita inhottavia kommentteja täällä tarvitsisi julkaista. Ei niitä muutkaan blogistit julkaise joten ei sun todellakaan tarvitsisi.
    Anyways, kaunis ja ihan normaalipainoinen nuori nainen olet, älä anna törkeiden ihmisten latistaa! Hyviä joulun välipäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtaosa häijyistä kommenteista jääkin julkaisematta, mä julkaisen vaan huvittavimmat/selkeät mielipiteet joita en halua mitenkään rajoittaa.
      Myös sinne hyvän joulun jatkojen toivotukset :)

      Poista
  15. Mitä tarkoittaa farsgrisar?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porsaita äidin-laulu ruotsiksi "Morsgrisar är vi allihopa..." joten farsgrisar tarkoittaa loogisesti isän porsaita. Isän porsaat ovat noi mun leipomat piparit.

      Poista
  16. Hyvää myöhäistä joulua sulle, älä välitä näistä (tai tästä yhdestä ainoasta?) häiriintyneistä ihmisraukoista. Tsemppii!

    VastaaPoista

Toivottavasti jätät edes jonkinlaisen puumerkin käynnistäsi :) Pyrimme vastaamaan kaikkiin kommentteihin!

Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, tai kommenttisi on herjaava, loukkaava tms. älä tule tänne tai mene muuallekaan vinkumaan kun epäasiallinen kommenttisi on poistettu.