Confessions of a Shoeholic

Mä sanoin viimeksi perjantaina, että seuraavat kengät, jotka saan ostaa, ovat ne punaiset avokkaat. Mulla ei ole koskaan ollut punaisia, vaikka korkokenkiä on haalittu enemmän kuin laki sallisi jo viiden vuoden ajan. Kaikissa naistenlehtien korkokenkälistoilla punaiset avokkaat on heti kolmantena mustien ja nudenväristen jälkeen. Mun listoilla edelle on ehtinyt mennä niin vauvanvioletteja, kukallisia, hologrammivihreitä kuin atsteekkikuvioitujakin korkkareita.

Eilen levitin kaikki korkokengät eteisen lattialle, ja uudelleenjärjestin kenkäkokoelmani saadakseni perjantaiostoksilleni oman paikan. Samalla tein päätöksen kenkäshoppailun rajoittamisesta. Punaiset korkokengät ovat jatkossa mun ostoslistalta ainoa sallittu korkokenkäasia, piste. Sitten menin tänään Mangoon ja löysin noi peeptoe-leopardiavokkaat. Henkiset ostoslistat revittiin saman tien.

Leopardikengätkin ovat itseasiassa täysin perusteltu hankinta - mulla ei ole entuudestaan sellaisia. Leopardikuosi on klassinen mutta villi, eikä mene mauttomaksi, jos pitäytyy vain yhdessä eläinelementissä muuten simppelissä asussa. Mä keksin hetkessä kymmenen eri asuyhdistelmää, joihin laitan noi kengät. Eivät siis tule jäämään käyttämättä!

Tärkeintä kuitenkin, että en ole pettynyt itseeni, vaikka pyörsinkin päätökseni. Rajojaan saa rikkoa, jos siitä jää hyvä mieli. Itselleen pitää olla kiltti, ainakin joskus. Ja just nyt mä ansaitsen sitä kiltteyttä.

Dimensions

Yli yksitoista vuotta sitten, kun mä kipeänä jouduin olemaan muutaman tunnin yksin kotona, äiti antoi mulle kirjan luettavaksi. Ajatteli ilmeisesti, että kyseinen kirja olisi sinänsä mielenkiintoista, mutta tarpeeksi pitkäveteistä tekstiä vilkkaalle lapselle, jotta parantava uni tulisi nopeammin. Kirja oli nimeltään Hobitti eli sinne ja takaisin. Homma ei ihan toiminut äidin suunnittelemalla tavalla. Mä ahmin koko kirjan siltä istumalta, ja heti perään Sormusten Herran. Musta tuli Tolkien-fani.

Tästä syystä oli aika luonnollista viedä äiti katsomaan Hobitin kakkososaa. Meidän piti mennä jo ykkösosaan, mutta ei koskaan löydetty yhteistä aikaa. Kakkososaan ehdittiin vasta tänään. Ollaan melko huonoja, ensi-illastakin on jo reilu kuukausi aikaa. Elokuva sentään pyörii teattereissa vielä.

Kyseessä oli äidin ensimmäinen kerta 3D-elokuvissa, joten elämyksiä sain kokea paitsi valkokankaalla, myös penkeillä vieruskaverin toimesta. Sanotaan, että jos olisin saanut euron joka kerta, kun äiti totesi hyi tai yök, mun päivän palkka olisi ollut yritysjohtajatasoa. 3D-kokemus taisi jäädä elämän ensimmäiseksi ja viimeiseksi.

Pukeutumisen kanssa mulla on nykyään sellainen vaihe, että menen siitä missä aita on matalin, neuleet pisimmät ja efekti lihavin. Tänäänkään ei mitään sellaista yllä, mitä olisi kannattanut jälkipolville tallentaa. Vahinko ehti kuitenkin tapahtua ja kuvat tuli otettua. Ehkä noi pakkaset ja kaikenpeittävät toppatakit jäädyttävät sen pienimmänkin pukeutumisinspiraation.

Tollaisen "kampauksen" saa, kun ottaa riskin ja menee nukkumaan ranskanletitetyillä hiuksilla. Ei ehkä mikään järkevin riskinotto sellaiselle päivälle, kun aikaa ei ole mahdollisten ja todennäköisten virheiden korjaamiselle. Henkilökohtaisesti, hiukset eivät kuitenkaan ole mulle se suurin pääasia elämässä. Esimerkiksi silmät ovat paljon tärkeämmät.

Tekemättömyys

Tänään oli pitkästä aikaa päivä, jolloin ei tarvinnut tehdä yhtikäs mitään. Sunnuntai. Vapaapäivä, kirjaimellisesti.

Tekemättä mitään ei kuitenkaan yhdestäkään elossavietetystä päivästä selviä. Vaikka mä makaisin sängyssä peiton alla aamusta seuraavaan, tekisin kuitenkin sängyssämakaamista. Tekemättömyys on suhteellinen paradoksi.

Johanna tuli meille aamupäivästä, ja mä sain tekosyyn tuputtaa ruokiani muillekin syötäväksi. Tänään oli kasvissosekeittopäivä, leivoin myös sämpylöitä. Mua ehkä jopa lievästi ärsyttää, että mä en osaa (=jaksa/viitsi/muista) ottaa ikinä muita kuin ruokakuvia.

Musta olisi niin ihanaa tehdä postauksia blogiin varustettuina sievillä Weheartit-tasoisilla lavastetuilla kuvilla tyyliin tässä päätön minä ja Macbook, söpöt karvaiset aamutossuni tai kesää odottavat uudet bikinit raidallinen pinkki kassi taustalla vilahtaen Sen sijaan on vain yksi ruokakuva, loput paniikissa otettua rakeista pimeää höttöä. Niissäkin vähintään sivuosassa se ruoka. Tänäänkin. Näillä mennään.

Johannan kanssa tehtiin tyttöjuttuja, kuten värjättiin kulmakarvoja ja silmäripsiä, sekä hihitettiin tasottomille jutuille. Haaveiltiin auringosta ja podettiin lomakuumetta, melkein varattiin ulkomaan matka. Yleistäen mainiten, tehtiin myös poikajuttuja, eli katsottiin Manchester United-Chelsea. Urheilun katsominen ei kuulemma sovi naisille. Mä nauraisin partaani, jos mulla sellainen kasvaisi.

Vapaapäivän kruunaa aikainen nukkumaanmeno, suklaalevy ja historiallinen kirja. Tylsää, miettisi moni. Esimerkiksi 17-vuotias Iida. 21-vuotias Iida nauttii, musta on selkeästi tulossa vanha. Tahtomattanikin.