Pikkukriisejä

Tiia tuli tyttärensä kanssa tänään Lahteen, ja mä sain tekosyyn lähteä shoppailukierrokselle. Musta on tullut viime aikoina todella huono shoppailija, en löydä juuri koskaan mitään pakko saada-ostoksia. Tai sitten musta on tullut liian kriittinen, vaatteen pitää olla just eikä melkein, ja mistään ominaisuuksista ei tingitä.

Neljän tunnin shoppailusaldona huikeat yksi paita ja parit sukkahousut. Paitaakaan en olisi ostanut, ellei mulla olisi suurta rakkautta typewriter-fonttiin. Sen sijaan kahvilassa en jaksanut pihistellä, kyseessä viikon ensimmäinen kahvi!

Kotona ollaan jännän äärillä. Päivän kysymys kuuluu, kuinka monta kääpiöblondia tarvitaan vaihtamaan lamppu? Mun olohuoneen lamppu on palanut, enkä mä yletä sitä vaihtamaan yhdelläkään tuoli-korkokengät-yhdistelmällä. Eletään siis pimennossa, kunnes löydän tarpeeksi pitkän assistentin.

Mua ei ole vielä kertaakaan harmittanut peliinpääsemättömyys tällä kaudella niin paljon kuin nyt. Lempipelaaja poikkeuksellisesti kapteenina, kenties ainoan kerran Jokeriuransa aikana. Tänä iltana nähtiin moni kiva maalintekijä, mutta vähän pääsi lievä itku kun lempparin piiiiitkä pisteputki katkesi. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, onneksi se sentään taklasi. Tepsiltäkin oli Kulmala kokoonpanossa, sarjassamme kiinnostaisi nähdä. Lauantaina narreillaan seuraavan kerran, en ole niin huono fani, että jättäisin Talviklassikon näkemättä.

Konec

Blinipäivällinen on osuvin tapa laittaa Sotshi pakettiin. Borskeitto olisi voinut olla toinen osuva tapa, mutta mä en tykkää siitä niin paljon, että tekisin sitä kotona ruuaksi. Onneksi kukaan ei ole vielä keksinyt järjestää olympialaisia vaikkapa vuoden välein, tää parin viikon intensiivinen penkkiurheilu on ollut todella rankkaa.

Shades of Pink

Siim Liivikin lanseeraama Disney-lausahdus olisi sopinut mainiosti tähänkin postaukseen otsikoksi. Miksi mun pitää tuhlata kaikki hienot ideat aina saman tien?

Tänään olikin sitten tähän mennessä hienoin olympialaispäivä. Mymmeli on oppinut meidän yli seitsemän yhteisen vuotemme aikana niin rutinoituneeksi penkkiurheilijakissaksi, ettei se hätkähtänyt mistään. Ei edes Törmäsen vahingoniloisesta räkätyksestä.

Viime päivinä olen tehnyt suurta vaatekaappiraivausta, ja löysin noi yli kolme vuotta sitten ostetut vauvanvaaleanpunaiset farkut, joita on käytetty varmaan alle viisi kertaa. Aika ottaa vahinko takaisin! Kuin ihmeen kaupalla ne mahtuvat vielä päälle.

Meinasin tuomita useamman vuoden käytössä olleet pahasti rähjääntyneet "valkoiset" Converseni jo jonnekin kenkien hautausmaalle, mutta kannatti luottaa pinkkiin, sillä Vanish Oxi Action ja kloriitti tekivät jälleen kerran taikojaan. Nauhojen oikeaoppisesta pujottelusta mulla ei ole aavistustakaan, noilla mennään! Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen, ehkä conssit pääsevät näkemään vielä yhden kevään.