Peer Gynt

Äidillä on synttärit viikonloppuna, ja mä päätin, että juhlitaan vähän etukäteen. Vein hänet tänään Kansallisoopperaan katsomaan Peer Gyntia. Arki-ilta nyt sopii meille kummallekin viikonloppua paremmin, ja samalla vältytään kaikelta kilpavarustelu-pukudraamalta. Vaikka mun mielestä on aina parempi yli- kuin alipukeutua, ajatus iltapuvun ostamisesta ja kampaaja-meikkaajakäynnistä yhtä näytöstä varten tuntuu absurdilta. Parempi mennä niillä, mitä on jo hankittu. Ikävä kyllä mun ainoat iskemättömät sukkahousut eivät olleet ohuet ja läpikuultavat, harmittelin sitä koko päivän.

Mulle ei ollut tarkalleen selvillä minkälainen spektaakkeli (alun perinhän Peer Gynt oli näytelmä) kyseessä olisi, enemmän balettia vai oopperaa? Enkä oikeastaan vieläkään tiedä, balettinahan tuota markkinoidaan. Mutta spektaakkeli on hyvin kuvaava sana. Tuskin olen aiemmin nähnyt esitystä, joka kiinnittää huomioni noinkin kokonaisvaltaisesti.

Mä olen aika rutinoitunut teatterikävijä, mutta sekä baletti että ooppera ovat mulle vieraampia kulttuurimuotoja. Kumpaankaan en ole tutustunut Suomessa, vaan ulkomailla: klassinen Taikahuilu Wienin Valtionoopperassa ja Don Quijote-baletti Pietarin Mariinski-teatterissa. Mutta vaikka omakohtaiset kokemukset ovatkin jääneet vähälle, en voi sanoa ettenkö pitäisi kummastakaan taiteenlajista. Ja koska tiedän äitini pitävän Peer Gyntistä teoksena, en keksinyt yhtään hyvää syytä jättää lippuja ostamatta.

Peer Gynt oli kaunis. Ja vaikuttava. Varmaankin kaikille tuttua, ajoittain groteskiakin tarinaa vietiin eteenpäin näyttämöllä niin tanssien, kertoen, kuin laulaenkin - soolona ja kuorona. Jos tarina ei ole tuttu, suosittelen ehdottomasti lukemaan sen etukäteen, muuten juoni jää turhankin avoimeksi. Visuaalisesti esitys oli ihan omassa luokassaan päähenkilöiden puhuvine ja tanssivine sivupersoonineen, ajoittain jopa futuristisine lavasteineen ja hiekalla peitettyine näyttämöineen. Ja tulkittavaa, sitä jäi paljon.

Käytiin syömässä ennen esitystä Korjaamon Sushibar + Winessa. En ollut aikaisemmin tajunnut, että kyseinen ketju on kansoittanut koko Helsingin. Ja että mä olen aikaisemminkin ruokaillut ketjussa, vaatimattomasti elämäni parasta sushia - kohta kaksi vuotta sitten Linnanmäellä. Oli jo aikakin ottaa uusinta.

Rooma kuvina

Kaksi viikkoa sitten oltiin onnellisesti Roomassa. Ja mulla on mieletön ikävä takaisin. Ylitsepääsemiseen tarvittaisiin varmaankin toinen reissu. Olen ehtinyt katsoa La Dolce Vitan kolmesti, enkä ole syönyt yhtään pitsaa, pastaa tai jäätelöä täällä kotona. Mikään ei kuitenkaan maistuisi samalta.

Saatiin ilmaiset, nopeasti sulavat jäätelöt, kun opetin kojunpitäjiä sanomaan 'jäätelötötterö' menestyksekkäästi. Tuplapallolla.

Vappuviikko

Nää arkipostaukset ovat jääneet mulla taas vähän vähemmälle. Vaikka tämäkin viikko on ollut kohtuullisen tapahtumatäyteistä, jonka seurauksena postaukset lähentelevät kilometrimittoja. Kännykkäpostailu on jotain todella rasittavaa, ehkä mun pitäisi taas opetella raahaamaan läppäriä mukanani joka paikkaan, jotta bloggaaminen ei kärsisi. Katsaus aikavälille keskiviikko-sunnuntai.

Vappujuhlinta alkoi tätini hääpäiväkahvituksilla ja vapun ainoilla munkeilla. En ymmärrä, miten multa meinaa aina jäädä sesonkileivonnaiset syömättä, tippaleipiäkään en ole syönyt vuosikausiin. Ehkä leivokset eivät ole mun juttu.

Vartin pikashoppailut Helsingissä ennen kauppojen kiinnimenoa. Ostin vain kiireessä sovittamatta mustan topin ja kuvissa näkyvän raidallisen mekon, joka vaatii jonkinasteista fiksausta ennen käyttöönottoa. Löysin myös Zarasta maailman kivoimmat mustat mantelikärkiset sisäsyrjältä avoimet avokkaat, mutta niistä ei yllättäen ollut mun kokoa. Korvauksena kenkämenetykselle ostin Stockalta Diorin kevätkokoelman liian sievän luomivärin. Vain reilu kolme kuukautta myöhempään kuin mitä suunnittelin. Sarjassamme en raaski käyttää ikinä.

Mun vappu kului siis Helsingissä ja rauhallisissa merkeissä. Kävin aattoiltana katsomassa lakitettua Havis Amandaa ja kävelemässä eteläisessä kantakaupungissa. Tähtitorninmäellä oli ehkä kymmenen ihmistä, ja Kaivopuistossa kanssajuhlijat vaikuttivat vähintään viisi vuotta nuoremmilta. Olin todella kuiva vapunviettäjä, en edes pukeutunut mihinkään jännittävään, vaikka mulla on aiemmin sellainen ollutkin tapana. Loppuilta menikin On the Rocksissa jonkun Led Zeppelin-tribuuttibändin tahdissa.

Vappupäivänä mentiin Leenan ja Johannan kanssa ex tempore katsomaan Teuvoa  Ovetskinia  Orlovia Suomi-Venäjä-peliä Jaffalle. Kyseessä oli myös mun henkilökohtainen maajoukkuedebyytti, sinänsä sääli, että sen piti tapahtua tällaisessa merkityksettömässä turnauksessa. Yrityksistä huolimatta mä en saanut itseäni viritettyä kiekkokatselutunnelmaan, ja istuin koko ottelun poikkeuksellisen hiljaa. Ja sivumennen sanoen, eilen julkaistu MM-kisojen rosteri vahvisti, että tänä keväänä tunteella suhtaudutaan vain NHL-pleijareihin.

Perjantai ja lauantai vietettiin Itämerellä risteillen kaudenpäätöshengessä. Muistin jälleen vähän kantapään kautta miksi risteily on mulle niin harvinaista herkkua. Kun vesiselvänä (plus yksi lasten drinkki) katsoi vierestä sitä meininkiä, meinasi pikkaisen hirvittää. Onneksi vain pikkaisen, olihan mulla hauskaa tanssilattialla, ulkokannella, hissien kanssa tapellessa ja kuuden lautasellisen illallisbuffetissa. Maihin en kerennyt ja laivaltakaan ei tullut tuliaisiksi muuta kuin kurkkukipu. Amatööritouhua.

Lauantai-iltapäivällä Länsisatamaan saapuessa ajatus kotiinpaluusta ja kaiken loppumisesta tuntui erittäin surulliselta. Niinpä päätettiin parin minuutin harkinta-ajalla lähteä rautatieaseman sijaan takseilemaan Myllypuroon ja katsomaan JFC:n peliä. Ja siitä Leenalaan jatkoille. Koska mä olen nainen, vietin koko illan keittiössä. Ja omaan kotiin palaaminen oli edessä vasta sunnuntaina, myöhäisen salaattiaamiaisen ja Suomi-Tsekkipelin jälkeen.