Vain vähän liikaa mä sieniä napostelen

Mun elimistö on valinnut kenties parhaimman mahdollisen ajan syysflunssalle. Nyt kun on alkanut nimipäiväjuhlaviikko huipentuen SM-liigakauden avaukseen. Mä olen onneksi taistelijaluonne, ja aion lähteä kalanperkaajien valtakuntaan lähes 300 kilometrin päähän vaikka sitten sadan asteen kuumeessa viiteen vilttiin kääriytyneenä.

Elämä siis tuntuu tällä hetkellä hoipertelulta tukevassa tunnelissa. Ulkona on ollut aurinkoa, vettä ja varmasti ihan hirveän kuuma ja ihana ulkoilukeli. Mulla on ollut koko päivän yllä pyjama, kollarit, joulusukat ja poncho. Mitään ei jaksa tehdä, ei edes seisoa yli viittä minuuttia, puhumattakaan esimerkiksi olon helpottamisesta apteekkikäynnin avulla. Jopa ajattelu sattuu. Onneksi äiti tietää parhaiten miten lohduttaa sairasta lasta.

Myönnetään, että lähes kaksi litraa äidin keräämiä, valmiiksi putsattuja ja paloiteltuja kantarelleja sai mut itkemään ilosta. Niin hassua, joitakin vuosia takaperin suorastaan ällösin noita limalötjäkkeitä, korkeintaan pitsassa sai olla vähän niitä ei-minkään-makuisia-tölkkisieniä. Nykyisin niitä menee litrakaupalla vuodessa. Sienistä saa varioitua erilaisia ruokia viikkokausiksi. Voisin kirjoittaa vaikka oodin sienille, jos sulkakynä pysyisi kädessä.

Mamman sieniyllätys säästi mut nälkäkuoleman välttävältä kaupassakäynniltä. Mä pääsisin tekemään sienipiirakkaa! Mä olen sitä mieltä, että kipeänä syödään juuri sitä mikä maistuu, jos jotain ylipäätään pystyy maistamaan. Eräs tietynlainen sienipiirakka vaan sattuu olemaan syysajan lohturuokaa, tosin vegaanilupaus pakotti tekemään muutamia radikaaleja muutoksia mun selkäytimeen hakattuun luottoreseptiin.

Ei voita eikä jogurttia taikinaan, muna-kerman tilalle riisikermaa. Pilkoin kantarellien joukkoon yhden jääkaapin perälle melkein unohtuneen herkkutatin, ja kuorrutin komeuden soijajuustolla. En aiemmin edes tiennyt, että sellaista on olemassa! Valejuusto oli vähän kiusankappale, eikä suostunut ottamaan väriä ennen kuin voitelin juustokohdat oliiviöljyllä ja paahdoin grillivastusten alla. Maku ei ollut se autenttinen Iidan sienipiirakka, mutta maistui hyvälle siitä huolimatta.

Kantarellipiirakan seurana toimii muumitee asiaankuuluvasta lempparimukista. Ihan parasta! Sohvalla on kaikkein kivointa syödä, varsinkin kun telkkarista tulee BB. En ole katsonut kyseistä hölpänpölppää yli viiteen vuoteen, mutta nyt Andy McCoy on pakottanut minut lähes joka ilta ruudun ääreen. Ohjelman toivoisi sulattavan kaikki pöpöt päästä. Ei meitä ole luotu sairastamaan.

Loppuun vielä terveiset teille 1500:lle vauva.fi-foorumin käyttäjälle, jotka ovat tänään eksyneet blogiini jonkun keskustelun kautta. Pahan mielen vuoksi en viitsi käydä katsomassa mistä olette jutelleet, mutta toivottavasti teillä on ollut hauskat keskustelut :)

Backhand Forehand Boom Boom Boom

Ylvis - The Fox

Minä ja Johanna vietimme perjantaina illanistujaisia, tarkemmin määritellen 2012 NHL Entry Draft-afterpartyja. Kyseiset kekkerit ovat olleet suunnitelmissa yli vuoden, mutta vasta nyt saatiin tartuttua toisiamme niskasta kiinni. Taustalla oli hauska pikku vedonlyönti 17 kuukauden takaa, jonka me molemmat menimme häviämään. Päätettiin jakaa panos kahtia, Johanna osti viinipullon ja minä viinilieriön. Iskin silmäni VOSS-vesipulloa muistuttavaan italialaiseen VOGA-viiniin, jolle keksin käyttötarkoituksia myös pullon tyhjennyttyä.

Ei hyviä illanistujaisia ilman ruokaa. Mä askartelin pestosarvia, Johanna teki kanapestopastaa. Mulla oli kanan tilalla aurinkokuivattuja tomaatteja ekstra-annos. Hämärässä illassa ei ollut toivoakaan saada annoksista selkeää ja ruuan arvolle sopivaa kuvaa, joten näillä mennään. Hyvää oli!

Oheisohjelmaan kuului muun muassa hiustenlaittoa, edustavien kuvien ottoa (ei onnistunut), Juhani Tammisen tanssikoulu, viisasta pohdiskelua, hyvää musiikkia (kuten Apulannan Jejapekkatommi), hirveää musiikkia (kuten Frederikin Ilmaveivi), naurukuolemia ja erittäin hyvä juomapeli.

Neljän seinän illallinen ei riittänyt, vaan pyörähdettiin myös yöelämässä. Dublin-Amarillo-Chicago-Glow-Dublin kuulostaa pitkältä reissulta, mutta sitä se ei kyllä käytännössä ollut. Järkevämmällä menosuunnitelmalla oltaisiin toki pärjätty vähemmillä askeleilla. Ilta huipentui itsenöyryytykseen Dublinin karaokessa Teuvo maanteiden kuninkaan muodossa. Ei, tilanteesta ei tule julkisia todisteita.

Last Days of Summer

Nyt sitten ehti iskeä se mun aloitusviestissä mainitsemani motivation lack, ja bloggaaminen on vähän jotenkin unohtunut. Ihan kuin mulla olis ollut tosi kiireistä ja toiminnantäyteistä elämää. Pihavaahteran punaisten lehtien prosenttiosuus on päivä päivältä suurempi, ja öitä ei enää tarkene nukkua avoimen ikkunan alla. Aika kerrata, missä neiti on kulkenut kesänsä viimeiset päivät.

Kävin rapsuttamassa heppoja, ehkä istuin myös selässä. Hoidettiin alta pois joka kesän pakollinen Porvoo-visiitti kahvilan, Pentikin, korukaupan ja Lidlin verran. Ostokset olivat suorastaan järkevät. Myös Julia ehti Lahti-visiitillään mun kanssa kahville, kuvanottohetkellä juomat olivat vasta matkalla pöytään. Vuoroin vieraissa, tosin mä oon useamman Roihuvuorivierailun auki.

Tein omatoimisen Helsinkikierroksen, johon kuului asuntonäyttö Etu-Töölössä (ei, musta ei tule vielä Helsinkiläistä), lempikortteli, Zara, kahvit (okei pelkkää Starbucksin valmislitkua) Tuomiokirkon portailla, ja monta tuntia Kansalliskirjastossa taidehistoriaa venäjäksi lukien. Mä osaan hyvin laittaa itseni viihtymään.

Juhlin useampaan otteeseen lempipelaajani NHL-sopimusta. Jokereilta Chicagolle, lempparilta lempparille. Vois mennä paljon huonommin.

R.I.P. Maston Jokeriura. Tältä näyttää, kun 156-senttiselle puetaan 196-senttisen puolustajan paita. Korkokengistä ei ollut yhtään apua.

Ehdin lyödä EVVK-leiman koko European Trophylle, mutta kummasti löysin itseni melkein vieraista Valtti Areenalta ZCS Lions-pelistä huutamassa ohjeita kolmella kielellä. Paitahuoltokin on ulkoistettu mulle, jotta Jokerit voisi palkata Irvingin. Siinä on mulle pitkästä aikaa omaleimainen maalivahti, joka antaa positiiviset kylmät väreet.

Käytiin äidin kanssa Satamassa nauttimassa luultavasti kesän viimeisistä auringonsäteistä ja ulkoruokinnasta. Isän luona pääsin vuosien tauon jälkeen kylpyammeeseen. Kylpyamme on aina ollut mun suuri rakkaus, ja suostunkin muuttamaan nykyisestä asunnostani vain ammeelliseen kotiin. Laivalta löytyi tuliaislaukku ihan mun makuun. Jos ton kirjavuoren vaan ehtisi joskus lukaista...

Oikeastaan ainoa alunperinkin kiinnostava ET-höntsä oli Jaffan ifk-peli. Sieltä siis löysin itseni. Kuuluisalla tuurillani olin poissa katsomosta kummankin Teuvon maalin aikana, jos sellaisen edes kerran näkisi livenä. Matsin jälkeen jatkot meidän narrifanien kantakapakassa, West Cornerissa. Westi on niin hauska paikka, ettei sieltä yksinkertaisesti voi lähteä ajoissa pois, eli juna meni ja minä jäin. Vielä yksi Helsinki-yö. Toinen kuva on lainattu Leenalta. Sori!

Tänään kävin myös pitkästä aikaa Johannan luona kahvilla. Neljä ja puoli tuntia lasketaan käymiseksi. Mun Dublin-kaipuu ei saanut vastakaikua, joten tyydyttiin nauttimaan olut per naama saippuakuplien, pään seudun karvojen värjäilyn, kahvilitran ja yleisen kikattamisen ohella.

Mä saatoin vähän soittaa suutani, ja rangaistuksena saan elää koko syyskuun vegaaniruokavaliolla. Mulla on suurin ikävä juustoa. Tänään en ole ehtinyt syödä muuta kuin hedelmiä, olen siis fruittari, ainakin yhden päivän. Vai ovatko fruittarit jo sukupuuttoon kuollut ihmistyyppi?