skeletor

Bloggaamisesta ei voi selvitä ilman tietokonetta. Kuvat muuttuvat pikselimössöksi jokaisella sovelluksella, millä yritän muuttaa kokoa. Kahta kuvaa on mahdoton saada liitettyä yhteen halutun kokoisena. En edes tiedä, suostuvatko tämän postauksen kaksi ekaa kuvaa olemaan samalla rivillä. Ei varmaan. Mobiilibloggeriin mä en koske, se tekee niin kummallisen näköistä html-koodia. Tekstin hakkaaminen puhelimella kyllästyttää kolmen lauseen jälkeen. Mun rakkaan koneen on pakko ehjääntyä pian.

Mä olen kerran elämässäni haluamalla halunnut Gina Tricotista jotain. Niin, että tuote oli yksinkertaisesti pakko saada, tai mörökölli minut söisi jos en sitä rättiä saisi. Kyseessä on toi rintakehäprinttinen t-paita, joka oli must have joskus vuonna 2008 tai 2009 koska Skinsin Cassiellakin oli joku vastaava luurankopaita. Mun löydettyäni omannäköinen rintakehäpaita Lahden Ginasta silloin joskus, jäljellä oli vain isoja kokoja. Mun paita on kokoa L, ja vielä keväällä 2010 se oli mulle niin iso, että käytin sitä Prahan matkalla keltaisessa toukokuussa ihan huoletta leggingsien kanssa. Oi noita aikoja.

Nyt kyseinen paita löytyi mun tehdessä vuodenaikasiivousta vaatekaapissa. Päätin katsoa läpi jumppavaatteiden pinon, joka ei todellakaan ole mikään useinpengottu osasto. Luoja, mitä muistoja tulvahti mieleen. Barcelonan painostavan kuuma metrotunneli. Maailman kivoin eläintarha. Päälle purskahtaneet kotiviinit. Oslon yö. Itävaltalaisella liikuntatunnilla ojaankaatunut kymmenen kilometrin juoksu. Mäkiviikot. Olin lievästi sanottuna yllättynyt, kun yhden ajan lempipaita löytyi kaapista reilun kahden vuoden tauon jälkeen, ja vielä täysin ehjänä ja tahrattomana.

Tiian sanoin, meidän elämässä hehkeintä on Triossa pyöriminen ja paskanjauhaminen. Tiistaina kumpaakin tuli harrastettua reilun tunnin verran Sinuhessa vanhan ystävän seurassa. Olkoot mun Triokiintiö taas pariksi kuukaudeksi täytetty. Luurankoprintin kaveriksi pääkallohuivi. Puuttumaan jäi vain viikate ja ikuisuuden harso silmiltä.