Lohturuokaa

Eräänä kaatosateisena ja pimeänä iltana sangen pahamaineisessa Barcelonan kaupunginosassa avasin kiukkuisena ja itkuisena neonvalokaapeleilla koristellun oven pieneen paikalliseen ravintolaan. Mä en ollut ehtinyt syömään koko päivänä mitään, olin lievästi eksyksissä ja mukanani oli suorastaan naurettavan vähän rahaa. Otin päivän tarjouksen, enchiladas suizas. Sain eteeni maailman parasta ruokaa, ainakin siltä se silloin tuntui.

Tänään, kun sää on ruma, takana rankka päivä ja elämä jakaa sarjassa potkuja päähän, kaipaa lohtua. Ja mulle ruoka on paras lohduttaja. Tänään muistin tuon muinaisen mustan päivän ruuan, ja päätin kokeilla samaa kotona. Mulla ei ole aavistustakaan mitä tuo barcelonalaisenchilada-annos sisälsi, joten otin vapauden yhdistellä ja varioida useita eri reseptejä. Vaikkei ihan autenttiselta maistukaan, ei tällä metsään menty.

ENCHILADAT
8 maissitortillaa
200 g juustoraastetta
2 dl ruokakermaa
ranskankermaa

Jauhelihakastike
500g jauhelihaa
4 isoa tomaattia
1 dl vettä tai tomaattimehua
iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
1/2 (punainen) paprika
1/2 (vihreä) chili
1 tl juustokuminaa
1 tl cayennepippuria
korianteria

Pilko sipulit pieneksi silpuksi, ja kuullota paistinpannulla tilkassa öljyä. Lisää ja ruskista jauheliha. Mausta jauheliha sen vielä ollessa raakaa juustokuminalla ja cayennepippurilla. Pilko paprika ja chili paloiksi ja lisää pannulle kun liha on kypsynyt. Pilko tomaatit pieniksi lohkoiksi (mulla oli 150 g kirsikkatomaatteja ja 2 isoa tomaattia) ja lisää pannulle nesteen ja hienonnetun korianterin kanssa. Anna hautua miedolla lämmöllä vähintään 45 minuuttia.


Tacokastike
2 isoa tomaattia
1/2 vihreä chili
1/2 punainen chili
1/2 (punainen) paprika
jalapenoja
pieni sipuli
valkosipulinkynsi
1 rkl viinietikkaa
1/2 tl ruokosokeria
1/2 tl cayennepippuria
1/2 tl juustokuminaa
suolaa ja pippuria

Pilko kasvikset. Kuullota sipulia, valkosipulia ja paprikaa öljytilkassa. Lisää jalapenot, chilit ja mausteet, hauduta hetki. Lisää tomaatit, sokeri ja etikka, ja anna hautua n. 15 minuuttia. Soseuta kastike tarvittaessa.

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Voitele uunivuoka, ja lisää pohjalle pari ruokalusikallista tacokastiketta. Rullaa täytettä tortillojen sisälle, ja aseta vuokaan saumasivu alaspäin. Mä en löytänyt maissitortilloja pahimpaan hätään mistään, joten käytin korvaavana tuotteena täysjyvävehnätortilloja.

Mulla on aika pieni uunivuoka, siihen mahtui neljä tortillaa ja reilu puolet jauhelihakastikkeesta, joten lisäsin loput ainekset puolikkaan annoksen mukaan. Tortillat voi täyttää vähemmälläkin täytteellä. Lisää sekä jauheliha- että tacokastikkeen loppu tortillarullien päälle. Kaada ruokakerma vuokaan, kuorruta juustoraasteella. Paista 180-asteisessa uunissa reilu 15 minuuttia.

Itse laitoin meksikolaislasagnen tarjolle tuikitavallisen vihersalaatin ja ranskankerman kanssa. Hyvää, lämmintä ja todella täyttävää!

20 kommenttia

  1. Oletko syyllinen vauva.fi-palstan kaikkien aikojen parhaimman ketjun poistoon?

    VastaaPoista
  2. Oot säälittävä nillittäjä joka ei osaa nauraa itselleen :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti olen, perustelisitko kuitenkin vähän enemmän mielipidettäsi?

      Poista
    2. juurikin tuo vauva.fi keskustelu, muut bloggaajat vain nauroivat kuinka hyvin kirjoitettu, mutta ei, meidän pulla iida ilmiantaa koko ketjun vain sen takia koska ei kestä itseensä kohdistuvaa parodiaa :-DD olet lapsellinen, lopeta bloggaaminen jos et osaa nauraa itsellesi ja mene kasvamaan. Tule muutaman vuoden päästä takaisin kun olet _ehkä_ kasvanut.

      Poista
    3. Ah, juurikin tää "kaikkien aikojen paras ketju". Kuka tahansa muu voi nauraa, kuinka hyvin on kirjoitettu, oli sitten bloggaaja tai tavallinen ihminen. Minua ei naurata minusta julkaistu yksityinen, vain Facebook-kavereilleni näkyvä kuva tekstillä "tältä näyttää fas-aikuisen ja kehitysvammaisen kaljurotan jälkeläinen", joka ketjuun oli linkitetty. Puhumattakaan siitä, että tässä teidän megaupeassa ketjussanne yritettiin arvailla miesystäväni henkilöllisyyttä, leviteltiin sukunimeäni, ja tehtiin enemmän tai vähemmän paikkansapitäviä paljastuksia veljistäni. Se on kaukana parodiasta, sillä halutaan vain aiheuttaa pahaa mieltä minulle ja läheisilleni. Mikäli minulle vinkataan ketjusta, jossa levitellään yksityiselämääni koskevia tietoja tai loukataan ja herjataan läheisiäni, käyn välittömästi pyytämässä sen poistoa vauva.fi:n ylläpidolta.

      Minu ei tarvitse lopettaa bloggaamista siksi, että joudun päivästä toiseen kestämään teidän tuntemattomien herjaamista, haukkumista, tappouhkauksia ja nälvimistä. Kuunnella peräänhuutelua kadulla, kuulla perättömiä juoruja itsestäni kaupungilla. Sinun kannattaisi itsesi mennä kasvamaan, ja tulla takaisin vasta, kun osaat kohdella minua kuin ketä tahansa muuta (toivottavasti) ventovierasta ihmistä. Minä en halua tuntea yhtään ihmistä, joka uhraa näinkin paljon aikaa tehdäkseen toisen ihmisen elämästä helvettiä.

      Poista
    4. Siinä parodiassa ei kyllä ollut mitään noista mainittuina mistä itse puhut kommentissa :D ellei ne ollut viimeisillä sivuilla mitä tuskin kukaan kerkesi lukemaan. Onnea sinua vihataan vielä enemmän :) Minä osaan kyllä olla ystävällinen tuntemattomille jos tilanne sen vaatii, mutta hei muista; olet vapaaehtoisesti aloittanut bloggaamisen, itse päätät mitä täällä julkaiset, itse vastaat myös seurauksista. Bloggaaja ei voi olla herkkänahkainen nillittäjä, eikä pidä lukea mitään itsestään jos pieni pipi pää ei sitä kestä :)

      Poista
    5. Eihän siellä ketjussa mitään sinun kuvailemiasi juttuja ollut? Tai jos oli, niin ne oli kyllä hyvin nopeasti sieltä sitten deletoitu.

      Harmillista toki, että niinkin hauska ketju, jossa osattiin tehdä parodiaa (suurimmaksi osaksi) ketään loukkaamatta, meni överiksi ja poistoon. Varsinkin kun suurin osa ketjussa mainituista bloggaajista ymmärsivät myös jutun pointin, eivätkä ottaneet siitä itseensä.. Ymmärrän kyllä, jos kaikki eivät siihen pysty ja kokevat parodiat omasta blogistaan loukkaaviksi.

      (Terkuin vauva-palstalta blogiisi eksynyt anonyymi)

      Poista
    6. Teillä on todellakin parodian määritelmä hakusessa. Mun mielestä parodia on humoristista ja kliseisiin ja maneereihin pohjautuvaa, ei valheellista mustamaalausta. Minulla on kyllä kuvakaappaukset kyseisestä ketjusta, kuten kaikista muistakin kyseisellä palstalla näkyvistä, mitkä täyttävät herjauksen ja kunnianloukkauksen kriteerit. Kukaan muu bloggaaja ei tapaukseen liity, tämä maailman hauskin ketju ei edes käsitellyt blogiani tai minua bloggaajana, vaan kuvattiin minun olevan kutakuinkin hourulasta karannut elinkautisrikollinen, jota on lapsenakin hakattu rautaputkella päivittäin päähän, syötetty huumeita ja kasvatettu lantalassa, jonka takia mulla ei ole päässä yhtään mitään muuta kuin vikaa, ja jonka takia mun olisi vain parempi kuolla.

      Itse onneksi saan päättää mitä blogissani julkaisen, ja siitä pidän kiinni. Eri asia on joidenkin henkilöiden joko tuulesta tempaamat, tai hyvin syvältä rivien välistä tekemät tulkinnat minusta ihmisenä, joita sitten levitellään pitkin ja poikin. Mulla ei ole aikaa kytätä keskustelupalstoja ympäri vuorokauden, vaan onneksi ystävälliset anonyymit laittavat mulle linkkiä herjausketjuihin, jotka pyydän välittömästi poistamaan. Tykkäisitkö itse, jos sinusta levitetään perättömiä valheita palstoilla kymmenille tuhansille internetin käyttäjille? Oli sitten bloggaaja, julkisuuden henkilö tai yksityishenkilö, toi tuskin on kenellekään miellyttävää.

      Jatkaisin mieluummin keskustelua kanssasi sähköpostin välityksellä kuin blogin kommenttilaatikossa, pistä viestiä osoitteeseen chicago187@hotmail.fi

      Poista
  3. Kiva että osaat myöntää huumorintajun puuttumisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä nämä äkilliset huumorintajukommentit nyt on?

      Poista
  4. Hei! En ole blogisi vakituinen lukija, mutta joskus tänne eksyn. Olen todella pahoillani mitä joudut kestämään. En ymmärrä mistä tällainen viha voi kummuta. Uskon, että nämä kiusaajasi ovat todella nuoria ja kaikesta päätellen uskomattomia idiootteja. Toivottavasti jaksat, etkä horju näiden hirveiden ihmisten kammottavien kommenttien takia. Hyvää joulun odotusta ja iloisempaa ensi vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On jaksettava. Toisinaan saatu positiivinen palaute auttaa jaksamaan, onneksi sitäkin tulee :) Hauskaa joulua sinullekin!

      Poista
  5. Tsemii!!! Musta oot ihan paras <3

    VastaaPoista
  6. Nää vauva.fi:n pahaa oloaan ympäriinsä levittävät löyhäpäät tuntuvat ehtivän joka paikkaan oksentamaan myrkkyään. :(

    Ei sillä, sieltä mäkin tänne eksyin, kun olin ensin toisaalta eksynyt sinne - toivottavasti en eksy enää toiste! Siis vauvalle, tänne voisin tulla toistekin kurkkaamaan. :)

    Tsemppiä sulle, älä anna p**kanpuhujien lannistaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Ja tervetuloa toistekin vierailulle :)

      Poista
  7. Siis kuinka sairas voi ihminen olla?! En voi kuin miettii mikä helvetti näitä kommentoijia vaivaa? Ja vaikka kirjoittaisi blogia, ei kukaan silloin ns. "tilaa" tällaista. Mielipiteensä voi aina ilmaista mutta tämmöistä haukkumista jne? Eräiden kannattaisi todellakin aikuista ja hankkia vaikka ihan oikea elämä :) ei hyvin kyllä mee että tollasia täytyy tulla laittamaan, todella säälittävää. En voi kuin ihailla sua iida, miten tämmöistä jaksatkaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Tekosyitä on kiva keksiä, ja muista on helppo löytää vikoja. Peili vaan usein on turhan vaikeasti saatavilla.

      Poista
  8. Eksyin vauvapalstalta tänne, näyttää kommenttien perusteella siltä että puhut eri ketjusta ku kommentoijat. Kommentoijat kaipas sitä kessaa mis oli parodiaa kaikista, susta siis yksi viesti. Yks teksti. Sä taisit ulista jostain ketjusta mis nillitettiin vain sun blogista.

    Jos et niin take a chill pill

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten joku jaksaa muistella jotain kahden vuoden takaisia juttuja? Joka tapauksessa, todennäköisesti kyseessä on ollut väärinkäsitys. Mä olen kyseisellä palstalla käynyt joskus ilmiantamassa "hauskoja" keskusteluja, joissa on levitelty esimerkiksi henkilötietoja, tai epäilty esimerkiksi minun olevan kehitysvammainen ulkonäöllisten piirteideni vuoksi. Mun mielestä en ole huumorintajuton nillittäjä, jos en halua että tuollaista settiä leviää netissä. Näissä keskusteluissa on keskitytty nimenomaan minuun, eikä varmaan yksikään ole ollut jokin yleinen bloggaajakeskustelu.

      Poista

Toivottavasti jätät edes jonkinlaisen puumerkin käynnistäsi :) Pyrimme vastaamaan kaikkiin kommentteihin!

Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, tai kommenttisi on herjaava, loukkaava tms. älä tule tänne tai mene muuallekaan vinkumaan kun epäasiallinen kommenttisi on poistettu.