Oh, those Russians...

En ole vieraillut missään muussa maassa yhtä monesti kuin Venäjällä. Laskut ovat menneet sekaisin, mutta kaksikymmentäkin taitaa olla jo murtunut merkkipaalu. Vaan suuri Venäjä kansoineen pysyy edelleen mulle mysteerinä. Pieniä havaintoja ja johtopäätöksiä on toki tullut tehtyä - mä tykkään stereotypisoida ja laatia omia tulkintojani!

Mun kokemukseni mukaan venäläiset ovat ystävällisiä, vastoin vallitsevaa mielipidettä. Tosin mä olenkin tekemisissä yleensä paikallisten venäläisten kanssa, ehkä tilapäismääritelmä turisti saa venakon käyttäytymään kuin itsekeskeinen kakara. Huomionarvoisaa on se, että venäläisiä kohdatessa mulla on itselläni aina ollut se turistin leima otsassa.

Venäläisten keskuudessa toisiksi suosituin suomalainen heti ylivoimaisen ykkösen, Ville Haapasalon jälkeen on marsalkka Mannerheim. Ketään muuta ei sitten tiedetäkään. Mannerheimiakin jotkut luulevat dalai-lamaan verrattavaksi titteliksi, Suomen henkiseksi johtajaksi. Eräs tyttö oli syvästi pahoillaan kuullessaan Mannerheimin kuolleen, ja oli utelias uuden mannerheimin valintatavasta.

Venäläinen vieraanvaraisuus on käsittämätöntä. Vaikka pelmahtaisit kutsumatta toisen siivellä ovesta sisään, sinut istutetaan keittiöön juomaan teetä. Ja teen ohessa tarjotaan varmasti jotain makeaa syötävää, vaikkei se perheessä olisikaan tapana ihan jokaisena teehetkenä.

Kuokkavieraskin saa kuninkaan kohtelun. Vieraan seuraksi istutaan, mieluiten koko perheen voimin. Hänen asiansa kiinnostavat isäntiä. Ainakin niin esitetään ja väitetään. Kielimuurikaan ei haittaa, asia tulee ymmärretyksi vaikka ilmeiden ja eleiden avulla. Jokaisessa tähän mennessä kokemassani venäläisessä kodissa on välittömästi kodikas olo. Vaikkakin venäläisten sisustusmaku on lähes poikkeuksetta kammottavaa.

Venäläinen asiakaspalvelu sen sijaan... Itse vilpittömästi yllätyn joka kerta saadessani Venäjällä hyvää palvelua! Mä olen vakaasti sitä mieltä, että venäläisiltä löytyy kaksi käyttäytymismallia, tohtori Jekyll tuttujen kesken ja sitten asiakassuhteessa herra Hyde. Asiakaspalvelijaa tylytetään surutta, palveluala on kunniatonta jämäduunia. Ja asiakkaan annetaan mielellään ymmärtää oma arvottomuutensa ja tietämättömyytensä, eikä asiakkaan eteen haluta nähdä vaivaa. Jos kysyt myyjältä vaikkapa appelsiinien sijaintia, niitä ei välttämättä "ole ollenkaan", kas ne löytyvätkin kaupan toiselta puolelta. Myyjä ei lähde ensimmäisellä yrityksellä tiennäyttäjäksi, ellet jää sitkeästi tivaamaan eikö oikeasti?

Osa nuoremmasta väestä onneksi hakee tähän muutosta. Esimerkiksi selektiivisten merkkien liikkeistä myyjiltä saa sentään hymyjäkin. Itse turistikaupassa eksyin vahingossa tiskin väärälle puolelle maatuskoja katsellessani, kun nuori myyjäpariskunta tuppasi kysymään, että mitä ihmettä mä teen. Mä maalailin mielessäni kauhukuvia ryöstösyytteestä (paikassa ei ollut kassaa, vaan kaikki rahat pöydällä), siperialaisesta vankilasta ja väkivaltaisesta kansalaispidätystilanteesta, enkä saanut suustani kuin ööääääöäö-painotteisia anteeksipyyntöjä hiippaillen kylkimyyryä takaisin asiakaspuolelle. Myyjätytöllä leikkasi onneksi välittömästi halusit varmaankin katsella maatuskoja, ja alkoi esittelemään iloisesti niitä minulle. Kukaan ei ollut vihainen, hölmö ja (hetkellisesti) kielitaidoton turisti sai anteeksi.

Kenties parhaiten Venäjää kuvaa Ville Haapasalon meillä kuuluisaksi tekemä sanonta mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy. Joiltakin osin Venäjä on todella jästipäisesti vanhanaikainen maa. Monista (useimmiten Neuvostoliiton aikaisista) käytännöistä ja tavoista ei vain ymmärretä luopua. Koska asiat on tehty tietyllä tapaa aina, ei kenellekään juolahda mieleenkään että ne voisi tehdä jotenkin nykypäiväisemmin ja järkevämmin. Tämän yleisen toimimattomuuden vuoksi vihaan venäläistä byrokratiaa enemmän kuin limppu sikaa.

Varsinkin nuori polvi on todella tarkka käytöstavoista. Julkisissa vanha ihminen saa poikkeuksetta paikan. Käytöstapojen puutteesta myös motkotetaan ahkerasti. Jos metroon tulevalle vanhukselle ei heti vapautunut paikkaa, joku tomera nuori, valmiiksi seisova mies kyllä käski ylös penkistä. Ja yhtä tomera, ikäiseni nainen komensi poikaystävänsä auttamaan minua laukunkannossa, vaikka vakuuttelin selviäväni. Poikaparka oli ihan nolona ja pahoitteli käytöstapojensa puutetta koko kolmikerroksisen matkan. Jep, Venäjä on maa jossa isompi laukku lähtee nopeasti rappusissa käsistä, muttei epäilystäkään, etteikö sitä saisi takaisin.