Orvonpäivä

Mulla on huomenna nimpparit! Sattuneista syistä huominen menee lähes merta edempänä kalassa, joten sukulaisille piti tarjoilla kakkukahvit näin epäonnenpäivän kunniaksi. Mä en ole orpo, vaan mulla on maailman parhaat vanhemmat, toinen vie mut sunnuntaina Ian Andersonin, toinen marraskuussa Ismo Alangon konserttiin. Ei se materia, vaan ne elämykset.

Ruokatarjoilu oli vähän haasteellista mun vegaaniruokavalion takia. Mulla ei todellakaan ollut intoa taikoa hatusta vegaanikakkujen ja -piiraiden reseptejä, vaan päätin mennä resepteillä, jotka osaan jopa unissani kädet selän takana. Pestosarvet sentään sisälsivät vain sallittuja aineita, joten mun ei tarvinnut maha kurnien kyynel silmäkulmassa katsoa toisten herkuttelua. Mikään tarjottu ei kuulemma ollut kenenkään mielestä pahaa. Vilpittömät onnittelut jokaiselle Suomen alle 1348:lle Orvolle!

Oh breeze!

Mumford & Sons - Ghosts that we knew

Pitäisi pyhittää siivouspäivä. Olen huomannut, että mulla on taipumus tehdä vain kivoja asioita, ja suhtautua niihin ikävempiin ei mua haittaa ollenkaan-asenteella. Siksi mulla on melkein joka ilta silityspiste television ääressä, ja samalla listanpäälliset yskivät pölystä. Viikkosiivouksen sujuessa vähän niin ja näin, olen saanut tänään kontata seiniä pitkin, silmät jostain muustakin kuin kloriittihuuruista vuotaen. Perjantaina kylään on tulossa Erittäin Tärkeitä Ihmisiä, joten tämänpäiväisen ja -iltaisen urakan jäljiltä pintasiivous riittänee perjantai-aamusta.

Kohta yöt alkavat olla liian kylmiä parvekeyrteille, ja ne pitäisi nostaa sisään. Lounaaksi vuoden viimeiset ulkonakasvaneet rucolat, äidin tomaatit ja balsamicosiirappia. Maistoin sitä yli vuosi sitten kreikkalaisessa ravintolassa, mutta vasta nyt sain aikaiseksi keittää itse kokoon edes pikkupurkillisen siirappia. Maistuis varmaan mansikoiden kanssa.

Tänään on ollut ihanan raikas ilma, ja olen saanut pitää koko päivän parvekkeen ovi auki. Kotona tuoksuu nyt paitsi siivousaineilta, myös miellyttävältä syksyltä. Ei millekkään puolimaatuneelle mätäkuulle, vaan sisääntunkeutuvalle tuulelle ja jollekin sumuiselle ja pihlajanmarjaisalle. Ulos mentäessä päätin turvautua takkiin ja muhkeaan huiviin, flunssanparantelu jatkuu vielä.

Mua on oikeastaan koko vegaanikuukauden aikana houkuttanut selvittää, miltä falafel maistuu, joten kutsuin Johannan illasta ruokailemaan käyttäen syntymäpäiviä tekosyynä. Tarjolla siis pelkkää vegaanikebabia, kaunis drinkki on Coca-Colaa limeviipaleella ja heikosti näkyvät, mutta siitä huolimatta juomassa kelluvat pinkit möhkäleet ovat jääpaloja. Ja ei, meistä kumpikaan ei ollut synttärisankari.

Vain vähän liikaa mä sieniä napostelen

Mun elimistö on valinnut kenties parhaimman mahdollisen ajan syysflunssalle. Nyt kun on alkanut nimipäiväjuhlaviikko huipentuen SM-liigakauden avaukseen. Mä olen onneksi taistelijaluonne, ja aion lähteä kalanperkaajien valtakuntaan lähes 300 kilometrin päähän vaikka sitten sadan asteen kuumeessa viiteen vilttiin kääriytyneenä.

Elämä siis tuntuu tällä hetkellä hoipertelulta tukevassa tunnelissa. Ulkona on ollut aurinkoa, vettä ja varmasti ihan hirveän kuuma ja ihana ulkoilukeli. Mulla on ollut koko päivän yllä pyjama, kollarit, joulusukat ja poncho. Mitään ei jaksa tehdä, ei edes seisoa yli viittä minuuttia, puhumattakaan esimerkiksi olon helpottamisesta apteekkikäynnin avulla. Jopa ajattelu sattuu. Onneksi äiti tietää parhaiten miten lohduttaa sairasta lasta.

Myönnetään, että lähes kaksi litraa äidin keräämiä, valmiiksi putsattuja ja paloiteltuja kantarelleja sai mut itkemään ilosta. Niin hassua, joitakin vuosia takaperin suorastaan ällösin noita limalötjäkkeitä, korkeintaan pitsassa sai olla vähän niitä ei-minkään-makuisia-tölkkisieniä. Nykyisin niitä menee litrakaupalla vuodessa. Sienistä saa varioitua erilaisia ruokia viikkokausiksi. Voisin kirjoittaa vaikka oodin sienille, jos sulkakynä pysyisi kädessä.

Mamman sieniyllätys säästi mut nälkäkuoleman välttävältä kaupassakäynniltä. Mä pääsisin tekemään sienipiirakkaa! Mä olen sitä mieltä, että kipeänä syödään juuri sitä mikä maistuu, jos jotain ylipäätään pystyy maistamaan. Eräs tietynlainen sienipiirakka vaan sattuu olemaan syysajan lohturuokaa, tosin vegaanilupaus pakotti tekemään muutamia radikaaleja muutoksia mun selkäytimeen hakattuun luottoreseptiin.

Ei voita eikä jogurttia taikinaan, muna-kerman tilalle riisikermaa. Pilkoin kantarellien joukkoon yhden jääkaapin perälle melkein unohtuneen herkkutatin, ja kuorrutin komeuden soijajuustolla. En aiemmin edes tiennyt, että sellaista on olemassa! Valejuusto oli vähän kiusankappale, eikä suostunut ottamaan väriä ennen kuin voitelin juustokohdat oliiviöljyllä ja paahdoin grillivastusten alla. Maku ei ollut se autenttinen Iidan sienipiirakka, mutta maistui hyvälle siitä huolimatta.

Kantarellipiirakan seurana toimii muumitee asiaankuuluvasta lempparimukista. Ihan parasta! Sohvalla on kaikkein kivointa syödä, varsinkin kun telkkarista tulee BB. En ole katsonut kyseistä hölpänpölppää yli viiteen vuoteen, mutta nyt Andy McCoy on pakottanut minut lähes joka ilta ruudun ääreen. Ohjelman toivoisi sulattavan kaikki pöpöt päästä. Ei meitä ole luotu sairastamaan.

Loppuun vielä terveiset teille 1500:lle vauva.fi-foorumin käyttäjälle, jotka ovat tänään eksyneet blogiini jonkun keskustelun kautta. Pahan mielen vuoksi en viitsi käydä katsomassa mistä olette jutelleet, mutta toivottavasti teillä on ollut hauskat keskustelut :)