8-65-200

SPOILER: vuorokauden myöhässä tapahtuva NHL-katsaus, vahingoniloa, valtavirran mielestä vääriä mielipiteitä ja vielä vähän lisää jääkiekkoa.

Keskiviikkoaamu. Herätys kahdeksi soimaan, kahvia tippumaan, sämpylätaikina palloiksi ja tulille. Joskus jääkiekko menee tasapainoisen elämän edelle. Se joukkue, mikä oli kerran, vastaan se joukkue, joka pysyy. Carolina Hurricanes vastaan Chicago Blackhawks, henkinen derby. Chicago voitti rankuilla kahdensadan maalin Sharpin ansiosta. Inhokkikapteenille miinustehoja. Parempi näin, multa loppui sympatiat vuoden 2012 draftissa Canesin vaihtaessa nimekseen Carolina Fucking Staals.

Vartin tehokkaat yöpäikkärit, ja seuraksi Världens bästa vastaan joku turha aavikkojoukkue. Nukahdin ennen kolmatta erää ja menetin ilmeisesti kaiken näkemisen arvoisen, kuten hattutempun. Nää änäriyöt tappaa mut vielä joku kerta. Puoli yhdeksältä reippaana kohti uutta päivää. Tuoretta kahvia ja epätuoretta sämpylää. Itsepä olen elinkautiseni valinnut.

Muiden pelin tilastot katseltuna kokonaisuudessaan surullinen kierros tuolla rapakon takana. Torontossa kahdesta suuresta inhokista se pitkäikäisempi voitti. Ristolainen ei saanut aikaiseksi edes aikaa. Maailman ällöttävimmän kapteenin joukkueessa kummatkin ihanat suomipojat pakkasen puolella. Kärpätön Dallas ei ole mitään. Barkoville onneksi riittävästi miinusta ja pyssy-Jesselle tehoja. Jätän tarkemmat analysoinnit toisille, tämä ei ole jääkiekkoblogi.

Äidin kanssa oli sovittu, että keskiviikkona tehdään yhdessä jotain kivaa. Olin vähän yllättynyt, kun äiti halusi mennä leffaan. Mä en ole käynyt elokuvissa vuosiin (viimeksi olen nähnyt tuoreimman Piratesin alkuperäiskielellä melkein ensi-illassa) ja varsinkin Selänne-elokuva valintana oli yllätys. Mä en ole saanut jokerihenkistä kasvatusta, eikä mulla ollut lapsena Teukka Salama-taulua Suojelusenkeli-taulun paikalla. Ehkä äiti on salaa kiinnostunut jääkiekosta, tai sitten se yrittää ymmärtää, millainen magneetti mua vetää Jaffalle ilta toisensa jälkeen. En tiedä, antoiko pätkä mammalle mitään vastauksia, mutta mä iloitsin kunnon leffamätöistä ja seurasta.

Tekonahkasta, raidasta, ylipolvensaappaista ja mustasta on helppo saada yliannostus tänä syksynä. Niitä on siis käytettävä itse ennen kuin muu maailma saa mut kyllästymään. Jaksoin myös pitkästä aikaa leikkiä kynsilakalla. Osaakohan kukaan levittää mattalakkaa tasaisesti?

skeletor

Bloggaamisesta ei voi selvitä ilman tietokonetta. Kuvat muuttuvat pikselimössöksi jokaisella sovelluksella, millä yritän muuttaa kokoa. Kahta kuvaa on mahdoton saada liitettyä yhteen halutun kokoisena. En edes tiedä, suostuvatko tämän postauksen kaksi ekaa kuvaa olemaan samalla rivillä. Ei varmaan. Mobiilibloggeriin mä en koske, se tekee niin kummallisen näköistä html-koodia. Tekstin hakkaaminen puhelimella kyllästyttää kolmen lauseen jälkeen. Mun rakkaan koneen on pakko ehjääntyä pian.

Mä olen kerran elämässäni haluamalla halunnut Gina Tricotista jotain. Niin, että tuote oli yksinkertaisesti pakko saada, tai mörökölli minut söisi jos en sitä rättiä saisi. Kyseessä on toi rintakehäprinttinen t-paita, joka oli must have joskus vuonna 2008 tai 2009 koska Skinsin Cassiellakin oli joku vastaava luurankopaita. Mun löydettyäni omannäköinen rintakehäpaita Lahden Ginasta silloin joskus, jäljellä oli vain isoja kokoja. Mun paita on kokoa L, ja vielä keväällä 2010 se oli mulle niin iso, että käytin sitä Prahan matkalla keltaisessa toukokuussa ihan huoletta leggingsien kanssa. Oi noita aikoja.

Nyt kyseinen paita löytyi mun tehdessä vuodenaikasiivousta vaatekaapissa. Päätin katsoa läpi jumppavaatteiden pinon, joka ei todellakaan ole mikään useinpengottu osasto. Luoja, mitä muistoja tulvahti mieleen. Barcelonan painostavan kuuma metrotunneli. Maailman kivoin eläintarha. Päälle purskahtaneet kotiviinit. Oslon yö. Itävaltalaisella liikuntatunnilla ojaankaatunut kymmenen kilometrin juoksu. Mäkiviikot. Olin lievästi sanottuna yllättynyt, kun yhden ajan lempipaita löytyi kaapista reilun kahden vuoden tauon jälkeen, ja vielä täysin ehjänä ja tahrattomana.

Tiian sanoin, meidän elämässä hehkeintä on Triossa pyöriminen ja paskanjauhaminen. Tiistaina kumpaakin tuli harrastettua reilun tunnin verran Sinuhessa vanhan ystävän seurassa. Olkoot mun Triokiintiö taas pariksi kuukaudeksi täytetty. Luurankoprintin kaveriksi pääkallohuivi. Puuttumaan jäi vain viikate ja ikuisuuden harso silmiltä.

Ruudun takaa

En ymmärrä, miten mulle selvisi vasta nyt, että Rauli Badding Somerjoen tunnetuksi tekemässä Ikkunaprinsessa-kappaleessa lauletaankin Oo, Glendora eikä Open door, ah!. Mitenkö tämä selvisi? Olisin halunnut laulaa kyseistä biisiä, joten päätin katsoa netistä sanat.

Mä olen ilmeisesti allerginen Helsingille, jokaisen siellä vietetyn kerran jälkeen olen tukkoinen vähintään päivän. Nyt iski pitkästä aikaa sellainen kovemman luokan helsinkivirus. Olen niin kipeä, ettei jalatkaan jaksa kantaa, ja saan olla kaksioni vanki. Siellä ikkunan toisella puolella odottaisi toinen elämä, syksyinen ja aurinkoinen, jota pystyn seuraamaan vain lasin läpi. Mä en uskalla lähteä sinne, ainakaan pariin päivään.