Tämä päivä

Isäni haluaa yrittää pitää mun kielitaitoa yllä, ja osti mulle Voguen venäjäksi. Kiireettömät aamut ovat mitä parhaimpia (ja käytännössä ainoita mahdollisia) hetkiä lehtien lukemiselle. Muotiraamatun seurana lohicevicheä ja itsetehtyä salsaa. Mä en tarvitse tänään lounasta!

Mun minuutintarkkaan aikataulutettu lauantaipäivän lotonuusimisreissu koki kovan kolauksen, kun joku jäynäpetteri oli keksinyt, että Itella ei ole lauantaisin auki. En tajua, miten tollainen aikatauluinformaatio on mennyt multa sivu suun. Tässä näkee, kuinka aktiivinen postinkäyttäjä oikein olenkaan. Sen sijaan kävin ostamassa vähän suklaata ja vadelmia, sillä lupasin tehdä isänpäiväkakun isälle, joka ei halunnut lahjoja. Katastrofi keittiössä luvassa, mä en osaa tehdä kauniita kakkuja.

Lähikioskin täti oli ihan mua ajatellen järjestänyt muutaman Jokeriarvan Pelicans-arpojen oheen. Mä en voinut vastustaa tuollaista myyntipuhetta, vaikka en yleensä rahahassutteluja harrastakaan.

Mä olenkin joskus maininnut, että yksi mun rakkaimmista harrastuksista on juomapelien keksiminen. Aivan sattumalta vanhoja papereita järjestellessä löysin pelin, mistä kaikki alkoi. Lähes kaksi vuotta takaperin lanseerattu Antero Mertaranta-juomapeli, jota ei muistaakseni koskaan ehditty käytännössä testaamaan. Päätettiin ottaa Johannan kanssa vahinko takaisin, miehekkäästi Heinekenilla. Lisäksi puolentoista tunnin kapakkakierros räkäisissä keskustaloukoissa. Tänään se on sallittu, mulla on synttärijuhlat illalla edessä.

Kuningas Matti

Mulla on aina ollut tapana haistattaa piut paut näille kaikille jääkiekon syksyisille maajoukkuekaljahöntsille. Ja kuten niin monesti aiemminkin on käynyt, löysin itseni eilen telkkarin äärestä katsomasta Venäjä-Suomi-ottelua. Jätän syvemmät matsianalyysit kertomatta, mutta sen sijaan kerron, että lähipäivinä julkaistu Suomen jääkiekkomaajoukkueen olympiapaita on ihan hirveän ruma. Rumempi, kuin Minnesota Wildin pelipaidat, ja se on jo paljon se.

Tällä kertaa matsisafkana kylmäsavulohi-raejuusto-porkkanaraastewrappia. Kuulostaa kummalta mutta maistui yllättävän hyvältä! Yleensä mä säästän limpparit krapulajuomiksi, mutta saa kai sitä joskus repäistä?

Toi Pentikin poro oli niin kaunis, etten voinut jättää sitä tiistaina ostamatta. Mä ristin sen Matiksi, erityisen kivoilla esineillä on mun mielestä täysi oikeus omistaa nimi. Matti on täydellinen nimi porokuninkaalle!

Mun sulkahame on maailman kivoin! Voi kun vaan joku keksisi paksut mutta huomaamattomat ihonväriset sukkahousut, niin tuota tarkenisi ulkoiluttaa... Tavalliset 20-denieriset kun antavat turhan kylmää kyytiä tähän aikaan vuodesta.

Ostin tänään vähän askartelutarvikkeita, koska aion tehdä tänä vuonna itse joulukortit. Kaikki kimaltava uupuu vielä, kuten inspiraatiokin. Mä en ole harrastanut mitään askarteluun rinnastettavaa ainakaan viiteen vuoteen, joten saattaa olla, että haukkasin jälleen kerran yliluonnollisen suuren palasen kakkua. Ainakin kolmekymmentä korttia pitäisi kuukaudessa taiteilla. Vähintään kahden viikon iltaohjelmat siis lyöty lukkoon.

KÖTTBULLAR OCH PEPPARKAKOR!

Kävin tänään tekemässä täsmäiskun Ikeaan, mukamas ostamaan vain sen tv-tason, minkä kävin reilu kuukausi takaperin esikatsastamassa. No, mikäänhän ei koskaan mene niinkuin suunnitelmissa, ja mukaan tarttui kaikkea muutakin muka niin tarpeellista ja ihanaa.

Ensiksi lihapullia. Viime Ikeareissulla lihapullat jäi kokematta vegaanilupauksen vuoksi, joten tällä kertaa oli pakko päästä syömään ja heti ekana! Jos asuisin pääkaupunkiseudulla, kävisin varmaan kerran viikossa Ikeassa, pelkästään lihapullien takia. Voisi melkein kutsua lempiruuaksi.

Jotenkin vahingossa kärryyn kasaantui muutama kilo kynttilöitä ja tuikkuja, kolme taulua, kulhoja, kynttilänjalkoja, lamppu, laatikoita, joulupalloja ja Kung Erik-henkiset servietit ja tarjotin. Ylilyönti, joskin kohtuullinen. Kulutusjuhla jatkui Juustoportilla, Pentikin tehtaanmyymälässä ja Mäntsälän Alkossa. Olin luvannut Johannalle glögi-illan, ja mun oli tottakai pakko ostaa kaunein löytämäni pullo. Glühwein on puolestaan itävaltalainen perinne, sen aika koittanee myöhemmin.

Koska mä olen hyvin ylpeä ihminen, päätin hoitaa pöydän kasaamisen ihan itse. Ensimmäiseen puoleentoista tuntiin en ollut saanut ensimmäistäkään ruuvia kiinni. Alku aina epätoivoinen, mutta jollakin ihmeen kaupalla homma alkoi skulaamaan, ja onneksi seinää vasten seisoo ihan pöydännäköinen pöytä.

Jossain kokoamisen lomassa ehdin myös leipaista vuoden ensimmäiset piparit, epäkodinhengetärmäisesti pakastetaikinasta. Toi mulle ominainen tuhat rautaa yhtaikaa tulessa-höntsäily saattaa olla osasyy siihen, miksi asioiden valmiiksisaamisessa kestää toisinaan yllättävänkin kauan. Johannan ilmestyttyä paikalle kasaamistahti rivakoitui, ja yhteistyössä saatiin pöytä valmiiksi juuri ennen Salkkareiden alkua. Pääsimme nauttimaan joulukauden avauksesta glögin ja sydänpiparien voimalla. Jos vain tuolle johtoviidakolle keksisi esteettisemmän vaihtoehdon...

Jos joku jäi ihmettelemään postauksen otsikkoa, se on intertekstuaalinen viittaus tähän hassutteluun.