Vuoden ensimmäinen

Jatketaan mukahauskojen otsikoiden sarjaa. Vuodenvaihteesta ollaan toivuttu yllättävänkin hyvin, vaikka eilinen meni myöhäisemmäksi kuin myöhä. Olin siis Johannan luona uudenvuoden juhlissa, joidenka tunnelmia saa välittää tämä pimeä mutta rakeinen kuvakavalkadi. Kokoonpano oli sangen sekalainen, mutta hauskaa oli (allekirjoittaneellakin sen jälkeen kun sai hoidettua päänsäryn pois ja Suomen lätkäjunnujen pääsy puolivälieriin ratkesi.) Ohjelmassa piti olla seurapelejä, mutta ne eivät jostain syystä kiinnostaneet ketään, toisin kuin tanssiminen ja syöminen. Illanviettoa tahdittikin noin 15 kertaa kuultu maailmankaikkeuden huonoin biisi.

Mun piti tuoda tinakengät, mutta ne olivatkin sitten loppuunmyyty ihan jokaisesta Lahden keskustan ja Paavolan alueen kaupasta. Arkistojen kätköistä löytyi kolme tinakenkää, jotka saatiin jaettua ristillisesti tasan seitsemän juhlijan kesken. Tulkinnanvaraiset ennustukset (Johannan mielestä mun tinassa näkyi mureena ja puu) lupasivat mulle hyviä uutisia ja rakkautta ulkomailta. Pitää ilmeisesti käydä suunnittelemaan ulkomaanmatkoja tälle vuodelle. Ilotulitteet jäivät lähestulkoon näkemättä Johannan kämpän epäpotentiaalisen sijainnin ja Lahden kaupungin kuningasidean takia järjestää perheystävällinen ilotulitus kello kahdeksalta, mutta onneksi talojen takaa välkkyi ja meillä oli kasakaupalla tähtisadetikkuja eli tähtisödetikkuja eli starrainsticksejä, joten saatiin järjestettyä oma valoshow neliömetrin kokoisella parvekkeella.

Ei muuta kuin kaikille edellisvuottakin parempaa uutta vuotta 2014!

Vuoden viimeinen

Paljetteihin verhoutuminen on aina ollut mulla vähän sellainen uuden vuoden perinne, ja tutut olisi pettyneet, jos mitään kimaltavaa ei ois löytynyt mun päältä. Toinen perinne on sulkakorvikset, mä taidan olla aina pukeutumisieni kanssa maailman ennalta-arvattavin.

Mä aloitan vuoden 2014 Johannalta. Mä tein yhden säälittävän perunasalaatin, mutta onneksi Johanna on tehnyt valtavan määrän kaikkea hyvää ruokaa. Korkattiin joululahjana saatu Jokeriviini, myöhemmin luvassa on tinan valua ja ennustamista, sekä samppanjapullon aukaisu. Älykäs ihminen olisi ostanut kertakäyttösamppanjalasit ulkona rakettien paukkeessa skoolailua varten. Minä en ole älykäs.

Etwas

Eilen suuria vaikeuksia tuotti valinta ifk-Jokerit-derby, ja nuorten Ruotsi-Suomi-derbyn väliltä. Ratkaisu oli helppo, pistettiin koneelta pyörimään se maaottelu ja telkkarista liigaa. Keskittyminen oli välillä vähän hankalaa, pääasiallisesti seurasin Jokereiden peliä, mutta kun niitä jänniä tilanteita tuli ihan peräjälkeen... Korkkasin Lennun tuliaispunkun, ja reilunkokoinen lasillinen kruunasi tuon hurjan lauantain.

Käytiin äidin kanssa Picnicissä sunnuntaikahvilla kahvitta. Ollaan molemmat kaikkea muuta kuin loistavia aikataulujen kanssa, ja kumpikin joutui juoksemaan tapaamispaikalle tuulispäänä, joten kuuma juoma ei napannut. Mä halusin maistaa talvipatonkia, ja se oli varmaan paras patonki mitä olen koskaan syönyt. En olisi itse osannut ajatella, että briejuusto ja kuivatut karpalot toimisivat yhdessä. Pitää kokeilla yhdistelmää joskus kotonakin.

Mä päätin antaa alennusmyynneille vielä yhden mahdollisuuden. Ja tämä oli viimeinen. Mä olen kehittänyt jonkinasteisen fiksaation neuleisiin, erityisesti ylisuuriin, joten kiva että muutama sellainen löytyi alennuksesta. Saatoin ostaa myös uuden takin, taas. Vielä ennen joulua olin epätoivoinen takkipulani kanssa, mutta onneksi apu on ostettavissa. Eipä tarvitse tänä vuonna hankkia enää yhtään takkia. Tuskin ensi vuonnakaan.