Etwas

Eilen suuria vaikeuksia tuotti valinta ifk-Jokerit-derby, ja nuorten Ruotsi-Suomi-derbyn väliltä. Ratkaisu oli helppo, pistettiin koneelta pyörimään se maaottelu ja telkkarista liigaa. Keskittyminen oli välillä vähän hankalaa, pääasiallisesti seurasin Jokereiden peliä, mutta kun niitä jänniä tilanteita tuli ihan peräjälkeen... Korkkasin Lennun tuliaispunkun, ja reilunkokoinen lasillinen kruunasi tuon hurjan lauantain.

Käytiin äidin kanssa Picnicissä sunnuntaikahvilla kahvitta. Ollaan molemmat kaikkea muuta kuin loistavia aikataulujen kanssa, ja kumpikin joutui juoksemaan tapaamispaikalle tuulispäänä, joten kuuma juoma ei napannut. Mä halusin maistaa talvipatonkia, ja se oli varmaan paras patonki mitä olen koskaan syönyt. En olisi itse osannut ajatella, että briejuusto ja kuivatut karpalot toimisivat yhdessä. Pitää kokeilla yhdistelmää joskus kotonakin.

Mä päätin antaa alennusmyynneille vielä yhden mahdollisuuden. Ja tämä oli viimeinen. Mä olen kehittänyt jonkinasteisen fiksaation neuleisiin, erityisesti ylisuuriin, joten kiva että muutama sellainen löytyi alennuksesta. Saatoin ostaa myös uuden takin, taas. Vielä ennen joulua olin epätoivoinen takkipulani kanssa, mutta onneksi apu on ostettavissa. Eipä tarvitse tänä vuonna hankkia enää yhtään takkia. Tuskin ensi vuonnakaan.

41 kommenttia

  1. Mistä löysit neulees? Ite koittanu ettii mut ei oo kivoi tullu vastaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cubukselta ja Lindexiltä. Musta taas tuntuu, että kivoja neuleita tulee liiankin usein vastaan ja joka paikassa. Mangossa on myös tosi paljon kivoja, Zarassa on aina aiemmin ollut, mutta mä en oo vielä kerinnyt tutustumaan.

      Poista
  2. Vooi kun oot nätti :)

    VastaaPoista
  3. Mitä tykkäät teidän uudesta sentteristä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs siinä, leppoisan näköinen pullaposki. Niitä ei olekaan vähään aikaan nähty sitten Teemu Pulkkisen laihdutuskuurin. Mä en ollu koskaan kuullutkaan mistään Ben Walterista ennen eilistä. Mä toivon että sillä riittää liike. Kurrin kommentit " nyt saadaan vahva aloittaja eli juuri sitä mitä joukkue tarvitsee" oli mun mielestä vähän koomisia, meillä on jo spagaati-Rekonen joka napsii huikealla prosentilla aloituksia. Mutta sentteriä toi joukkue on huutanut keväästä alkaen, ilmeisesti Jokerijohdossa vihdoinkin tajuttu että se Eaves ei tee yllätyspaluuta.

      Jos Walter epäonnistuu, joukkue on kusessa. Johdon kommenteista tulkitsin, että vahvistuksia ei enää ole tulossa. Typerä päätös. Mä toivon että Walter on rohkea ylöspäin ja käyttää keskikaistaa hyväkseen. Statistiikka kertoo, että AHL:ssa tulokset hyviä, NHL floppi. Lähtökohtaisesti haluisin parittaa Walterin Nagyn kanssa. Mielenkiinnolla odotan, noi on aina isoja riskejä noi joiden sopimus puretaan kesken kauden koska "ei vastaa odotuksia." Ennustan että joko floppi tai joukkueen tähdistöä, eli ei jää näkymättömäksi vaan erottuu joko hyvyydellään tai huonoudellaan.

      Poista
    2. Mitäpä jos jättäisit ennustelut vähemmälle ja tulisit itse katsomaan Ben Walterin kunnon Areenalle? Vaikka jo tänään?

      Poista
  4. Ihan luokattoman HIRVEÄT noi sun kuvat. Ekassa väännät naamaas ku sulla ois kusihötä ja rypistät epätasasta ottaas tahallaan. Tokassa taas löllöreidet hyllyy ja maha pömpöttää. Omakuvat pois!

    VastaaPoista
  5. Annika O.lla on ollut tuo neule eri värisenä ennen sinua päälläsi!! Miksi et suostu myöntämään että matkit häntä pukeutumisessa vaikka jäät tästä toistuvasti kiinni??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en edelleenkään ole kiinnostunut Annikan blogista enkä siitä minkälaisia vaatteita hän käyttää. Mun oma tyyli on niin tavis mitä olla vaan voi, joten ei mikään ihme, jos ostan samanlaisen vaatteen mikä jollakin muulla jo on.

      Poista
  6. Pliis allekirjoita tää!
    http://m.vauva.fi/mobiilikeskustelut/index.html#!/ketju/3906759/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en vauvapalstalla käy ja toivoisinkin että mulle ei toimitettaisi infoa keskusteluista siellä ja linkkejä sinne, vaikka keskustelu käsittelisikin minua.

      Poista
  7. Näin sut ihan varmasti eilen Helsingin jäähallissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näit väärin, en ollut paikalla vaan katsoin matsia kotona.

      Poista
  8. Oot tosi ym näkönen nois kuvis ja kauheen teennäinen. Inhottava olo tulee jos kattoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ym mikä? :D Älä katso niin pysyy olo hyvänä :)

      Poista
  9. Hyvä että toi ruma naamakuvas hyppää ekana esille ni ehtii sulkea ja jättää postauksen lukematta ja välttyy mielensaastumiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten sitten osasit kirjoittaa kommentin lukematta? Mielikuva sinusta huutamassa järkytyksestä ja skrollaamassa salamannopeasti sivun loppuun jakamaan kauhunhetkesi :)

      Poista
  10. Ei plz enää noita paskalaatuisia kuvia!! Osta järkkäri jos haluat pitää luvallista blogia, tai sit kuvat kokonaan pois. Mut älä pakota ihmisiä kattonaan noin huonolaatuisia kuvia. Menetät lukijoita tällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joku lukija ei hyväksy mun iphonelaatuisia kuviani niin menköön menojaan. Mä en näe mitään järkeä siinä että ostan kalliin järkkärin, jolle ei olisi muuta käyttöä kuin tämä blogi. Ja en halua pitää kuvatonta blogia.

      Poista
  11. Missä toi kuva on otettu? Ei ainakaan teillä missään ku on vino katto.

    VastaaPoista
  12. Ootko ikinä harkinnut botoxia tohon ohuttakin ohuempaan ylähuulees? On myös aika epäsymmetrinen, pieni muotoilu tekis naamastas paremman näkösen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt botoxia sentään, mutta kollageenia tai restylanea useinkin. Tiedostan itsekin ylähuuleni ongelmat, mutten vielä ole ottanut itseäni niskasta kiinni ja käynyt tekemässä asialle jotakin.

      Poista
  13. Rikosilmotus olis paikallaan jo. Tää on aivan kamalaa lukee näitä, voimia iida :( millasen takin löysit? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi saamani kommentit eivät täytä rikoksen tuntomerkkejä. Mä jaksan kyllä :) ostin mustan villakangastakin puoleenreiteen nahkaisella kauluksella.

      Poista
    2. Mustakin nämä kommentit on joillakin todella aliarvoisia ja ihmettelen miten joillakin riittää aika jatkuvaan negatiiviseen kitinään. Ne vissiin kertoo aika paljon kommentin antajan luonteesta ja elämänsisällöstä. Muuta en voi ajatella.

      Poista
  14. Kuka tää Lennu on? Poikaystävä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lennu on varmaan jokerifani kun on sun kaveris? Onko ihan oikee ristimänimi Lennu vai onko väännös lempinimi jostain hienommasta nimestä niinku Lennart Leonard Leevi tms? Vai jostain muusta syystä? En voi mitään mutta ekana tulee mieleen et kyseessä ois Lennart Petrel :D

      Poista
    2. ahahahahahhahahahahahahahahahah kun kuulin tästä ::DDDDDD

      t. lennu

      Poista
    3. Lennuna mä loukkaantuisin syvästi siitä ettei voi olla sun poikaystävä :c :D t.johan

      Poista
    4. Ei nää oo niin yksinkertaisia asioita :)

      Poista
    5. Poistin sit näköjään vahingossa oman kommenttini tästä :D ei ole Petrell kyseessä ja on jokerifani, mutta mun kaikki kaverini eivät ole jokerifaneja tai edes pidä jääkiekosta. Lennu on väännös oikeasta nimestä. Jopas ihmisiä kiinnostaakin mun ystävät :)

      Poista
  15. Annika O.lla on ollut tuo neule eri värisenä ennen sinua päälläsi!! Miksi et suostu myöntämään että matkit häntä pukeutumisessa vaikka jäät tästä toistuvasti kiinni??

    Miten naurettavan lapsellinen joku voi olla?? Tai no ehkä kyseessä on joku ala-asteikäinen murrosikäinen pentu. Koita Iida kestää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ilmeisesti pitäisi joka kerta, kun aion ostaa uusia vaatteita käydä selailemassa koko Annikan blogi läpi ettei hän vain satu mitään etäisesti hankintaani muistuttavaa. Ja samalla varmaan jokainen Suomen blogi.

      Poista
  16. Onks sulla vai paljonkin miespuolisia lukijoita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, mulle ei loppupelissä ole mitään väliä lukijoideni sukupuolella. Kuka saa mitäkin blogista irti :)

      Poista

Toivottavasti jätät edes jonkinlaisen puumerkin käynnistäsi :) Pyrimme vastaamaan kaikkiin kommentteihin!

Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, tai kommenttisi on herjaava, loukkaava tms. älä tule tänne tai mene muuallekaan vinkumaan kun epäasiallinen kommenttisi on poistettu.