Kiekkomasennus

Lätkän MM-kisat alkoivat Suomen osalta tänään, ja mun kiinnostus on huipussaan. Jokainen blogia pidempään seurannut tietääkin, että jääkiekko on mulle erittäin lähellä sydäntä. Tänä vuonna joukkue ei sytytä, siellä on yhden, ehkä jopa amputoidun käden sormilla laskettava määrä mulle mieluisia pelaajia. Muutenkin nämä olympiavuoden MM-kisat tuntuvat aika turhilta ja väkisinvedetyiltä. Miten maajoukkuehoopoilusta jaksaa innostua uudestaan vain parin kuukauden tauon jälkeen?

Yleensä mä olen tehnyt kunnon kisakatsomoeväät lätkäpeliä varten, useimmiten maaotteluissa vielä vastustajamaan ruokakulttuuria kunnioittaen. Olen katsonut Kanada-pelejä vaahterasiirappijäätelön kanssa, Ruotsi-otteluita lihapullia syöden, ja vastustanut Sveitsiä fondue-padan äärellä. Latvia-peli olisi antanut mahdollisuuden esimerkiksi kuminajuuston ja manna-jälkiruuan tekemiseen. No minä tein kanakeittoa. Jännittävää. Ja kun kävelin peilin ohi, huomasin, että mun tänpäiväiset kotiröntöt ovat keltaiset shortit ja sininen toppi. Oikeasti, Suomi pelaa avausotteluaan ja mä olen puketunut Ruotsiksi.

Pieni kontrasti saattaa esiintyä mun änäri- ja MM-kiekon katselemisessa. Kun Minnesota teki noin seitsemän aikoihin tänään aamuyöstä maalin, mä päästin ilmoille muutaman kovaäänisen kirosanan ja heitin koristetyynyn päin vaatekaappia true badass-elkein. Kun Latvia teki tasoitusmaalin, totesin kutakuinkin jaa ja Suomen aloittaessa ylivoiman, ajattelin että nyt on hyvä hetki tiskata. Ja Huhtalan myllynpoikasen jälkeen päätin lähteä äidille. Ehkä se innostus syntyy vielä. Väkisin en aio yrittää.

Loppukevennyksenä hauska Latvia(kin)-aiheinen vitsi olympialaisten ajalta: 10 More Medal Events for Sochi Olympic Hockey

The “Best Performance (Non-Player Category)” Event, Silver: Ted Nolan

Before being hired by the Buffalo Sabres in November, Nolan was working as the coach of Latvia’s national team. Months later, many fans were probably surprised to realize that he’d kept that job. But he guided the tiny nation to its best finish ever, including a playoff win over favored Switzerland and a near-upset of Canada in the quarterfinals. If he can do this much with a roster that only had one NHL player, imagine what he can do in Buffalo, where he has like three.

Blandad

Mä olin lapsena kovasti ihastunut Simo Taikuriin. Oltiin muistaakseni ihan livekeikalla, kun onneton Simo meni ottamaan jokerihatun pois päästään, ja alta paljastui tavallinen suomalainen blondi pehko. Luulin, että se jokerihattu olisi kasvanut taikurin päässä kiinni. Kyseisessä miehessä ei ollut mun silmissäni enää mitään kiinnostavaa, ja ihastus kuihtui pois.

Varmaan yksikään toinen vertaus ei ärsytä mua niin paljon, kuin Forrest Gumpin suklaarasiavertaus: "Life's like a box of chocolates, you never know what you're gonna get." Ellet sitten ole lukutaidoton tai täysin sokea, mikset katsoisi suklaarasiasi pohjasta tai sisäkannesta mitä juuri tuonmuotoinen konvehti sisältää? Jos pikkaisen jaksaa nähdä vaivaa, tietää tasan tarkkaan mitä sieltä suklaarasiasta saa.

Mulla on pieni fiksaatio leijonapatsaisiin. Jos mulla on joskus oma piha tai portti, tökkään sinne ehdottomasti ison hienon leijonapatsaan. Tai kiillotetut kupariset takanreunalle. Rooman matkallakin kuvasin reilusti yli kymmenen erilaista leijonapatsasta, olin varmaan jokaisen kohdalla kamera kädessä.

Olen vallan mahdottoman hyvä suunnittelemaan ja listaamaan asioita. Toteutus vain menee ontuen sieltä missä aita on matalin. Esimerkiksi, olen yrittänyt opetella maalaamaan akvarelleja, ja suunnittelen aina tarkasti etukäteen, kuinka tohon tulee tiffanynsinistä joka liukuu sitruunankeltaiseen, vaan arvata saattaa kuinka hienosti sen osaan toteuttaa (vihje: en edes yritä.) Tai jos lähden matkalle, teen valmiin, kauniisti koristellun listan mukaantulevista vaatteista ja miten yhdistelen ne minäkin päivänä. Mihin kellonaikaan voin avata takin, vaihtaa kengät tai solmia neuleen vyötärölle. Enkä koskaan noudata omia listojani.

Syön tyytyväisenä hymyhuulin kaikkea ruokaa, paitsi pinaattikeittoa. Tykkään kuitenkin pinaatista sellaisenaan ja kaikissa muissa muodoissa, joten on aika käsittämätöntä, että keittomuoto saa mut kavahtamaan vastenmielisyydestä. En ymmärrä miten keittämällä pinaattia, maitoa ja jauhoja saadaan kattilallinen ydinjätettä.

Lapsena kiukuttelin käytännössä kaikesta ruuasta ihan periaatesyistä, ja mulle sanottiin, että aikuisena saat sitten syödä mitä tahdot. Vaikka mä en ole nirso, olen pitänyt tosta aika tiukkaan kiinni, enkä osta juurikaan peruselintarvikkeita. Minä ostan vuonankaalia mieluummin kuin salaattia ja kirsikkatomaatteja enkä tavallisia. Ja ennemmin quinoaa kuin riisiä ja bataattia kuin perunaa.

Painan kaikki tärkeät numeroyhdistelmät, kuten ovikoodit ja tunnusluvut mieleen jääkiekkoilijoiden pelinumeroiden avulla. Esimerkiksi mun puhelimen suojakoodi alkaa Moses, Johannan ovikoodi Lindbohm-Selänne ja meidän isän ovikoodi Datsjukplusväänänen.

Olen maailman huonoin kaikkien kampausten kanssa, ja sysään homman mieluiten aina muiden harmiksi. Tää postauksen kuvissa näkyvä kampaus on oikeasti varmaan ensimmäinen kampaukseksi luokiteltava mitä olen itselleni tehnyt, yleensä kyllästyn väkertämiseen ihan muutamassa minuutissa ja viskaan kaikki hiukset vain epämääräiselle nutturalle.

Mulle tulee aina välillä Facebook-kaveripyyntöjä randomeilta. Mä en ikinä raaski hylätä ja poistaa (saati hyväksyä) sitä kaveripyyntöä, vaan jätän sen roikkumaan, ja mulla onkin joku 94 kaveripyyntöä odottamassa vastausta. Tosin nykyään vain kaverien kaverit voivat lähettää mulle kaveripyyntöjä, joten toi randompyyntöjen määrä on vähentynyt radikaalisti. Joku Ögötchül Bögötchül (nimi on saatettu muuttaa) on odottanut kohta kolme vuotta että mä hyväksyisin sen kaveripyynnön. Not gonna happen.

Peer Gynt

Äidillä on synttärit viikonloppuna, ja mä päätin, että juhlitaan vähän etukäteen. Vein hänet tänään Kansallisoopperaan katsomaan Peer Gyntia. Arki-ilta nyt sopii meille kummallekin viikonloppua paremmin, ja samalla vältytään kaikelta kilpavarustelu-pukudraamalta. Vaikka mun mielestä on aina parempi yli- kuin alipukeutua, ajatus iltapuvun ostamisesta ja kampaaja-meikkaajakäynnistä yhtä näytöstä varten tuntuu absurdilta. Parempi mennä niillä, mitä on jo hankittu. Ikävä kyllä mun ainoat iskemättömät sukkahousut eivät olleet ohuet ja läpikuultavat, harmittelin sitä koko päivän.

Mulle ei ollut tarkalleen selvillä minkälainen spektaakkeli (alun perinhän Peer Gynt oli näytelmä) kyseessä olisi, enemmän balettia vai oopperaa? Enkä oikeastaan vieläkään tiedä, balettinahan tuota markkinoidaan. Mutta spektaakkeli on hyvin kuvaava sana. Tuskin olen aiemmin nähnyt esitystä, joka kiinnittää huomioni noinkin kokonaisvaltaisesti.

Mä olen aika rutinoitunut teatterikävijä, mutta sekä baletti että ooppera ovat mulle vieraampia kulttuurimuotoja. Kumpaankaan en ole tutustunut Suomessa, vaan ulkomailla: klassinen Taikahuilu Wienin Valtionoopperassa ja Don Quijote-baletti Pietarin Mariinski-teatterissa. Mutta vaikka omakohtaiset kokemukset ovatkin jääneet vähälle, en voi sanoa ettenkö pitäisi kummastakaan taiteenlajista. Ja koska tiedän äitini pitävän Peer Gyntistä teoksena, en keksinyt yhtään hyvää syytä jättää lippuja ostamatta.

Peer Gynt oli kaunis. Ja vaikuttava. Varmaankin kaikille tuttua, ajoittain groteskiakin tarinaa vietiin eteenpäin näyttämöllä niin tanssien, kertoen, kuin laulaenkin - soolona ja kuorona. Jos tarina ei ole tuttu, suosittelen ehdottomasti lukemaan sen etukäteen, muuten juoni jää turhankin avoimeksi. Visuaalisesti esitys oli ihan omassa luokassaan päähenkilöiden puhuvine ja tanssivine sivupersoonineen, ajoittain jopa futuristisine lavasteineen ja hiekalla peitettyine näyttämöineen. Ja tulkittavaa, sitä jäi paljon.

Käytiin syömässä ennen esitystä Korjaamon Sushibar + Winessa. En ollut aikaisemmin tajunnut, että kyseinen ketju on kansoittanut koko Helsingin. Ja että mä olen aikaisemminkin ruokaillut ketjussa, vaatimattomasti elämäni parasta sushia - kohta kaksi vuotta sitten Linnanmäellä. Oli jo aikakin ottaa uusinta.