Hyvä aamu

Paolo Nutini - Jenny don't be hasty

Etten sanoisi, erittäin hyvä aamu.

Ensinnäkin, mä menin aamulla kuuden aikaan lenkille. On hyvin harvinaista, että herään noin aikaisin, ja vielä harvinaisempaa on, että mä harrastan urheilua. Mä meen juoksemaan vain silloin, kun satun vihaamaan suuresti itseäni, kuten tänä aamuna herätessäni. Eräänlaista itsetuhoisuutta siis tuo kipittelykin. Selvisin hengissä, ja mieli tuntui paljon kirkkaammalta.

Ennen mä en koskaan syönyt aamupalaa. Tuurilla nappasin jonkun omenan näkkärin tomaatin matkalla hotkittavaksi, usein ei senkäänlaista aamupalaa. Ei, ellei joku ollut sitä valmiiksi varannut vartavasten minua varten. Nykyään tuntuu, etten muuta syö kuin aamiaista.

Tänään tein lettuja, pannukakkuja, mitä noi nyt onkaan. Ensimmäistä kertaa itse! Mä en lähtenyt koskaan mukaan joka puolella tuuban täydeltä soineeseen banaaniletutfitnessjeejee-villitykseen, en ole ikinä maistanut ja tuskin tulen maistamaankaan, sillä mulle riittää ihan tavalliset letut. Mä sentään käytin niissä ruokosokeria ja paistoin kookosrasvassa! Sydämenmuotoisella pannulla!

Aamupalaksi siis pannukakkupinon koristeeksi aprikoosia, vadelmahilloa ja mustikoita. Mulla on pelkkiä pakastemustikoita, enkä edes pidä niistä. Tuoreet mustikat vaan näyttävät kadonneen jonnekin metsistä. Erittäin hyvä tee korvaa sentään tämänkin puutteen.

Mä oisin tahtonut jatkaa hyvin alkanutta aamua ulkona nauttien viimeisistä kesäpäivistä, mutta saankin leikkiä hetken lapsenvahtia ja syventyä suhteellisen tasokkaaseen novellikokoelmaan. Muuhun ei olisi enää aikaa.