Perunahaaste

Mun faktapostauksessa ilmoittamani perunan ostamatta jättäminen herätti paljon paitsi sensuroitua vihaa, myös pyynnön tehdä ruokaa siitä välttelemästäni perunasta. Mähän pystyn ihan hyvin syömään perunaa, muut hiilihydraatit vain maistuvat mulle paremmin. Ei siis mitään syytä olla tarttumatta haasteeseen.

Koska keskiviikko alkaa koolla, se on kalapäivä. Mä tein balsamico-hunajamarinoitua lohta ja timjamilohkoperunoita. Vuohenjuustosta en ole vieläkään päässyt yli, joten se pääsi vaihteeksi osaksi salaattia. Kuvat ovat auringonlaskun värittämiä, mun ruokailu venyy usein vuorokauden viimeiselle neljännekselle.


Esitellään samassa postauksessa feta-pinaattipiirakka, jonka tein eilen kisakatsomoevääksi. Katsoin serkun kanssa näiden MM-kisojen ensimmäisen kokonaisen otteluni, aika hyvin intohimoiselta jääkiekkofanilta... Kyseinen piirakka on kotoisin niinsanotusta selkärangan reseptiarkistosta, ja tehdään aina näppituntumalla. Ikinä en ole mitannut raaka-aineita, vaan aina olen vetänyt silmät kiinni sinne päin-tyylillä. Silti piirakka onnistuu taianomaisesti joka kerta!

15 kommenttia

  1. Piät ittees vitun kovana lätkäfanina, mut eka ei suomi-venäjä matsi eht:ssä kiinnosta ja sit mm-kisatki on tylsät. Vittu mulla meni se kova fanitus kohta nyt pikkusen ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Vitun kova' nyt onkin aika voimakas ilmaisu. EHT-matseissa ei nyt ole käytännössä mitään panosta, joten niitä voi keskittyä katsomaan puhtaan analyyttisesti stressamatta koko ajan, mitä hirveää tapahtuukaan jos toi Venäjä alkaa jo pyörittämään.

      Suomen maajoukkue tänkertaiseen Skoda Cupiin oli mulle valtava pettymys. Sitten kun siellä vielä fleguillaan ja höntsäillään selvästi alle oman tason... Kaikkea "jääkiekko"-nimikkeen alla myytävää paskaa ei tarvitse niellä.

      Poista
    2. Mä oon iida sun kanssa samaa mieltä. Mä oon harrastanu lätkää 15vuotta, joten ymmärrän siitä kyllä jotain(koska kaikki anot alkaa varmaan kertomaan mulle isänmaallisuudesta). Tän vuoden lätkäjoukkue on aloittanut surkeasti ja toivon tosissaan että touhu alkaisi näyttää pian jääkiekolta. Tämän päivän valkovenäjäpeli kertoo aika paljon joukkueen häsläämisestä..

      Poista
    3. Mikä into ihmisillä on ollut haukkua sun jääkiekkotietämystäsi tällä viikolla? Tämäkään idiootti ano ei ole tainnut lukea sun jääkiekkopostauksiasi ja erityisesti kommentteja, joissa analysoit pelejä kun viitsii väittää jotain noinkin älytöntä :D

      Poista
    4. Isänmaallisuus jääkiekosta puhuttaessa on aina se viimeinen oljenkorsi kun vastapuoli ei osaa enää perustella väitteitään "sä oot niin epäisänmaallinen kun et tykkää siitä mitä Suomen edustajat tekee, häpeä ja muuta Ruotsiin!"

      Ja en tiedä itsekään miksi yhtäkkiä mun jääkiekkofanituksen kimppuun on hyökätty, mietin itse samaa eilen. Julkaisemattajättämäni kommentit kertoisivat vielä karumpaa kieltä. Ilmeisesti mua vaan yritetään ärsyttää haukkumalla asioita jotka ovat mulle tärkeitä :D

      Poista
    5. Oon kyllä lukenu sun lätkäpostauksia ja aika laajastikkin, en mä muuten tänne tulis huutelee:D Ne on vaa sellasia, että niille jotka ei lätkää kovin paljo seuraa kulostaa, että oot joku alan kovempiki asiantuntija. Mut sit jos ite ymmärtää lätkästä jotai nii huomaa että noi sun kommentit on vaa jotain huuhaa kerron mitä oon kuullu puhetta. Ja nyt varmaan säkin niinku ah niin monet muut, jotka on haukkunu ton mm-joukkueen maanrakoon niin alkaa hurraa et torilla tavataan!

      Poista
    6. Maallikkohan voi nyt pitää vaikka Petteri Sihvosta suurena jääkiekkoguruna, joten ehkä mäkin menen joillekin täydestä. "Kerron mitä oon kuullu"-puhetta? Kukakohan syväkurkku mulle on jotain jääkiekosta laulanut? Tottakai mä tykkään jutella aiheesta ihmisten kanssa, ja laajentaa ymmärrystäni aiheesta. Toisilla ihmisillä on usein pointteja, joita en itse ole koskaan osannut huomioida. Esimerkiksi sun kanssa olisi hauskaa ja mielenkiintoista jutella joskus enemmänkin lätkästä, vaikutat siltä, että sulla olisi räväkät mielipiteet ja omaperäiset näkökannat.

      Torille on vielä kahden voiton verran matkaa, katsotaan sitten sunnuntaina :)

      Poista
  2. Teitkö nuo lohkoperunat ite? :) millä ohjeella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein, ihan maalaisjärjellä :D Pesin ne perunat hyvin ja jätin kuorimatta, pilkoin lohkoiksi, laitoin kannelliseen kulhoon perunat, reilun lorauksen oliiviöljyä, kourallisen timjamia ja suolaa ja pippuria. Kansi kiinni ja ravistelua. Kaadoin öljyiset perunat pellille leivinpaperin päälle ja paistoin uunissa 225 asteessa kunnes perunat näyttivät tollaisilta vähän ruskettuneilta.

      Poista
  3. Millä tuon pinaatin vois korvata tuossa piirakassa? Ja oisko sulla ohjetta tuohon piirakkaan?
    Kiva blogi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parsakaali mulle tulee ekana mieleen korvaavista :) Mä voin tehdä vaikka ensi viikon puolella taas reseptipostausta tosta piirakasta.

      Poista

  4. oliko se rauma piirakkaa ?

    t. lennart

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä samaa :) Tosin kirsikkatomaateilla tällä kertaa

      Poista
  5. Miten lohi valmistettu, paistettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ensin lillutettu balsamico-hunajaseoksessa jonka jälkeen paistettu marinadissa.

      Poista

Toivottavasti jätät edes jonkinlaisen puumerkin käynnistäsi :) Pyrimme vastaamaan kaikkiin kommentteihin!

Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, tai kommenttisi on herjaava, loukkaava tms. älä tule tänne tai mene muuallekaan vinkumaan kun epäasiallinen kommenttisi on poistettu.