Parempi avokadopasta

Kerrassaan ylimielinen otsikko, mutta tälle on syynsä. Kokkasin the avokadopastaa ensimmäisen kerran pari vuotta sitten, hypetyksen ollessa kuumimmillaan. Petyin, pasta ei maistunut mitenkään maailmaamullistavan ihmeelliseltä eli mulla on varmaan suussa jotain pahasti vialla. En kuitenkaan ollut mielipiteeni kanssa yksin, jokainen konsultoimani ystävä, sukulainen ja puolituttu on ollut sitä mieltä, ettei pasta täyttänyt odotuksia. Koska mä tykkään avokadoista, päädyin varioimaan soossista enemmän oman makuni mukaista.

KAHDELLE:

2 avokadoa

1 lime

80 g pecorinoa

1-2 valkosipulinkynttä

1/2 ruukkua basilikaa

kourallinen pinjansiemeniä

1 rkl oliiviöljyä

mustapippuria

pastaa

Avokadojen tulee olla kypsiä, eli hellästi painaessa avokadon tulisi antaa joustavasti periksi. Toinen keino on nypsäyttää "nuppi" avokadon päästä pois kuten täällä, mutta mä törmään kaupoissa usein jo valmiiksi nypittyihin avokadoihin.

Halkaise avokadot, poista kivi ja kuutioi ne kuoressaan vetämällä pysty- ja vaakasuoria viiltoja voiveitsellä. Koverra ristikoidut avokadot suoraan tarjoilukulhoon, ja purista limetinmehu päälle.

Raasta juusto. Tollaisen määrän raastaminen on sangen pitkäjänteistä hommaa, eli jos on kärsimätön kuten minä, suosittelen valmista raastetta. Pecorinon voi ihan hyvin korvata parmesaanilla joko kokonaan tai osittain, mä yritän välttää ruokavaliossani lehmänmaitotuotteita jonka takia käytin pelkkää pecorinoa.

Hienonna basilikanlehdet, pinjansiemenet ja valkosipuli todella pieneksi. Valkosipulia voi laittaa oman maun mukaan, kuitenkin kohtuuden muistaen. Tämähän on avokadopastaa eikä valkosipulipastaa. Mä tykkään valkosipulista, joten laitoin kaksi kynttä.

Sekoita juustoraaste, hienonnetut basilikat, pinjansiemenet ja valkosipulit avokadojen joukkoon. Lisää öljy ja pippuri. Anna tekeytyä jääkaapissa noin 15 minuuttia.

Pastan keittäminen kannattaa ajoittaa siten, että kypsän pastan ehtii sekoittaa kuumana tekeytyneen kastikkeen joukkoon. Keitä pasta voimakkaasti suolatussa vedessä al dente, eli noin 80% suositellusta keittoajasta.

Ota talteen puolisen desiä keitinlientä, ja valuta pasta. Kaada niin pasta kuin liemikin tarjoilukulhoon ja sekoita. Mä sain toisen ruokailijan, joten siirsin puolet kastikkeesta toiseen kulhoon, johon sekoitin puolet pastasta. Jos tykkäät koristella ruokaa, koristele! Itse vedin varman päälle, ja halkaisin vain kirsikkatomaatin ja nypin pari lehteä basilikaa, jotka asettelin annoksen pinnalle.

8

Eilen oli Teemu Selänteen viimeinen runkosarjapeli. Mä olin viikonlopun jälkeen rättiväsynyt ja univeloissa, ikinä ei ole ollut yhtä vaikeaa herätä keskellä yötä katsomaan änäriä. Vaan ei tollasta spektaakkelia voi jättää välistä! Mä olen yrittänyt opetella syömään terveellisesti (suomeksi: laihduttaa) joten tein pitsaa ilman juustoa kaapin ja pakastimen aarteista. Täytteenä kebablihaa, sipulia ja chiliä, tomaattikastikkeen jaksoin keittää itse. Enpä ole ikinä nähnyt yhtä surullista pitsaa.

Lievästi urheiluromantikkona ja hyvin itkuherkkänä tota peliä oli tunteikasta, jopa vaikeaa katsoa. Silmät sumeni melkein jokaisesta thank you-plakaatista ja selostajan maininnasta, ja pelinjälkeiskarkelot oli yhtä kyyneltä. Selänne on aina pelannut siellä kun mä olen änäriä seurannut, se on pelannut siellä jo ennen mun syntymää. Tuntuu absurdilta, että viime hetket NHL-jäillä olisivat nyt käsillä. Kiitos Teemu.

Terveellisestä syönnistä puheenollen... Mun ja äidin viikottaiset kahvihetket ovat olleet vähän kiven alla viime aikoina. Tosin äidin kymmenen minuuttiakin on nykyään kolme varttia, joten viikko voi ihan hyvin olla kymmenpäiväinen. Mä en ollut syönyt päiväsaikaan mitään, eli suuntana oli Picnic. Mä olen altis kaikille uutuushypetystarjouksille, joten valintana oli tollainen kana-jalapenotäytteinen parilaleipä, jolla oli joku latinoperäinen nimi. Äiti kehui ihan ääneen "ihana nähdä että sulla on nälkä!" Aivan kuin mulla ei koskaan olisi.

Onnistuin hommaamaan viime viikolla jalkapohjaani (mun kenkävalinnoilla ehkä se epätodennäköisin paikka!) hamsterinkokoisen rakon, joka ei ole ymmärtänyt poistua tahi puhjeta. Iskin tänään sen päälle rakkolaastarin, joka taisi suututtaa ton saatanan ihan huolella. Mun liikkuminen on nyt kaikkea muuta kuin Usain Boltin luokkaa ja näytän lonkkavikaiselta gorillalta kävellessäni. Kilometrin kipittelyssä mieltäylentävässä tihkusateessa kesti melkein neljäkymmentä minuuttia, ja tähänhän ei ole syynä se, että mulla olisi huono kunto. Asioita joita en yleensä edes ajattele: olisipa auto.

Party on!

Viikonloppuna juhlittiin jälleen synttäreitä, tällä kertaa Lotan. Näillä näkymin myös viimeiset synttärit vähään aikaan, johan tässä onkin viimeiset puolitoista kuukautta saanut rampata syntymäpäivillä. Seuraava putki on jälleen syys-lokakuun vaihteessa, jolloin suurin osa isän puolen sukulaisista on päättänyt syntyä.

Mä unohdin ottaa kuvia valoisaan aikaan ja itse juhlista, josta kertoo se, että postauksen kuvamateriaali ei ole kummoinen. Ja se, että mulla oli sunnuntaiaamupäivällä vielä 54 prosenttia akkua jäljellä.

Myös juhlimistyylini on rauhoittunut huomattavasti teinivuosista. Siinä missä viisi vuotta sitten olisin todennäköisimmin löytänyt itseni boolimaljasta leikkimästä sukellusvenettä, nyt istuin tuntitolkulla kavereiden kanssa kylmässä saunassa, vaatteet päällä kuunnellen YUPta, kunnes menin olkkariin katsomaan änäriä. Oikeasti mulla oli tosi hauskaa.

Ne, jotka vakoilevat mun instagramiani, ovatkin jo nähneet mun uuden tatuoinnin. Pahoittelen toisen kuvan lohkeillutta kynsilakkaa, kelmeää aamuvalaistusta ja rasvaamatonta leimaa, tää on vasta paranemisvaihe. Onnistuin saamaan todella nopeasti ajan Liskogalleriasta, ja kävin sieltä ottamassa kolmannen ja todennäköisimmin myös toiseksi viimeisen leimani.

Olen pitkään harkittuun ja nopeasti toteutuneeseen tatuointiini äärimmäisen tyytyväinen, ei epäilystäkään missä mua tullaan jatkossakin leimaamaan Suomessa. Ja avataan noita numeroita vielä sen verran, että ne merkitsevät mulle muutakin kuin lempipelaajani pelinumeroa.