Vuosikatsaus

Tämä tulee olemaan kuun viimeinen V-kirjaimella alkava otsikko. Vaikka blogi ei ole ollut edes puolikasta vuodesta 2013 pystyssä, päätin kirjoittaa pienen katsauksen koko vuodesta, tai sen kohokohdista. Lukijatkin pääsevät vähän vilkaisemaan minkälaista mun elämä on ollut ajalta ennen blogia.

Tammikuun parasta antia olivat lukuisat koti- ja ravintolaillat sukulaisten ja ystävien kanssa. Leenan kanssa edustettiin Tampereella, joka on varmaan hauskin vierasmatka missä olen ollut mukana. Helmikuussa värjäsin hiukset tosi tummiksi - mulla ei ole koskaan aikuisiällä ollut yhtä tummaa tukkaa. Pidettiin Johannan kanssa kahden hengen NHL-bileet, kyseessä oli Johannan ensimmäinen kokonainen NHL-ottelu. Ostin uuden parhaan ystävän, MacBook Airin.



Maaliskuu oli superkylmä. Juhlittiin Johannan 22-vuotissynttäreitä ja löysin kadoksissa olleen mäkihyppyinnostukseni Salpausselän kisoista. Astuin kausikorttiomistajien ylvääseen joukkoon. Leivoin ensimmäistä kertaa elämässäni pullaa ja söin poikkeuksellisen paljon avokadoja. Kuukauden viimeisinä päivinä tuli megapettymys Jokereiden play off-taipaleen loppuessa lyhyeen.



Huhtikuussa en suostunut laskemaan jääkiekkoa kesälomille, vaan kehitin NHL:ään suuren riippuvuussuhteen. Luin ruotsiksi poikkeuksellisen paljon ja podin lievää Diorrakkautta. Opettelin syömään riisiä ja söin elämäni suurimman pitsan. Seurattiin myös Unitedin taivalta kohti 20:tta mestaruutta, naurettiin Zorro-Torresille ja vietin mahdollisimman paljon aikaa mukavissa kotivaatteissa.



Toukokuussa lähdin vappua karkuun yllättävälle ex tempore-lomalle Barcelonaan. En käyttänyt varmaan sanaakaan englantia lomani aikana, vaikka en ole koskaan opiskellut espanjaa. Barcelonan kohokohta oli ehdottomasti Mestareiden Liigan neljännesfinaaliottelu paikan päällä. Elin tiiviissä rakkaussuhteessa meren kanssa. Toukokuuhun mahtui myös jääkiekon MM-kisat. Poskessa #21 sydämessä puhtaista ironiasyistä.



Kesäkuun ensimmäisen puoliskon olin hyvin kipeä, ja käytännössä asuin äitini luona mitä en rampannut sairaalassa. Chicago voitti Stanley Cupin. KHL-uutinen shokeerasi, ja Johanna vaalensi mun hiukset. Pidettiin kahden päivän NHL Entry Draft-bileet ja syötiinkin reippaasti.



Heinäkuussa tarjosin naapurille ruokaa ja kummitäti otti kissanpennun. Aloitin kirjoittamaan blogia. Vietin hyvin vähän aikaa kotona, valtaosan kuukaudesta olin tien päällä, pääasiallisesti Helsingissä. Festaroitiin äidin kanssa. Muistelen edelleen kaiholla kesäisessä ulkoilmassa syötyä lempiruokaani, sushia. Sain rakkauskirjeen Hjallis Harkimolta. Podin meri-ikävää ja nautin auringonlaskuista.



Elokuussa juhlin Malmilla niin Janne Lahden paluuta Jokereihin kuin Teuvo Teräväisen tulokassopimusta Chicago Blackhawksin kanssa. Jälleen kulutin paljon aikaa Helsingissä ja otin toisen tatuointini. Kävin Töölössä elämäni ensimmäisessä asuntonäytössä. Vietettiin Mymmelin kanssa aikaa Virenojalla ja grillattiin joka päivä. Tein paluun niin hevosen selkään kuin takaisin Areenalle.



Syyskuu oli kuukausi, jolloin söin pelkästään vegaaniruokaa. Haaste oli lopulta helpompi kuin oletin ja olin myös aikaani edellä - lihaton lokakuu tuli vasta kuukauden päästä kaikille muille halukkaille itsensäkiduttajille. Olin moneen otteeseen kuumeessa, ja surin sadetta. Juhlittiin mun nimipäiviä, kuin myös liigakauden alkua Raumalla, Suomen epäkohteliaimmassa kaupungissa.
Lokakuussa aloin kärsiä syysmasennuksesta ja jääkiekkoturhautumisesta. Söin tähänastisen elämäni parhaan annoksen Glogatan 4:ssä. Vietettiin Johannan kanssa Helsinkiviikonloppua, ja edustin lukuisissa sukujuhlissa.



Marraskuussa kävin suuria niin fyysisiä kuin henkisiäkin taisteluja Ikean kanssa. Otettiin äidin kanssa tavaksi mennä vähintään kerran viikossa kahville. Nautin Ismo Alangon huikeasta keikasta. Opiskelin motivoituneesti venäjää ja koin uudelleenrakastumisen makuuhuoneen verhoihini. Kävin vuoden ensimmäisen ja ainoan kerran kampaajalla.



Joulukuun alku meni täysin fiilistellessä joululeffojen parissa ja söin epäterveellisesti. Mä en ole koskaan aiemmin juurikaan tykännyt jouluelokuvista, mutta tänä vuonna viihdyin muidenkin kuin The Nightmare Before Christmasin parissa. Tein Leenalle ja Annikalle meksikolaista kanakeittoa. Nautin, kun Jokerit pöllytti pelikaanisulkia ihan urakalla. Koristelin kotia joulukuntoon ja lähes itku kurkussa yritin neuloa joululahjoja. Vedin glögioverdoset, ja juhlin syntymäpäiviäni. Vuoden viimeiset päivät menivät jääkiekon parissa, niin Jokereiden kuin leijonanpentujenkin kanssa.

45 kommenttia

  1. Sulle sopii niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin 100 kertaa paremmin tumma tukka - blondina näytät idiootilta ja aivottomalta :( värjää takas tummaks

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En värjää, oon jo melkein saanut oman värini kasvamaan takaisin päähän ja haluan pysyä siinä.

      Poista
  2. Jaa että ruoka ollut sulla joka kuussa kohokohta. Sen kyllä huomaaki ku oot noin läski.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään :D Ruoka on hyvää ja mulle tärkeä asia

      Poista
  3. No eipä tosta sun tatuióintikuvasta saa mitään selvää. Siksakviiva-are you serious?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En halua julkaista blogissani kuten en missään muuallakaan siitä tarkempaa kuvaa, ainakaan toistaiseksi. Se on mun EKG-käyrä.

      Poista
  4. Olet toukokuun jälkeen alkanut näyttää ihan kaljulta. Onko sulla jotain ongelmia hiustenlähdön kanssa?

    VastaaPoista
  5. noi harmaat pallot ei oo kuvan keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niiden ole tarkoitus ollakaan. Yritin lätkäistä ne suunnilleen samaan kohtaan joka kuvassa.

      Poista
  6. Aiotko kattoo tänään Kanada pelin? Lempipelaajas Kanadan joukkueesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta hitossa, sitä tässä odotellaan kuin haavoittunut Titanic uppoamistaan. Griffin Reinhart, ylivoimaisesti!

      Poista
  7. Hyi saatana mistä saa noin isoa pitsaa ja miten oot pystyny syömään sen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylämummosta. Jos oikein muistan, niin kaveri auttoi.

      Poista
  8. Näänkö mä oikein vai onko sulla olkaimeton mekko tossa toukokuun ranta kuvassa? Miten sun tisseilläs pystyy pitämään olkaimetonta mekkoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin pystyy, ainakin juuri tuota kyseistä yksilöä. Siinä se kaula-aukko on napakka ja nousee tissien yläpuolelle, eikä jää siihen puoliväliin. Mulla ei ole ollut mitään ongelmia.

      Poista
  9. kenen kanssa olit barcelonas ja kuka otti noi kuvat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksin. Etukamera ja pari ystävällistä turistia otti niitä kuvia missä itse esiinnyn.

      Poista
  10. sama fontti näissä mitä annika o vuosi postauksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin mahdollista jälleen kerran, mä latasin tuon fontin tänään dafontista "most popular"-osion huipulta.

      Poista
    2. Huomasin saman!! Samanlailla tehty toi kuva osuus!!!!

      Poista
    3. Ai :D jännä juttu. En ole Annikan postausta nähnyt.

      Poista
  11. Nää smat kuvathan sulla on facebookissaki... Kipee panostus blogiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, multa katos elämäni kaikki kuvat sillon kun kone hajosi joskus lokakuussa, ja nää on just kaivettu facebookista ja kerjätty kavereilta yms. Olen pahoillani.

      Poista
    2. Kuka sun facebook kavereista jaksaa aina käydä tääl vinettää. Suosittelen kyl ehkä taas karsimaan.... ps. Voisin samal ku tuun huomen kahville ni muistaa vihdoin ottaa sen mun joululahjan :D tuli vaa mielee tos ku puhuit..

      Poista
    3. Pitää varmaan, en kyl tiedä ketä sieltä on enää kohteliasta karsia. Voisit samalla tehdä itelles tunnukset ettei mun tarvii aina arvuutella et ootko se sinä vai joku joka leikkii sua :DD

      Poista
  12. Onko elokuun kuvassa aitoa shampanjaa?

    VastaaPoista
  13. Kuuluuko sun elämääs mitään muuta kuin jääkiekko?

    VastaaPoista
  14. Miksi pidät blogia omalla naamallas kun ei susta saa otettua yhtään kaunista kuvaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ollaan taas jännien kysymysten äärellä.

      Poista
    2. Apua siis ihan oikeasti, kuka kirjoittelee tällaisia? Tästä blogista saa niin pahoinvoivan ja ahdistuneen olon vain kommentteja lukemalla, tulee ihan oikeasti paha mieli bloggaajan puolesta. Mutta kysyn vain että miten bloggaaja antaa tällaisten kommenttien tulla läpi? Miten joku voi hyväksyä sen että muut sylkee päälle ja tekee arvottoman olon? En haluaisi syyttää bloggajaaa mutta asialle kannattaisi ihan oikeasti tehdä jotain koska kenenkään ei tulisi sietää tällaista, rikosilmoituksen kriteerit täyttävää paskaa.

      Poista
    3. Muutamasta syystä. Ensinnäkin, moni alkuajoista asti mukanaollut lukija haluaa lukea blogia nimenomaan kommenttien takia, ja koen velvollisuudekseni tarjota heillekin viihdettä.

      Toiseksi, minä joka tapauksessa luen kaikki saamani kommentit ja saan joka tapauksessa kuulla olevani ruma ja läski. Koska blogeihin ei voi asettaa automaattisuodatusta kommentteihin, en näe itsekään tarpeelliseksi käyttää valta-asemaani hyväksi ja rajoittaa sananvapautta niin kauan kun viha kohdistuu vain muhun tai muuhun ns. tunteettomaan, kuten vaikkapa minun vaatteisiini.

      Poista
  15. Ruotsihan vie sun Suomeas ku mätää kukkoa! Heja heja Sverige!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ottelu kestää vähintään 60 minuuttia.

      Poista
  16. Toivon Suomen häviävän finaalin ihan sen takia että sulle tulis tosi paha mieli.

    VastaaPoista
  17. Jääkiekko on naurettava laji.
    Isot äijät heiluu kapeilla terillä jahtaamassa mustaa muovikiekkoa kepeillä. Ketä kiinnostaa kuka niistä äijistä sen lieriön niillä tikuilla sinne ahvenkatiskaan saa? Vastaus: kaikkia aivovammaisia, mukaanlukien sinuaa. Sinä ja muut kromosomihäiriöt itkevät jos lieriö livahtaa katiskaan. Silloin voi myös kaveriakin halata (MUTTA EI KUITENKAAN OO HOMOA!!! Tämän toteaminen on erityisen tärkeää.) Muuten ei voi itkeä edes oman hautajaisissa. Kun onhan se vähän homoa.

    VastaaPoista
  18. Sanoit edellispostauksessa että Griffin Reinhart on sun suosikkipelaajasi. Nyt on ihan pakko kysyä, ettet vain ole Oil Kingsien faneja ja jotenkin muutenkin läheisissä tekemisissä koska aika outo valinta suomalaiselta lemppariks kun ei noi WHL:t taida olla yhtä suosittuja kuin NHL..

    VastaaPoista
  19. Kiva postaus ja muutenkin kiva blogi! :) Ja hyvin kyllä sopii sulle tummatkin hiukset! :)
    T: Raumalainen, vähemmän epäkohtelias yksilö ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kivanoloiset raumalaiset eivät ehkä olekaan täysin myyttinen heimo :)

      Poista
  20. Tykkäsitkö Barcelonasta? Mua on jo monta vuotta kutkutellut päästä käymään siellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin kyllä, kannattaa käydä! Mä olen nyt kaksi kertaa käynyt, ja siellä kyllä riittää näkemistä vaikka kuinka monelle kerralle. Esimerkiksi en ole ehtinyt vieläkään käydä yhdessäkään museossa, joten uutta reissua suunnitteilla :) Norwegianilta löytyy välillä naurettavan halpoja lentoja!

      Poista

Toivottavasti jätät edes jonkinlaisen puumerkin käynnistäsi :) Pyrimme vastaamaan kaikkiin kommentteihin!

Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, tai kommenttisi on herjaava, loukkaava tms. älä tule tänne tai mene muuallekaan vinkumaan kun epäasiallinen kommenttisi on poistettu.