Räpsyjä

Ehdin panostaa aamupalaani peräti kaksi kertaa viime viikolla! Jogurttia kiivillä ja granaattiomenalla, sekä lettuja vaniljakastikkeella ja pakastemarjoilla. Aamupala pitäisi kyllä yrittää mahduttaa jokapäiväisiin rutiineihin, aamupalalliset päivät tuntuvat niin paljon helpommilta elää.


Olin lepardikengistäni niin innoissani, että unohdin esitellä muut Mango-ostokset: tuikitavallinen musta (ei tummansininen vaikka kuva niin yrittää valehdella!) jerseymekko siveellisellä kaula-aukolla ja tollainen mielenkiintoisella kuosilla varustettu röyhelöhame. Kesää odotellessa!


Keskiviikkona käytiin juhlistamassa Johannan työssäoppimisen päättymistä. Mä olisin halunnut lasten annoksen, mutta ne olivat valitettavasti nimensä mukaisesti vain lapsille. Yritin tehdä ateriastani sitten tarpeeksi lapsekkaan valitsemalla sen ranskalaisilla. Siitä on kuukausia kun olen viimeksi syönyt pihviä, ja vuosia kun olen viimeksi käynyt Manhattanilla. Maha tuli täyteen ja mieli kirkastui.


Tän kauden pelit ja hetket the 1ügassa alkavat käydä vähiin, joten kaikki mahdollinen ilo tulee ottaa irti. Lauantai-illan viihteenä toimi legendaarinen Stogereissu ja elämysmatka Nakkikattilaan. Turku tuli valloitettua, niin jäällä kuin katsomossakin.

50 kommenttia

  1. turha täytepostaus.

    VastaaPoista
  2. Ton malliset hameet ei sovi sun töppöjaloille. Eikä mekot noin pyöreille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkei. Harvinaisen paljon mun töppöjalkoja näkeekin tossa kuvassa :D Katsotaan jos kesällä oltaisiin edustavammassa kunnossa.

      Poista
  3. mikäköhän mussa on vikana kun sun blogi on vitun ärsyttävä, mutta sitä on ihan pakko lukea... taitaa suurin vika kyllä olla sussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti, kaikki on aina miun syy :)) Mitäänhän ei olisi pakko lukea!

      Poista
  4. Nommm. Toi kiivi aamupala näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli myös hyvää :) En ois ikinä uskonut, että kiivi ja granaattiomena sopii yhteen, mutta kannatti kokeilla! Kumpikin hedelmä on jäänyt mulla ihan liian vähälle käytölle :/

      Poista
  5. eiks sut heitetty nisak perse otteella jo ekan erän aikana turku hallista ulos? kannattais käyttäytyä niillä vierasmatkoilla ainii mut eihä pellet osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öö ei :D Kävelin ihan omin jaloin hallista ulos n. kello 19:55, ottelun loputtua. Käyttäydyin hyvin koko matkan, mitä nyt vähän pidin meteliä katsomossa.

      Poista
  6. Paljon painat? (tiedän että PALJON!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se asia ei kuulu tähän blogiin tipan tippaa :)

      Poista
  7. Ihana kuosi tuossa hameessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään, noita näkyi paljon pari vuotta sitten :) En tiedä ton nimeä, mä oon aina kutsunut parasiittikuosiksi (näyttää mun silmiin mikroskooppisuurennokselta joistain ökkimönkijöistä :D) mutta jos joku tietää "virallisen" nimen, saa opettaa mullekin :DD

      Poista
  8. Kiva hame! Taitaa vaan olla vähän kylmä tähän vuodenaikaan nähden?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi se kesä on tulossa hitaasti mutta varmasti :)

      Poista
  9. jaksoitko muka syödä koko annoksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itseasiassa jaksanut :D ja musta kun on aina niin rumaa heittää ravintolaruokaa hukkaan :(

      Poista
  10. turku paloi viimeisen kerran. t. lennu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa kellä soi lopun päivää päässä "turkuturkuturku palaa" :DD Vaihtelua sentään tähän tällä hetkellä jumittavaan "Eldankajärven jäähän".

      Poista
  11. olisipa äitisi ymmärtänyt tehdä abortin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti olin liian nopea vanhalle kunnon henkaritempulle :C

      Poista
    2. Anonyymi : Mikähän sinunkin elämässäsi on vikana? Tosi rumia kommentteja kirjoittelet.

      Poista
  12. Kuink kauan meidän pitää jatkaa tätä ennenku sä romahdat lopullisesti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauan :D Mä kestän kyllä.

      Poista
    2. Anonyymi, toivottavasti löytäisit elämällesi jotain merkittävämpää sisältöä. Tällä hetkellä vaikutat hyvin köyhältä ja yksinäiseltä. Luultavasti olet onnettomampi elämässäsi, kuin Iida. Tee asialle jotain, ennen kuin kuolet onnettomana.

      Herkullisia aamupaloja! :)

      Poista
  13. Löysin blogisi yhden keskustelun kautta ja oon muutaman kerran käyny lukemassa ja ihan kivalta vaikuttaa ja oot mun mielestä kaunis:) mutta OIKEASTI mikä näitä anoja vaivaa? Miksi te kulutatte aikaanne siihen että käytte haukkumassa toisen ihmisen aivan lyttyyn? Oi miksi, kertokaa ihmeessä miksi koko ajan haukutte toista läskiksi jne! En vain voi ymmärtää! Ette te taida omistaa omaa elämää jos on pakko koko ajan käydä haukkumassa bloggaajia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymeiltä on valitettavasti tohon päivänpolttavaan kysymykseen turha udella vastausta, sitä ei saa pyynnöistä huolimatta :D Muutaku "lol es ja cs tää on kivaa ebin mage!" Näillä mennään! :)

      Poista
  14. Voisitko ystävällisesti nimetä kaikki headerissasi näkyvät rakennukset. Usalaista huvittaa te Amerikkaa ihqttavat pikkupissikset jotka eivät ikinä Mantereella ole käyneet ja napataan joku ihq kuva pilvenpiirtäjistä ja ollaan niin urbaania blogistia että. Voin antaa vihjeen: kaupunki on oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasemmalta: Lake Point Tower, väli, rykelmä matalia entiedä-hökkeleitä joiden takana Olympia Center, isoin tuntosarvellinen mötikkä on John Hancock-Tower, jonka takavasemmalla Water Tower Park. Edessä Playboy Building, sitten Aon Center, entiedäentiedäentiedä, 900 North Michigan, C:n yläpuolella oleva aiheutti kunnon blackoutin nyt vissiin Trumpin hotelli, i:n kohdalla Chase Tower, a:n ja g:n välissä matala tuntosarvellinen AT&T, heti oikealla puolella isompi sarvellinen Sears Tower mikäs kettu onkaan nykyään nimeltään. O:n yläpuolella 311 South Wacker. Anteeks en tiedä enempää :D

      Chicagon skyline ei tosissaan ole mulle niin tuttu, kun en jokaista rakennusta tunnista. en ole livenä päässyt näkemään jonka takia bannerikin piti valita laillisen lisenssin alaisista stock-kuvista. Muutosta tulossa ;)

      Poista
  15. En onnistunut jostain syystä vastaamaan tuohon edelliseen kommenttiini :D Mutta siis tuollainen kuosi on nimeltään paisley!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo hyvä tietää :) Helpottaa jatkossa vastaavien vaatteiden bongailua! Kiitos paljon sulle :))

      Poista
  16. Mitä tulee ekana mieleen siitä että Phoenix Coyotes vaihtaa nimensä? Huom: EKANA, ei mitään kaunisteltua vastausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekana mulle tulee mieleen hassuttelu"ennustukseni" parin kuukauden takaa, jossa spekuloin, kuinka Phoenix Coyotes romahtaa ja tilalle tulee Arizona Sands. Viesti löytyy täältä http://chicago187.blogspot.fi/2013/10/8-65-200.html?showComment=1382436423979#c8850347856289028989
      Mut et varmaan hakenu ihan tota :D Parempaan päin mennään, mä oon miettinyt vuosikaudet pääni puhki miltä näyttää kojootin ja feenikslinnun risteymä.

      Poista
  17. Onx Timo Niemi hyvä maalivahti? Parempi ku Vehanen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole peliäkään nähnyt enkä kyseisestä hiipparista aiemmin ollut edes kuullut. Noi varaveskarin varaveskarin varaveskarit on vähän sellaista luokassamme "mitään ei kannata odottaa", toivottavasti Wiikman on ehjä ennen kuin pleijarit alkaa.

      Suututtaako sinua noin pahasti se, että mielestäni Petri Vehanen ei ole mikään kaikkien aikojen maalivahti?

      Poista
  18. hahha ruma lehmä vituttaako ku sun kauniista kavereistas on kunnon headshotit tossa eteläpäädy turunvaltaus videolla mut sä oot niin ruma ettet kelvennut mukaan? :D :DASD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai että ihan headshotit? :D Ei vituta, oon ollu ihan hirveen näkösenä mukana siel reissulla enkä todellakaan missään edustus/videollanäkymiskuosissa. Oot muuten katsonut aika huolimattomasti sen videon koska mä näköjään vilahdan muutamaankin otteeseen siellä. Ammuu!

      Poista
    2. Anonyymi: Voisitko kirjoittaa omalla nimelläsi rumat kommenttisi? Vai eikö ole pokkaa?

      Poista
    3. Luultavasti ei. Mikä naurunremakka siitä syntyiskään, jos selviäisi, että Chicago-Iidaa on puoli vuotta dissannut joku Kotivalo Kangasvuokko Margariita-Anssiina Samsung :)

      Poista
  19. miks oot noin kusipää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon krooninen kusipää :) Oon ihan vaan syntynyt tälläseks.

      Poista
  20. Pakko sanoa, että sun kommenttilootasta löytyy kyllä tällä hetkellä varmaan häiriintyneimmät anonyymit. En ymmärrä, miten kenenkään aika riittää siihen, että luetaan jotain omasta mielestään huonoa blogia ja sitten puretaan se ahdistus kommenttilootaan ja haukutaan samalla bloggaaja läskiksi, idiootiksi jne.

    Iidalle tsemppiä, koetahan kestää meitä anonyymejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kestän kyllä :) Monessa muussa blogissa vierailee varmasti häiriintyneempiä anonyymeja, toiset eivät vaan hyväksy vastaavanlaisia kommentteja mitä minä. Olen mäkin joutunut viimeisen parin kuukauden aikana lipsumaan "julkaisen kaikki kommentit"-periaatteestani. Maailma on sairas.

      Poista
  21. löysin blogis vähän aikaa sitten erään keskustelupalstan haukkumis topikista. Tiiäks sä mikä siinä on että niitä tehdään tästä blogista ?( ei mitenkään ainakaa muo ärsyttävä tai huomionhakuinen) Sen annika o:hn liittyvän juorunki oon kuullu ja aika hölmöä porukka on jos uskoo :D eihän sekää nyt tähä ilkeisii kommentteihin ja nettihaukkumiseen voi olla syynä. Ihmiset hankkikaa elämä älkääkä jaksako nimettömösti netissä haukkua. naurettavaaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä. Toivoisinkin että joku "elämäntehtävänä dissaaminen"-anoista voisi tulla mulle avautumaan, jotta voisin itse mahdollisesti muuttaa käytöstäni miellyttävämmäksi.

      Poista
  22. olitko muka ylpeä pellejen katsomotoiminnasta Turussa? säälittävää pelleilyä, olin paikalla ja näin. mikä se paperisilppu juttu oli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin, olin todella ylpeä. Niin oli moni turkulainenkin, sen verran ihan vilpitöntä kiitosta kuului. Se paperisilppujuttu oli varmaan 3-0-maalin konfettitifo. En tiedä, itsehän en syyllistynyt minkäänlaiseen roskienheittelyyn.

      Poista
  23. Tulin vaan myös kummastelemaan miten joku on ottanu ihan elämäntehtäväkseen sinun lyttäämisen. :D Ja kumminkin blogisi on perus massablogi niin en tajua mikä ano(j)a riivaa

    VastaaPoista

Toivottavasti jätät edes jonkinlaisen puumerkin käynnistäsi :) Pyrimme vastaamaan kaikkiin kommentteihin!

Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, tai kommenttisi on herjaava, loukkaava tms. älä tule tänne tai mene muuallekaan vinkumaan kun epäasiallinen kommenttisi on poistettu.