Miracle on Ice

Mä en ole mikään maailman aikaansaavin ihminen. Kolme vuotta sitten kummitäti antoi mulle vanhat luistimensa, jos mulla olisi niille joskus jotain käyttöä. Tänään vihdoinkin löytyi aikaa käytölle!

Kaikki katastrofin ainekset olivat ilmassa - mulla on ollut viimeksi luistimet jalassa reilu seitsemän vuotta sitten. Mulla ei ole aavistustakaan, miten tollasilla valkoisilla naisten luistimilla mennään eteenpäin. Enkä mä tiedä, miten jarrutetaan.

Onneksi jäällä riitti tilaa antaa vauhdin loppua ihan omia aikojaan ilman kummempia kikkailuja. Jos mulla olisi vähänkään huonompi tasapaino, olisin ollut turvallani noin joka viidennellä potkulla. Kuin ihmeen kaupalla pysyin koko luistelusession pystyssä. Oma surkuhupaisa yrittäminen teki luistelusta törkeän hauskaa, yhtään ei haitannut, vaikka lämpötilatkin olivat inhimillisen pakkasrajan alapuolella.


Sitä kuuluisaa liikunnan iloa ei olisi löytynyt millään yksin rinkiä pyörimällä. Johannan kanssa osattiin pitää kivaa melkein mauttomalla kiekkojargonilla varustetulla jäätapahtumien selostuksella ja muilla inside/outside-läpillä. Käytiin myös testaamassa tyhjä kaukalo, valitettavasti multa oli kontaktin otto kielletty, joten laidat säästyivät. Todistin sen sijaan olevani hyvin peittävä maalivahti.

Pari tuntia terien päällä hujahti silmänräpäuksessä, ja ehdittiin hyvissä ajoin pois, ennen kuin kanssaihmisten myötähäpeämittari hujahti punaiselle. Henkilökohtainen häpeämittarini oli mennyt rikki samalla sekunnilla, kun pylvästä apuna käyttäen kirjaimellisesti nostin itseni pukukopista ottamaan ensikosketuksen jään kanssa. Se ei estänyt yrittämästä. Kaikkea ei tarvitse ottaa aina niin vakavasti.


Afterskatet Johannalla, tarjolla kuumaa gulassikeittoa. Ja jälkiruokaa! Ja kahvia! Pienistäkin asioista on helppo ottaa ilo irti.

Suurin talviurheiluinnoittaja mulle on Mikko Alatalo. Siitä kaikki oppia ottamaan!

63 kommenttia

  1. Voisitko kertoa mielipiteesi Suomen jääkiekko-olympiajoukkueen maalivahdeista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi olla todellista! Me puhuttiin just eilen Johannan kanssa, et ehdinkö analysoimaan koko joukkueen blogin kommenttiosiossa yleisön pyynnöstä ennen Olympialaisten alkua :D Tämä tulee olemaan pitkä vastaus, maalivahtiasiat ovat kenties lähimpänä sydäntäni.

      Silläkin uhalla, että tulen saamaan mielipiteestäni 100 kiloa lokaa niskaan, en olisi valinnut ollenkaan Antti Niemeä olympiajoukkueeseen. En henkilökohtaisesti tykkää hänen tekniikastaan, hänen pelinsä ei hivele mun hyvin harjaantuneita ja asiantuntevia silmiäni (:D) samalla tavalla mitä monen muun huippumaalivahdin esitykset.

      Reilu pari kuukautta sitten olin varma, että Rinne on saletisti mukana, varsinkin tynkäkauden alussa Rinne oli uskomaton. Sairastuminen sitten pilasi kaiken, mutta mun papereissa Rinne olisi vienyt helposti Niemen paikan.

      Kiinnostavin kysymys on, mikä on Suomen pelisuunnitelma kutakin joukkuetta vastaan, ja millainen maalivahti kyseiseen suunnitelmaan parhaiten sopisi. Miltä sektorilta vastustajan oletetaan pääsemään vetämään, tuleeko vetoja kohti paljon vai vähän, maalivahdin mailapelin merkittävyys, ripareista huolehtiminen pakkien vai maalivahdin vastuulla ja niin edelleen. Todennäköisintä on, että torjuntavastuu tulee jakautumaan.

      Kari Lehtonen on ehkäpä ainoa jääkiekkoilija, johon joskus olen ollut pikkutyttömäisesti ihastunut (olin silloin 9-10-vuotias). Siksi mä suhtaudun Kärppään luultavasti suopeammin, mitä keskivertolätkäfani, liian monet on edelleen vihaisia Kärpän toissavuoden MM-esityksistä.

      Kärppä on niin kylmähermoinen maalivahti, että näen jätkän loistavana valttikorttina lähtökohtaisesti "pahoja" vastustajia vastaan. Mitä tärkeämpi peli on kyseessä, sitä paremmin Kärppä torjuu. Nautin suuresti hänen pelityylistään, jäässä liikkuminen on huippuluokkaa. Lisäksi Kärppä on uskomattoman hyvä ennakoimaan ja lukemaan peliä. Pelinlukutaito selittää Kärpän eleettömyyden, ei tarvitse venyä mihinkään yltiöteatraalisuuksiin kun on jo valmiiksi sijoittunut oikealle paikalle.

      Pelkään vaan niiden kuuluisien nivusien puolesta, Kärppä on surullisen loukkaantumisherkkä tapaus. Joku iso läski ilkeä venakko tulee niin varmana vahingossa vähän kaatuilemaan päälle.

      Raskilla on loistava pelinlukutaito ja tekniikka, ja mun silmissäni hän on näissä olympialaisissa selkeä ykkösvahti. Juuri tällä hetkellä maailman parhaimpia maalivahteja, ellei jopa paras. Nähtäväksi jää, vetääkö ykkösvahti koko turnauksen (niin pitkään kuin kiekko tarttuu), vai jaetaanko vastuuta esimerkiksi peräkkäisinä pelipäivinä höpelipöpelimaita vastaan. Mun mielestäni jälkimmäinen vaihtoehto olisi lähtökohtaisesti järkevämpi.

      Mä pelkään pahoin, että Kärppä jää näissä kisoissa kolmoseksi, eikä kolmosvahti tule pelaamaan peliäkään. Harmi, koska mä nautin todella jätkän pelityylistä, ja tahtoisin nähdä Kärpän ottavan roolia. Kärppä ei ole yli kymmeneen vuoteen voittanut mitään, ja mä uskon, että halu näyttää ja ennen kaikkea voittaa on ihan saatanan kova. Vaikka olympialaisten luulisikin olevan sellaiset karkelot, jonne halutaan mukaan vaikka karkkipalkalla paitoja silittämään, en näe Niemeä kolmosvahdin rooliin sopivana tsempparina joka ottaa pelaamattomuuden vastaan iloisin mielin. Toisaalta, pitkään aikaan ei olla voitettu kansainvälistä kultaa ilman Lahdessa vaikuttanutta kolmosveskaria.

      Raskin kohdalla iso kysymys on siinä, miten hän torjuu "heikomman" pakiston takana. Suomella on kuitenkin hasardipakisto, voi olla hyvä, tai sitten huono ja epävarma. Kärppä taas käytännössä yksin pitänyt Dallasia pinnalla, niiden pakisto on täysi vitsi. Isoilta mailta takuuvarmasti luvassa kiekkosadetta näissä Olympialaisissa.

      Maalivahtiin Suomen joukkue ei tule näissä olympialaisissa missään nimessä kaatumaan. Yksikään maalivahti olympiakolmikostamme ei ole huono, jokainen heistä on NHL-joukkueensa ykkösmaalivahti. Mä en tiedä kauhean monta huonoa ykkösvahtia NHL:ssä. Maalivahtiosasto on edelleen osa-alue, jossa Suomi on maailman kärjessä. Myös ainoa osa-alue. Olympiajoukkueessa on mukana hallitseva NHL-playoffien paras maalivahti.

      Poista
    2. Eikö sun mielestäsi olisi kuitenkin ollut paras vaihtoehto ottaa kolmosveskariksi joku tuleva maajoukkuevahti katselemaan kokemusta, kerta kolmosvahti ei peliäkään pelaa? Vehanen, tai vaikkapa Chicagosta Antti Raanta :)?

      Poista
    3. Muista, että olympiavalintoja ei tehdä sun lempipelaajien ja mielipiteitesi mukaan. Hyi vitttu kauhea ajatella minkä katastrofi joukkue olisi.

      Poista
    4. Ano 21:18
      Ei. Kyseessä on olympialaiset. Maailman kovin kiekkoturnaus. Siellä ei ole turisteille sijaa. En halua maalailla piruja seinille tai varsinkaan pilakuvaa Kummolasta, mutta jossitellaan. Jos joku maalivahtikolmikosta loukkaantuu, jäljelle jää kuitenkin saatanan pätevä kaksikko. Kaikki kunnia Raannalle, mutta mä en usko, että mies on vielä valmis olympiapainekattilaan, jos edessä olisi tilanne, että tolppien väliin olisi pakko luistella. Petri Vehanen ei ole enää mikään tuleva maajoukkuevahti. Ainakaan toivottavasti.


      Ano 22:52
      Niinpä. Jos Suomen joukkue koostettaisiin äkkiseltään mun lempipelaajista, se olisi kutakuinkin seuraava:
      Lehtonen, Korpisalo, Rinne
      Lindbohm, Ristolainen, Määttä, Väänänen, Vatanen, Lindell, AJNiemi, Numminen (ilmiömäinen paluu jäille)
      Teräväinen, Armia, Jussujokinen, Lamberg, Ruudut, Sakusalminen, Jaskalahti, Selänne, Hännikäinen, Miroaaltonen, Lehkonen, Henritius, Pihlström
      Miettikää sitä läppää. Onneksi mä kuitenkin osaan arvottaa pelaajia ja en kiukuttele, jos joukkueessa ei pelaa mun kaikki suosikit vaan oikeasti pelikunnossa olevat ja kyseiseen rooliin pätevimmät pelaajat.

      Poista
    5. Ööö mike sun piti kirjoittaa jotkut tarkat analyysit alkaen maalivahtien torjunta tyyleistä jotka on ainakin mulle ihan täyttä hebreaa. Oisit voinut kolmella lauseella kertoa vastauksen Anonyymi 18.18:n kysymykseen mutta miks pitää tehdä noin pitkiä vastauksia?






      Poista
    6. Yhyy Vehanen. Ratkaisi maailmanmestaruuden. Tiputti homonarrit viimekeväänä. Olisi voinut olla ratkaisemassa olympia-Kullan Suomelle. Turha sitten jossitella jälkeenpäin kun Kulta jää saamatta jos joku Lehtosen paska päättää imuroida. Ai ai että kun paistaa katkeruus susta ja mää nautin! Haista vittu ruma huora ja terveisiä Raumalta!

      Poista
    7. Nauti toki :) Terveisiä Raumalle :)

      Poista
  2. Johanna on niiiin paljon kauniinpi kuin sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamalaa vertailua! Minusta jokainen on jollain tavalla kaunis, älä anna näiden anojen pilata päivääsi. Olet oikein sievä nuori nainen, vaikkakin chicago-pipo päässä. :)

      Poista
    2. Mun Chicago-pipossa ei oo mitään epäsievää :<

      Poista
  3. Sun mielestäsi ideaalisin ykkösketju Suomelle?

    VastaaPoista
  4. Järkyttävää!!!!
    Kuinka ihmiset kehtaa olla nuin paskamaisen ilkeitä?
    Luin monta sun postausta ja tuli tosi paha mieli sun puolesta!

    Kukaan, EI KUKAAN , ansaitse tällasta kohtelua ja ilkeitä kommentteja. Miksi vaivautua lukemaan jos ei ole muuta kun huonoa sanottavaa? ??


    Toivon että ite Iida tajuat kuin upea ihminen olet, ulkoisesti ja sisäisesti! <3 toivottavasti tekijät jotka täällä kirjoittelee hirveitä, joutuvat vastuuseen.

    Tsempit!!!!!<3

    VastaaPoista
  5. Iida, aloitiko kirjoittamaan blogia jonkun kanssa yhdessä, olen saanut sellaisen kuvan? Miksi tänä toinen henkilö ei bloggaakaan? Tykkään sun jutuista, oot huippu mimmi! :) Äläkä välitä noista vatipäistä jotka sua kiusaa, sulla on itsetunto kohdillaan ja oot hyvä just sellaisena kuin.olet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä oli mun ja pikkuserkun yhteinen projekti. Mä en tarkalleen tiedä, miksi Tiia ei oo enää kirjoitellut, mä en häntä viitsi väkisin patistaa. Itsekin bloggaan vain silloin kun mua huvittaa. Toisilla on kiireisempi elämä.

      Poista
  6. En halua sulle tyypillistä kilometriviestiä tähän mut osa sun lempipelaajista on aika nuoria, suakin nuorempia. Ketä fanitit ennen heitä ja onko he joutuneet väistymään näitten junnujen teiltä vai seurasitko vain itse lajia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä on ollut monia. Ota huomioon, että tolla listallahan on vain suomalaiset, kansainvälisiltä kentiltä ja muista maista itteäni nuorempia suosikkeja ei ole kuin pari hupsua.

      Foppaa olen isän väitteiden mukaan joskus Quebecin aikaan fanittanut, mutta sentään tulin järkiini iän myötä. Mä itse muistelin, että pidin häntä vain hyvänä pelaajana. Mulla oli alta kouluikäisenä se logiikka, että vain hyvät pelaajat pääsee NHL:ään ja huonommat pelaavat kotimaassaan, joten Forsbergin oli oltava hyvä.

      Ekat selkeät jääkiekkomuistot mulla on vuodelta -95 päiväkodista, kun olisin poikien kanssa halunnut leikkiä MM-kisoja ja olla Jarmo Myllys, henkilökohtainen feivorittini niihin aikoihin. En saanut, koska olin tyttö.

      Harvasta olen vain "lakannut tykkäämästä". Mark Bellille suutuin verisesti -07 kun siirtyi Torontoon. Mulla oli kylppärin kaapissa kuvakin, ainoa jääkiekkoilija niihin aikoihin, mutta Toronto-uutisen jälkeen repäisin äijän kahtia :DD Frank Banhamiin tykästyin aikoinani koulussa kun mua huijattiin että se on intiaani, mutta Sveitsi-siirron jälkeen -05 tai -06 en enää jaksanut seurata ja nykykunto on täysin arvoitus. Radim Vrbata oli mun suursuosikkeja, mutta tsekkivuodet vaativat veronsa, enkä hypännyt enää Kojootti-Vrbatan kelkkaan.

      Useimmiten "entisten" suosikkien ura on loppunut, tai ovat siirtyneet pelaamaan korkeampia vastustajia vastaan. Éric Dazé. Teppo Numminen. Wade Brookbank. Arto Blomsten. Jim McKenzie. Sean Burke. Jani Hurme. Pasi Kuivalainen. Roman Vopat. Sasu Hovi liigassa. Jani Hassinen. Josef Vasicek. Pavol Demitra, tärkein. Näiden paikkaa sydämessä ovat tulleet korvaamaan nuoremmat jannut, täysin eri tyyliset jannut.

      Anteeks, mut sait tähänkin metrivastauksen. En osannut tiivistää.

      Poista
  7. Olet uskomattoman kaunis jopa karvalakki päässä :)
    Ja vieläpä urhea, kun uskaltauduit tuonne inhopakkasiin luistelemaan...
    Hrrr....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se pakkasensieto ole kuin pukeutumisesta kiinni :D ja ihan vähän asenteesta.

      Poista
  8. Mikä sun instagram on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun instagram on vähän sellainen harvan ja valitun tiedossa-juttu, ainakin toistaiseksi. En halua huudella siitä pitkin kirkkoja ja kumpareita, vaikkei mulla mikään yksityinen käyttäjä olekaan.

      Poista
    2. niin et kehtaa kertoo vaan koska oot ruma. mä tiiän mikä sun instas on mut en viitti levittää sitä tähän ku muuten et julkase mun kommenttia.

      Poista
    3. :D:D hienoa jos tiedät, onnea! Tahdotko mitalin?

      Poista
  9. nolo jossai toppavaatteis painelet menee kaupungil ja niil

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoillessa kyllä joo ja kaupunginkin läpi kun joutuu kulkemaan päästäkseen jäille ja maastoihin. Mut ei muuten kuulu oikein mun arkipukeutumiseen :D

      Poista
    2. Eli keskustassa asuvien pitäisi sen vuoksi palella koska on noloa kävellä toppavaatteissa keskustassa? :D
      Ei saatana kui fiksuja anonyymejä :D

      Ja iida, kivaa Turun reissuu <3 kerro lennul terkkui!
      -Johan

      Poista
    3. Kyllä, toppavaateraja menee siinä kahden kilometrin säteellä keskustasta ja kyseisen rajan ylittäminen on kriminalisoitavaa.

      Kerron terkut :) Toivottavasti reissu sujuukin hyvin :D

      Poista
    4. Enemmän noloa on kulkea kaupungilla -20 asteen pakkasessa pieni nahkatakki ja leggingsit päällä, ehkä säkin ano 18.48 ymmärrät sen muutaman vuoden päästä. Luulen kuitenkin, että enemmän nauruja saa ne ketkä eivät tajua pukeutua sään mukaisesti ja kuvittelevat olevansa jollain tavalla "cooleja" kun pukeutuu "siististi"(leggingsit housuina) joka säällä.

      Poista
  10. http://www.youtube.com/watch?v=Ro9uo06Wx2M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo Klamydiaa, varmaan paras biisi Rujolta Taiteelta :))

      Poista
    2. toi biisi oli tarkotettu sulle koska se kertoo sun kaltasista luusereista

      Poista
    3. Tajusin sen kyllä, mutta se ei poista sitä faktaa, että toi on oikeesti hyvä biisi :)

      Poista
  11. :D itsehän anonyymi lähtee yläasteen liikuntatunneilleen farkkulegginsseissä, converseissa ja nahkatakki auki -15 asteessa. Mihin tää maailma on menossa... :D

    Kiva blogi, oon niin kyllästynyt massablogeihin, joiden kirjoittajilla on poikkeuksetta vähintään ripsien ja hiusten pidennykset ja postausten ainoa sisältö on tyyliin tänään ostin alesta 300 euron takin ja eilen sadanviidenkympin huivin <3

    Vaikutat muutenkin tosi mukavalta, vaikka kannatatkin Jokereita... Koska Ilves ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun pakkaset nousee, vaatteet vähenee. Suomalainen sisu ja kaikki :D

      Narrikin voi olla ihan mukava ihminen :) Ja jopa Ipafani ;)

      Poista
  12. Miten sä voit ottaa huorittelun noin tyynesti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huora on sana, jota voi käyttää haukkumiseen. Mä olen ensinnäkin turtunut täysin kaiken maailman haukkumasanoihin, toiseksi mä itse tiedän, etten ole huora. Yhtä vähän korvani lotkahtaisivat, jos joku haukkuisi mua vaikka kynttiläksi. Mä en ole kynttilä.

      Poista
  13. olit kuulemma huhujen mukaan ollut eilisessä turun stoge reissussa vitun kännissä ku joku vitun käki ja teit epäilyttäviä asijoita vessassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapas mielenkiintoiselta :) Jos tää nyt noin paljon herättää kiinnostusta, voin paljastaa, että mä kävin peräti kaksi kertaa vessassa kyseisellä junamatkalla, ja join kokista ja energiajuomaa.

      Poista
  14. Eiks sua vituta olla noin vihattu? Aina ja kaikkialla? Lahdes, Helsingis, Jokerifaneis, ns. ystävies seuras?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai. Kyllä mä itsekin tiedän, että musta ei pidetä, vaikka mä just haluaisin olla pidetty. Syytä tähän en tiedä, mutta niin se on ollut aina, ja niin se luultavasti tulee olemaan. Usein myös ne pahimmat vihaajat ovat niitä, joiden luulet olevasi läheisimpiä ystäviä. Juuri kuten sanoit, niin Lahessa, Helsingis mitä narripiireissäki.

      Poista
  15. Siis ihan hirveitä kommentteja. Mikä ihmisiä vaivaa?!? Miksi pitää nettikiusata ihmisiä? Kamalaa kohtelua ihan kenelle vain

    VastaaPoista
  16. Sie oot kyllä ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon alkanu kiinnittää huomiota näihin sun positiivis sävytteisten kommenttien vastauksiin. Ja on kyl pakko nyt itekki myöntää ja nähä ettet kauheen hyvin ota positiivista kommenttia vastaan. En tiiä pelkäätkö kaiken olevan sarkasmia, vai miksi hyvien asioiden vastaanottaminen on nuin hankalaa.
      -johan
      Ps. En osaa luoda tänne tunnuksia. :D
      Pps. Enkä loukkaannu jos jätät julkasematta. Ajattelin vaan sanoa :)

      Poista
    2. muahahahaha iida kehuu itse itseään jonai lande pellenä! ei mee läpi.

      Poista
    3. Me juteltiinkin tää jo tänään läpi. Mä en ala blogissanikaan vastailla mitenkään ylikorostetun liioitellusti "IHANAA <3<3<3<33<3<<33<<3 niin varmasti sinäkin hanipööpuppeli" kuten en vastaisi livetilanteissakaan mikäli joku haksahtaisi joskus mulle jotain kilttiä sanomaan. Mun mielestäni sellaisessa tilanteessa pelkkä kiitos riittää.

      Sä klikkaat tuolta oikeelta "Liity tähän sivustoon" ja sit sen avautuvan beigen lootan alapuolelta klikkaat "Luo uusi Google-tili" ja sillai.

      Ja harmi, jos anonyymille 13:43 ei mennyt läpi :( En ollut "lande"-anonyymin takana.

      Poista
  17. ooks ikinä miettiny jtn kauneusleikkauksii tms ku oot ruma saadakses itestäs ees yhteiskunta kelposen näkösen? ettei sun aina tarvii olla yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin. Mua ei kyllä yhteiskuntakelpoinen ulkonäkö minkään leikkausten avulla yksinkertaisesti nappaa, jonka takia en ole naamaani muokkauttanut. Pysytään mielummin yksin.

      Poista
  18. Senkö takia Lahden radiomäen jää on murtunut ja ollut viikon lopun pois käytöstä, kun tollanen fätäri on painanut siellä menemään?

    VastaaPoista
  19. onkohan sulla tyttöpaha aavistustakaan mitä kaikkea susta juorutaan ja netissä puhutaan...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mulla pientä aavistusta, mutta en ole enää pitkään aikaan jaksanut seurata mitä musta juorutaan. Juoruilkoot ja puhukoot ne pahaa, jotka siitä tulevat iloiseksi.

      Poista
  20. Miten voit olla noin kiero ja kuvottava?

    VastaaPoista
  21. Siis mikä näitä ihmisiä vaivaa!? Vaikka monella on näköjään hemmetin paha olla, ja itsetunto täysi nolla, ei se tarkoita, että voi hyvin mielin netissä huudella muilla anona, rumaa ja läskiä ja ties mitä, ja sitten hykerellään kotona es kourassa tyytyväisinä "hihi, olinpas mä nyt ovela", menkää jumalauta vaikka salille purkamaan sitä pahaa oloa, en oikeen tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa....

    Iida, olet kyllä täältäpäin täyden kunnioituksen ansainnut :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Luultavasti tilanne on juurikin kun kuvailit :D Pari pahoinvoivaa ihmistä hykertelee himassaan miten voisi levittää pahaa mieltä, mikäs olisi nokkelin loukkaus... "hahaa oot tosi ruma." Wau. Mykistyn tollaisten neronleimausten paiskauteuessa naamalleni. Itkeminen on turhaa, huvittavaa tämä pikemminkin on.

      Poista

Toivottavasti jätät edes jonkinlaisen puumerkin käynnistäsi :) Pyrimme vastaamaan kaikkiin kommentteihin!

Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, tai kommenttisi on herjaava, loukkaava tms. älä tule tänne tai mene muuallekaan vinkumaan kun epäasiallinen kommenttisi on poistettu.