COMING UP: REUNION

Lauantai-illan ohjelman sanelee luokkakokous. Paikalla ihmisiä, joita en ole nähnyt pahimmillaan yhdeksään vuoteen. Illasta tullee sangen mielenkiintoinen.

Se, mitä tapahtuu luokkakokouksessa, luultavasti myös jää luokkakokoukseen. Ehkä ruokakuvat saatan ujuttaa johonkin postaukseen myöhemmin. Hyvää lauantaita kaikille!

Räpsyjä

Ehdin panostaa aamupalaani peräti kaksi kertaa viime viikolla! Jogurttia kiivillä ja granaattiomenalla, sekä lettuja vaniljakastikkeella ja pakastemarjoilla. Aamupala pitäisi kyllä yrittää mahduttaa jokapäiväisiin rutiineihin, aamupalalliset päivät tuntuvat niin paljon helpommilta elää.

Olin lepardikengistäni niin innoissani, että unohdin esitellä muut Mango-ostokset: tuikitavallinen musta (ei tummansininen vaikka kuva niin yrittää valehdella!) jerseymekko siveellisellä kaula-aukolla ja tollainen mielenkiintoisella kuosilla varustettu röyhelöhame. Kesää odotellessa!

Keskiviikkona käytiin juhlistamassa Johannan työssäoppimisen päättymistä. Mä olisin halunnut lasten annoksen, mutta ne olivat valitettavasti nimensä mukaisesti vain lapsille. Yritin tehdä ateriastani sitten tarpeeksi lapsekkaan valitsemalla sen ranskalaisilla. Siitä on kuukausia kun olen viimeksi syönyt pihviä, ja vuosia kun olen viimeksi käynyt Manhattanilla. Maha tuli täyteen ja mieli kirkastui.

Tän kauden pelit ja hetket the 1ügassa alkavat käydä vähiin, joten kaikki mahdollinen ilo tulee ottaa irti. Lauantai-illan viihteenä toimi legendaarinen Stogereissu ja elämysmatka Nakkikattilaan. Turku tuli valloitettua, niin jäällä kuin katsomossakin.

Miracle on Ice

Mä en ole mikään maailman aikaansaavin ihminen. Kolme vuotta sitten kummitäti antoi mulle vanhat luistimensa, jos mulla olisi niille joskus jotain käyttöä. Tänään vihdoinkin löytyi aikaa käytölle!

Kaikki katastrofin ainekset olivat ilmassa - mulla on ollut viimeksi luistimet jalassa reilu seitsemän vuotta sitten. Mulla ei ole aavistustakaan, miten tollasilla valkoisilla naisten luistimilla mennään eteenpäin. Enkä mä tiedä, miten jarrutetaan.

Onneksi jäällä riitti tilaa antaa vauhdin loppua ihan omia aikojaan ilman kummempia kikkailuja. Jos mulla olisi vähänkään huonompi tasapaino, olisin ollut turvallani noin joka viidennellä potkulla. Kuin ihmeen kaupalla pysyin koko luistelusession pystyssä. Oma surkuhupaisa yrittäminen teki luistelusta törkeän hauskaa, yhtään ei haitannut, vaikka lämpötilatkin olivat inhimillisen pakkasrajan alapuolella.

Sitä kuuluisaa liikunnan iloa ei olisi löytynyt millään yksin rinkiä pyörimällä. Johannan kanssa osattiin pitää kivaa melkein mauttomalla kiekkojargonilla varustetulla jäätapahtumien selostuksella ja muilla inside/outside-läpillä. Käytiin myös testaamassa tyhjä kaukalo, valitettavasti multa oli kontaktin otto kielletty, joten laidat säästyivät. Todistin sen sijaan olevani hyvin peittävä maalivahti.

Pari tuntia terien päällä hujahti silmänräpäuksessä, ja ehdittiin hyvissä ajoin pois, ennen kuin kanssaihmisten myötähäpeämittari hujahti punaiselle. Henkilökohtainen häpeämittarini oli mennyt rikki samalla sekunnilla, kun pylvästä apuna käyttäen kirjaimellisesti nostin itseni pukukopista ottamaan ensikosketuksen jään kanssa. Se ei estänyt yrittämästä. Kaikkea ei tarvitse ottaa aina niin vakavasti.

Afterskatet Johannalla, tarjolla kuumaa gulassikeittoa. Ja jälkiruokaa! Ja kahvia! Pienistäkin asioista on helppo ottaa ilo irti.

Suurin talviurheiluinnoittaja mulle on Mikko Alatalo. Siitä kaikki oppia ottamaan!