Saturday the 11th

Moby - Natural Blues

Tänään on ollut kunnon rumatyhmäpäivä. Mä keikuin hereillä vielä kolmelta yöllä, koska perjantaipäivän aikana tuli juotua kolmatta litraa kahvia. Kofeiini on oikeasti yksi maailman parhaimmista  julmimmista kidutusmuodoista, se estää jopa loistavat unenlahjat omaavaa ihmistä tehokkaasti nukkumasta. Ja kun mä heräsin puoli kahdeksalta kofeiinikrapulassa.. Väsytti ja olo oli huono, vaan kroppa ei jaksanut yksinkertaisesti nukkua.

Mun päivän ohjelmaan kuului ensi viikon asujen miettiminen ja sovittaminen. En kuitenkaan saanut vastapestyjä hiuksiani käännettyä minkäänlaiselle kampaukselle, eikä yksikään asukokonaisuus näyttänyt hyvältä mun päällä, ei edes boyfriend-farkut ja valkoinen t-paita, maailmanhistorian yksinkertaisin asukokonaisuus. Peilikuva vain irvisti, ja kertoi, että oletpas ruma tänään. Kiitos. Kävin viisi kertaa olohuoneessa katsomassa kelloa, ennen kuin aivoni rekisteröivät kellonajan muistiin pidemmäksi aikaa kuin sekunniksi. Varttia yli kaksitoista, ruoka-aika.

Koska olin jo ehtinyt ymmärtää, että tänään ei onnistu mikään, päätin tehdä jotain mahdollisimman yksinkertaista ja epäterveellistä ruokaa, joka ei epäonnistu koskaan. Tein katkarapupastaa. Ylisuorittamiseksihan se meni, normaalin 8 minuutin sijasta kastikkeen tekeminen kesti lähes kolminkertaisen ajan. Hyvä ruoka, parempi mieli-ajatusmaailma mielessäni yritin kuullottaa, maustaa, sekoittaa ja keittää kokoon niin viimeisen päälle ja millintarkasti. Lisäksi, kun ruoka pitää aina asetella kauniisti, lisätä koristuksia, napsia sata kuvaa... Olin entistä kiukkuisempi alettuani ahmimaan jäähtynyttä annostani - ja vielä sen jälkeenkin. Yleensä ruoka parantaa pahan päivän, mutta tänään se vain pahensi asiaa.

Seuraavaksi ajattelin lähettää kaverille makuuhuoneen sisustuselementistä kuvan. Vahingossa se meni äidille, jonka vastaus oli luokkaa "kylläpä oli somia kuvia!" Henkisesti äiti pitää mua varmaan kymmenen vuotta todellisuutta nuorempana, onneksi en häpeä itseäni ikinä.
Rumatyhmäpäivä kulminoitui mun muistaessa sopineeni kahvitreffit kaverin kanssa - ja aikaa tapaamiseen olisi vartti. Mahdoton yhtälö, alasti ei voi (saati kehtaa) mennä, mutta kun mikään vaate ei näytä hyvältä päällä. Mä osaan tehdä huolellisen pikameikin kahdessa minuutissa, mutta tällaisena päivänä olisin saanut ripsivärit leviämään luomille ja jämähtämään permanenttitussin lailla. Lisäksi juotu kahvi olisi pahassa tapauksessa tiennyt kahvikrapulapäivää myös sunnuntaille... Itkua sopertaen soitin neuvoa-antavan puhelun kaverille, joka sentään ymmärtäväisenä ehdotti tapaamista huomiselle. Sain huokaista helpotuksesta - ehkä sunnuntaina onnistuisi.

Onneksi huonot päivät eivät ole jokaviikkoisia, edes -kuukausittaisia tuttavia. Mä pukeudun takaisin pyjamaan, kääriydyn vilttiin ja alan katselemaan jotain pääntyhjentävää ohjelmaa. Kuten vaikka Pulttiboisia.