Baabelin riippuvat puutarhat

Asukuvia, pitkästä aikaa! Mun syksy on jälleen kerran musta, kultainen ja viininpunainen. Noiden viininpunaisten housujen lahkeille pitäisi kyllä tehdä kipeästi jotakin, toi ryttyynnostelu kun näyttää tosi homssuiselta. Mutta minkäs teet kun olet persjalkainen, 28-tuumaisia housuja ei löydy mistään.

Babylonin riippuvat puutarhat ovat aina olleet suosikkini antiikin seitsemästä ihmeestä. Musta olisi ihanaa asua tuollaisessa talossa, jonka julkisivu on köynnöskasvien peittämä! Aamukahvit voisi juoda avonaisen ikkunan ääressä, jotta murattikin pääsisi kylään. Toinen baabelilaissuosikkini on muuten Ishtarin portti, meinasin purskahtaa iloitkuun kun näin sen rekonstruktion berliiniläisessä Pergamon-museossa. Olen ikuisesti katkera Alexandrian majakalle, joka syrjäytti 500-luvulla sinitiilisen kaupungin portin antiikin ihmeet-listalta.

Kengät ovat Prahasta yli viiden vuoden takaa, ja jääneet todella vähäiselle käytölle. Olen vierastanut jotenkin noita kultaisia niittejä ja väliinputoajakorkoa. Ja mokkaa materiaalina, mä kohtelen mun kenkiä kuin kukkia kämmenellä mutta olen onnistunut tuhoamaan ties kuinka monet mokkakengät. Kuin todisteena tästä oikean jalan kengässä on erehdyttävästi lialta näyttävä auringonlaikku kolmannessa kuvassa, kiitos universumi! Meinasin jo kauan sitten pistää noi kiertoon, mutta sinne ne jäivät kaapin pohjalle. Tänä syksynä nuo näyttivät kuitenkin yllättävän pirteiltä, joten annetaan niille vielä mahdollisuus.

Croppibleiseri jakaa mielipiteitä, mä itse tykkään. Sillä saa huijattua vähän lisää pituusvaikutelmaa. Syyskuun aurinko on sen verran armoton, että välillä tulee takki päällä Tuo kauniisti kirjailtu intianpuuvillapaita jäi kesällä harmittavan vähälle käytölle. Meneehän se vielä näin syksylläkin, mutta viileä vaalea pitkähihainen on omiaan tappohelteellä. Ensi vuonna taas uudestaan, tuo vaate on onneksi ajaton.

Villikukkia

Rakastan kaikkia kimonoita, kaftaaneita sun muita pitkiä roikkuvia härpäkkeitä. Vaikka sellaiset eivät lyhyelle ihmiselle sovi. Eivätkä myöskään tuuliselle säälle. Vaikka vaatteen yrittäisi asettaa kuvia varten kivasti, tuuli on kameraa nopeampi. Joten annoin olla. Ohut liuhake eläköön tuulen mukana.

Rakastan myös kukkakuosia, kaikissa muodoissaan. Niin ylä- kuin alaosissakin, asusteista puhumattakaan. Kauneimmillaan se on tuollaisena villeinä niittymäisinä röykkiöinä, luonnollisina murretun värisinä.

Täällä on niin lämmin, ettei muuta takkia tarvitse. Jos tuota voi edes takiksi kutsua.

Graduation

Viime viikonloppuna vietettiin pikkuveljen valmistujaisia kotikonnuilla Lahdessa! Oli ihanaa nähdä niin sankarin näköiset juhlat: tilaisuuden aloittanut Finlandia-hymni ja muutenkin laajasti Sibeliusta soittanut pianisti sekä tarjoilu oli järjestetty just eikä melkein veljen maun mukaan. Paitsi ehkä toi salaatti ei niin natsannut. Osallistumisprosentti oli kenties suurin ikinä meidän suvun sukujuhlissa, vain kolme serkkua ja mummo jättivät tulematta!

Yleensä sukujuhlat ovat sellaisia kuppikuntakutsuja, joissa höpötellään vain pienemmissä porukoissa. Nyt tunnelma oli rento ja sosiaalinen, omista sukulaisista oppi vaikka mitä uutta. Aika hyvin alkoholittomilta juhlilta!

Olen muuten niin parhaimmillani täyden vastavalon kuvissa, mulla on muutenkin tosi valonarat silmät niin siristelyltä ei voida välttyä. Tuuli puolestaan auttoi sopivasti hiusten tuhoamisessa. Kun joku suostuu ottamaan sinusta tasan kaksi kuvaa, onnistumisprosentti lähentelee kymmentä. Rusketuskin olisi ihan kiva toive tälle kesälle... Näillä mennään, onneksi ei ollut kyse mun valmistujaiskuvista.

Magneettimatka

Mulla oli eilen magneettikuvaus. Viime käynnistä onkin vierähtänyt vuosia, ja aika oli kullannut muistot. Muistojeni vallassa puin aamulla mukavimmat ja rumimmat velourvaatteeni päälle, jotta siinä kuvaustuubissa olisi kivaa köllötellä.

Torstaiaamuna satoi äkäisiä ämmiä äkeet selässä. Eikä mulla ollut tietenkään sateenvarjoa, ja raitiovaunutkin olivat myöhässä. Juoksen tuhatta ja sataa kohti sairaalaa, ehtiäkseni ajoissa. Pukuhuoneessa vaatevalintani virhe sitten realisoitui - noissahan on vetoketjuja ja metallirinkuloita. Onneksi sain lainata sairaalavaatteet aamutakkeineen päälleni.

Ilmeeni venähti kuin magneetin vetämänä kohti maapallon keskipistettä hoitajan ilmoittaessa, että mulle laitetaan varjoainekanyyli. Tästä ei oltu sovittu mitään! Pelkään lääketieteellisiä neuloja, ja mulla on karkaavat suonet - enkä ollut ikinä kuullutkaan, että magneettikuvissa käytettäisiin varjoainetta. Jos minä en jotain tiedä niin silloinhan se ei ole mahdollista. Tästä kidutuksesta selvittiin yhdellä pistolla, Meikussa on varmasti Suomen parhaat piikittäjät töissä! Sain ohjeet lähteä suunnistamaan kohti magneettirekkaa röntgenin kautta.

Kyllä minä tiedän-asenteella en edes vilkaissut karttaa, ja hehkeänä kuin zombi marssin suoraan naapurisairaalan röntgeniin. Ystävällisesti minut ohjattiin oikealle osastolle ja vihdoin sinne rekkaan. Mulle viritettiin letkut paikoilleen ja ilmoitettiin käytännöt: pitää pysyä liikkumatta, kone pitää pahaa ääntä, alusta tulee liikkumaan eestaas ja varjoaine lisätään lopussa eikä se tunnu mitenkään.

Nauroin henkisesti hoitajalle päin naamaa, juu ei varmasti ei. Lavitsaa nostettiin sitten niin korkealle, että olisin ylettänyt koskemaan kielelläni kuvaustuubin kattoa. Ahtaan paikan kammo alkoi valua luihin ja ytimiin. Multa kuvattiin koko selkäranka, ja olo oli epätodellinen, kun liian isoista kuulokkeista kuului vaimeasti Eurythmicsin Sweet Dreams makuulavitsani veivaten sangen kiukkuisilla nykäisyillä ees taas. Seuraava biisi oli sitten - uskomatonta mutta totta - Dr. Dren I need a doctor.

Jossakin vaiheessa liikautin kättä ja jäätävä kipu humahti koko käden mitalta. Tietenkin se kanyyli liikahti. Odotin, alkaako varjoaine vuotamaan ulos, ja havaitsin samalla jalkojenkin uhkaavan karata tunnottomaksi. Pohdin ankarasti, painaisinko hätänappulaa, mutta Ed Sheeranin I see firen myötä pääsin jonkinlaiseen flow-tilaan. Unohdin hetkeksi koneen pitämän rytmisen runksutuksen ja kirkumisen, epämukavan tunteen raajoissa, kuumotuksen selkärangassa ja yleisen tilanpuutteen. Kunnes hoitaja keskeytti julmasti fiilistelyni ilmoittamalla kuvauksen olevan ohi. Yleisolotila kokemuksen jäljeen oli hämmentynyt, lievästi kauhistunutkin. Mikä mörkö mun selkärangasta voikaan vielä löytyä?

Kuvat ovat arkistoihin jääneitä rättikuvia viikon-parin takaa. Olen käytännössä asunut tuossa beigessä mokkanahkatakissa tämän kevään.

When in doubt, just add glitter

Kuka sanoi, että paljettien paikka on vain juhlissa? Mekoista nyt puhumattakaan... Mun pukeutumistyyliä kuvaillaan usein mauttomaksi, jopa yliampuvaksi. Mä tykkään ylipukeutua, enkä halua jaotella vaatteitani arkeen tai juhlaan.

Paljettibleiseri on ollut hankintalistalla öö kaksi vuotta? ja voitte uskoa, että itkin ilosta kun tuo yksilö käveli mua kirpputorilla vastaan ja sanoi päivää. Käyttämätön, markka-ajan hintalappu vielä itsessään kiinni. Ja mikä tuuri mulla kävi markan kurssin kanssa! Muistelin, että yksi euro oli vajaa kuusi markkaa, mutta tuolla kirpputorilla euro vastasi sataa markkaa. Ei siinä raskinut enää kokolappuja katsella.

Ainoastaan sen allekirjoitan, että tuulisena päivänä hiukset olisi pidettävä kiinni. Ja ehkä aurinkolasitkin olisivat tarpeen näin auringon paistaessa.

Never say never

Koko viikon sää on ollut kaunis kuin morsian Tuksun häissä, tyypillinen lomasää. Ilman sateenvarjoa lähteminen on sulaa hullutta, sen sain kokea karvaasti eilisellä sunnuntaikävelyllä. Kai perjantainakin voi sunnuntaikävellä, jos perjantaipäivä on pyhä?

Mä kun joskus uhosin, etten monogrammia sitten koskaan päälleni pue, mutta olen kova likka pyörtämään päätöksiäni. Toi Louis Vuittonin monogrammihuivi on kuitenkin tosi kiva, vaikka mä alkuunsa epäilinkin että osaanko mä käyttää tollasta minkään kanssa. Lahjahevosen suuhun ei ole katsomista. Eikä lahjahuivin.

Flowerista

Paolo Nutini - These Streets

Asukuvia el Bornin pikkukujilta! Mulla on jalassa siniset kukkahousut, jotka olivat kuulemma ihan hirveän rumat talven ainoa alennusmyyntiostokseni. Hintaa viisi euroa joten raskin ostaa kanssaihmisiä kammottavat pöksyt. Ja noi ovat ihan luvattoman mukavat jalassa! Kuten nuo kahdeksan senttiä korkeat valkoiset avokkaat, yhtään korkeammilla ei olisi jaksanut kipitellä kujia ja kiviä pitkin koko päivää.

Samaisella reissuilla tein Barcelonan ensimmäisen ja mitä todennäköisimmin viimeisenkin ostoksen: ostin jostakin el Bornin kivijalkasisustuspuodista kitschin huipentuman, lihavan kultaisen kissapatsaan, joka oli yllättävän kevyt ja halpa ollakseen kultainen. Musta tuntuu, että mua saatettiin huijata. Mähän yleisesti ottaen inhoan kaikkia koriste-esineitä, mutta se läski kissapatsas oli niin symppis, että ei voinut vain tylysti kävellä ikkunan ohi.

Winter basics

Multa on toivottu postausta niinsanotuista vaatekaapin kulmakivistä. Mun kesä- ja talvityylit ovat keskenään todella erilaisia, näin talviaikaan ajattelin esitellä tummat ja neutraalinväriset talven perusvaatteeni.

Mekot
Rakastan mekkoja, yhdessä vaatteessa sekä ylä- että alaosa. Eipä ole olemassa helpompaa tapaa luoda asua! Yksi mekko taipuu asustamalla niin arkeen kuin juhlaankin, ja moneen kertaan. Talvisin suosin mustia mekkoja.

A-linjaiset hameet
Mulla on aika massiivinen ylävartalo, ja koen tyttömäisen hamemallin tasapainottavan sitä. Käytän hameiden kanssa mieluiten ohuita, 20-40-denierisiä mustia sukkahousuja. Pakkasajan pelastuksena on paksut fleecesukkikset, mä myös kerrostan sukkahousuja niillä hirveimmillä tulipalopakkasilla. Näin voin käyttää hameita ympäri vuoden.

Tummat farkut
Mustat farkut mustien nilkkureiden kanssa luovat illuusion pitkistä sääristä, mikä on tällaiselle töppöjalalle pelkkää plussaa. Parhaat koskaan omistamani mustat farkkuni ovat halvat Topshopin Petite Moto Leigh -farkut, ne ovat jo yli vuoden kestäneet käytössä tällaisella reitevällä ihmisellä. Valkoisen yläosan kanssa käytän mieluiten tummansinisiä farkkuja.

Paitapuserot
En tiedä tarkalleen miten sana blouse käännetään suomeksi - paitapuseron äiti on mulle opettanut. Mä olen vasta viimeisen parin vuoden aikana syttynyt näille, nykyään ei muita yläosia juuri tule ostettua. Nämä ovat niin monikäyttöisiä, taipuvat arkeen kuin juhlaankin, ja ne voi asustaa miljoonalla tavalla. Mä tykkään myös villimpikuosisista puseroista.

V-aukkoiset neuleet
Palmikkoneuleet on mun suosikkeja, erityisesti valkoisena. Tykkään hillitystä v-aukosta, asua voi täten varioida pukemalla neuleen alle kauluspaidan. Materiaaleista pidän eniten kashmirvillasta, joka tuntuu ihoa vasten pehmeältä ja lämpimältä. Pistelevä neule on inhottava puettava!

Musta parkatakki
Vuorellinen topattu talviparka on mun monipuolisin ja eniten käytetyin takkini. Ainakaan mä en pärjäisi paukkupakkasilla ilman huppua!

Nahkahanskat
Mulla palelee kädet herkästi, ja nahkahanskat ovat ajaton valinta. Katukuvassa ihastuin punaisiin nahkahanskoihin, ne taitavatkin olla seuraava hankintani.

Nahkasaappaat
Vaikka olenkin korkkarityttö enkä arastele niitä edes talvella, matalakorkoiset saappaat ovat turvallinen valinta hasardikeleille. Mun mielestä mustat nahkaiset ratsastussaappaat sopivat käytännössä kaiken kanssa.

Turkisasusteet
Sain todella kummastuneita katseita, kun ostin ekan karvaliivini joskus kuusi vuotta sitten. Nykyään turkisasusteet eivät enää pistä silmään katukuvassa, ja hyvä niin. Pehmeitä, söpöjä, sopivasti boheemeja ja ennen kaikkea lämpimiä.
 

Fool's gold

Teenage Fanclub - Everything Flows

Huhheijakkaa, tämän postauksen poseeraukset näyttävät totuttuakin eeppisemmiltä. Kameran edessä oleminen on yksi niistä lukuisista asioista, joita en vain osaa. Poseeraus on aina mulle sellaista henkinen pissi housuissa-meininkiä, ensimmäisen kuvan perusteella voisi luulla sen olevan tällä kertaa myös fyysistä. Photobombaava kauniin oranssi kissa on nimeltään Viiru.


Parhaimmat vaatekappaleet ovat usein niitä, joista ei osaa äkkiseltään sanoa ovatko ne ihania vai hirveitä. Rakastin lapsena kiiltävää kultaista tikkitakkiani. Se oli niin tyylikäs ja suorastaan kuninkaallinen. Käytin sitä melkein jokaisissa juhlissa, esimerkiksi räväkänretliinin vekkihameen kanssa, neljä saparoa päässä. Kampaukset ja vaatteiden yhdistely ovat aina olleet vahvimpia puoliani.


Olin ihan myyty, kun bongasin tuon kultaisen löysän ja ohuen takintapaisen henkkamaukan poistoista. Ensireaktio oli hyi kauhistus, jonka jälkeen tuli pohdinta: toihan voisi näyttää tosi makeelta päällä. Myyty kymmenellä eurolla.

Olen miesapina

Apulanta - Ihmemaa

Kuvat eivät liity höpöttelyyni oikeastaan mitenkään, mutta ne on räpsitty vastatuulessa hetki ennen ukkosmyrskyä. Tarkoituksena esitellä paitsi mun ylisähköistä hatsapäätäni, myös päivän asua ballerinoissa jonkun anonyymin toiveesta.

Jostain syystä kuulen kutakuinkin jokaisen Apulannan biisin sanat väärin. Olkoonkin, etten ole kuunnellut yhtään vuoden 2008 jälkeistä tuotantoa, diskografia on niin laaja, että joka kerralla kuulee jotain uutta. Ainakin väärin.

Mun henkilökohtainen suosikki on jumala, en kuule koskaan viineistä mitään. Kun makemariinin antaa..., kertokaa mulle pliis mikä on makemariini? Kuulostaa joltakin sitrushedelmältä. Ja vaikka biisin nimi on Liikaa, lekasta siinä kuitenkin lauletaan.

Kaikkein nolointa on, kun tiedän miten sanat ihan oikeasti menevät, mutta mieleen tulee ekana se väärinkuultu versio. Kuten viikonloppuna, kun fiilistelin Vasten mun kasvojani-biisin tahtiin, ja tiedotin koko baarille olevani miesapina odottamisen ja pelastamisen ohella. Valehtelin.

Söin auringon

Asukuvia perjantai-illalta Venäjäntuliaismekossa ja -kengissä. Loistin auringon kanssa kilpaa sen laskiessa, kunnes aurinko tunnusti tappionsa, ja jäljelle jäi vain minä ja mekko.

Mä en oikein osaa päättää, onko keltainen mun väri vai ei. Tykkään itse keltaisesta värinä, ja viiden ihmisen puolueeton mielipide on ollut, että toi on ihan mun väri. Joku siinä kuitenkin tökkii mua henkisesti. Ehkä se on se värikkyys ylipäätänsä, pitäisi hiljalleen alkaa astumaan pois omilta pukeutumismukavuusalueiltaan.

Shoppailu Pietarissa 2/2

Näiden ostosten kanssa mulla sattui legendaariset - olin ehtinyt jo purkaa kaikki kaappeihin ja laatikoihin, enkä enää muista, mitä kaikkia ostin juuri Pietarista. Kannattaisi pitää ne kuitit tallella... Kuvasin tähän postaukseen nyt ne varmat ostokset. En lähtenyt Venäjälle shoppailemaan, joten ostoksetkin ovat loppupelissä varsin maltilliset.

Perustoppeja Pull&Bearista. Karkasi ehkä vähän käsistä, mutta ne olivat 49 ruplaa kappale. Perustoppeja tarvitsee aina.

Keltainen mekko Stradivariuksesta. Tää on mun ehdoton lemppari, pyysin kaveria metsästämään tota mulle Tallinnasta, tuloksetta. Pietarista löytyi, alennettuna ja vielä mun koossa! Asupostausta piakkoin luvassa ton mekon kanssa!

Mun lepardibaltsut unohtui Suomeen, joten piti ostaa korviketassut heti ekana päivänä Primorskajan metroasemalta 300 ruplalla.

Valkoinen pitsihame ja punainen hame Topshopista. Pardon my legs, niitä on syönyt hyttyset enkä jaksanut laittaa korkokenkiä.

Mustavalkoinen, graafinen huivi H&M:ltä. Oltiin menossa hautausmaalle, ja ortodoksiperinteeseen naisilla kuuluu peittää paitsi polvet ja hartia, myös pää kirkkomailla. Ostin tuota tarkoitusta varten vain halvimman huivin mitä löysin.

YSL:n valokynä, ja maailman paras huulipuna! Rouge Volupté, sävy 4. Tykkään Rouge Voluptién tuntumasta huulilla, melkein kuin huulirasvaa laittaisi. Ja toi sävy on ihan täydellinen arkipunainen!

Ostin myös Essien kynsilakkoja Rive Gauchesta kolme kappaletta 700 ruplalla (noin 14 euroa.)

Korkkarisuora, valkoiset Bershkasta, mustat ja punaiset katukaupasta. Bershkasta löytyy muuten paljon kivannäköisiä korkokenkiä koossa 35, suosittelen lämpimästi kaikille pienijalkaisille.